maanantai 30. marraskuuta 2015

Joululahjaksi omatekoista kosmetiikkaa!

Tyypillisesti saksalaisesta pretzelistä saa kivan koristeen vaikka oveen. Näitä saa Lidlistä. Kannattaa kuitenkin kuivattaa se kunnolla ja laittaa vaikka hiukan glitteriä pintaan, sillä se voi säästää sen nälkäisiltä yön kulkijoilta. Omastani oli nimittäin  kerran joku haukannut.


Mutta nyt asiaan, eli omatekoiseen kosmetiikkaan. Kokoan tähän hiukan ohjeita.

Meikkivoide
1 rkl mehiläisvahaa
¼ rkl karnaubavahaa
2 rkl karitevoi
4 rkl oliiviöljyä (parhainta mitä kaupasta löytyy)
1 rkl aloe vera -geeliä
2 tl titaanioksidivalkoinen-nimistä jauhetta
2,5 tl keltaokrajauhetta
2 tl kaakaojauhetta
1 kapseli e-vitamiinia
25 tippa greippiöljyä
Sulata vahat, voi ja öljyt lämpimässä vesihauteessa. Lisää aloe vera -geeli. Sekoita jauheet huolellisesti huhmareessa ja lisää jauheet. Pidä seos lämpimänä ja tarkista väri iholla. Lisää tarvittaessa jonkin värijauheen osuutta. Lisää ennen purkkiin kaatamista e-vitamiinikapselin sisältö ja greippiöljy.

Säilytä mielellään jääkaapissa. 
(Ohje: YLE 13.10.2013)
Meikinpoistoaine
Silmämeikin saa parhaiten pois öljyllä. Itse suosin luomuoliiviöljyä. Kannattaa kokeilla myös manteli-, kookos- ja rypsiöljyä.
Kasvot voi puhdistaa myös seoksella, jossa on jugurttia ja sitruunanmehua - yksi ruokalusikallinen kumpaakin.
Kasvovesi
1 dl vettä
0,2 dl persiljaa
1 tippa manteliöljyä
Kiehauta vesi ja kaada 1 dl persiljojen päälle. Anna hautua 20 minuuttia. Siivilöi ja lisää puhdistettuun veteen öljy. Pullota. Säilyy vajaan viikon. (Ohje: YLE 13.10.2013)
Puuteri
3 rkl arrowjuurijauhetta
½ tl keltaokrajauhetta
1/3 tl vaniljajauhetta
teelusikan kärjellinen aloe vera -geeliä
1 tippa greippiöljyä
Yhdistä ja sekoita jauheet huhmareessa. Lisää geeli ja öljy. Purkita. Säilyy vuoden verran. Väriä voi muuntaa omalle iholle sopivaksi lisäämällä punaokraa, punaista rautaoksidia tai kaakaojauhetta. (Ohje: YLE 8.10.2013)
Poskipuna
3 rkl arrowjuurijauhetta
1 tl punaokrajauhetta
teelusikan kärjellinen pariisinsininen-nimistä jauhetta
1 e-vitamiinikapseli
3 tippaa ruusuöljyä
Yhdistä ja sekoita huhmareessa jauheet. Lisää e-vitamiini ja ruusuöljy. Purkita.
Väriä voi muuntaa mieleisen väriseksi lisäämällä esimerkiksi punaista rautaoksidia ja kastanjajauhetta. (Ohje: YLE 8.10.2013)
Luomiväri
1 tl titaanioksidivalkoista jauhetta
1 tl pariisinsininen-nimistä jauhetta
½ tl rautaoksidijauhetta
1 tl aloe vera -geeliä
Yhdistä ja sekoita jauheet kivimorttelissa (ei puuhuhmareessa, koska värit tarttuvat puuhun helposti). Lisää geeli ja käytä.
Raaka-aineita löytää tavarataloista, luontaistuote-ja ekokaupoista sekä apteekeista. Myös iHerb.com ja Pieni Tuoksukauppa toimittavat aineksia.
Lisätietoa luonnonväriaineista saa esimerkiksi netistä:
kirjovarit.fi
coloria.net
kremerpigments.com
Mitäs jos pitäisitte meikintekotalkoot ystäväporukalla? Jos perheessä on teinityttöjä, varmaan heilläkin aika kuluisi  näitä väkertäessä!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Myrkkyjä kosmetiikasta?


Iltapäivälehdessä oli hyvä juttu mm. kosmetiikan sisältämistä haitallisista aineista. Juttu on luettavissa täältä.

Erään tutkimuksen mukaan  naiset käyttävät noin kahtatoista kosmetiikkatuotetta per päivä.  Näistä noin 60% imeytyy kehoon, laskennallisesti jokaisen kehoon imeytyy pitkästi yli kaksi kiloa kosmeettisia aineita elämän aikana.

Monasti ongelmaa kai vähätellään, sillä  tämän myrkkykuorman vaikutukset eivät näy heti. Harva meistä on myöskään kemisti, joten INCI-listojen ainesosat eivät välttämättä sano mitään. Kuningaskuluttajan nettisivuilla oli myös juttua aiheesta (KLIKS!).

Samalta sivustolta löytyy myös testi, jonka avulla voit arvioida oman altistuksesi. Pisti vähän kyllä miettimään.

Minun mielessäni ovat suurimmiksi pahiksiksi nousseet kaikki muovit. Varsinkin muoviset mikrohelmet, joista olen aiemminkin täällä kirjoitellut. Niistäkin löytyy valaiseva artikkeli täältä.

Nii-in! Koska katson aika tarkkaan, mitä laitan suuhuni, silti ihmettelen, etten katso tarkemmin, mitä laitan iholleni! Apuvälineitäkyllä löytyy, esimerkiksi täällä esitelty sovellus, jonka voi ladata ilmaiseksi puhelimeen.

Aina parempi tietty, jos voi käyttämänsä kosmetiikan valmistaa itse. Jossakin pidetään kurssejakin kotikosmetiikan tekoon. Täältä löytyy ainakin jotakin ohjeita. Näin joulun alla voi valmistaa jotakin vaikka lahjaksi!

Kiinnostuitko? Jos, niin täältä löytyy lisää luettavaa!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kuntosalin pikkujoulut

Eilen oli sitten se suuri päivä  - jolloin siis minä saan sen ainoan kerran suomalaista jouluruokaa. Toki me Lontoossa leivomme joulutorttuja ja teemme jotakin pientä, mutta se ei ole sama asia.

Tuli siis eilen syötyä ja juotua, tarjoilu oli  - kuten aina  - mahtava. Katsokaapa vaikka!

Paikalliset "tontut", eli henkilökunta.

Joulutunnelmaa.


Herkkua on siinä monenlaista, mooneenlaista...kuiske kuuluu...... No hyväähän se tietenkin oli!



I-H-A-N-I-A marinoituja valkosipulinkynsiä! Jestas, että niitä  menikin! Kuten aina, purkki keskellä buffet-pöytää  tyhjeni nopeasti. Taidan haista tänään...bPitäisi onkia resepti jostakin.



Juustoja ja keksiä....


Tässä vaiheessa meitsi olikin jo ihan silmät nurinpäin. Liikaa ruokaa! Tai liian ahne minä!

...ja sitten näitä kivoja ihmisiä: vasemmalla PT:ni Nana, sitten Anna ja Tiina, jonka Lontoossa ollessanikin kuulen "sieluni korvilla" huutavan, että "jaksaa jaksaa!"
All in all; minusta on kiva käydä pienellä salilla, jossa likipitäen kaikki tuntevat toisensa. Mutta; hypesaleilta on tullut ainakin muutamia vanhempia tätejä, joita ovat nuoremmat pilkanneet noilla saleilla. Tuntuu karmaisevalta kuunnella niitä stooreja, sillä kaikki me vanhenemme  - ellemme sitten satu heittämään veiviämme ennen "vanhuutta" (mikä sitäpaitsi vanhuus on, tai miten se määritellään nykyisin?).

Yhtä asiaa vaan ihmettelen. Ns.  ikääntyneemmät ladyt yleensä eivät pysty istumaan matalilla tuoleilla. Siis tässä tapauksessa matalilla steppilaudoilla. Joten heitä varten on aina tuotu tuoleja.

Tämä on joka vuosi sama juttu. Kun ajatellaan, että suurin osa vanhuksista joutuu hoitokoteihin siitä syystä, että eivät omin avuin pääse vessanpöntöltä ylös, niin vähintään omaisten pitäisi havahtua siihen, että reisilihaksia treenataan vaikkakin vanhemmalla iällä, jos ei sitten aikaisemmin!

Mietitään sitä.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Liikuntapäiväkirja - 78 viikkoa takana

Tämä mennyt viikko on ollut liikuntojen kannalta hiukan surkeahko, joten en laske sitä. Sitä edeltävillä viikoilla tuli käytyä salilla 3 kertaa per viikko, joten ihan OK, olosuhteet huomioon ottaen.


Tällä hetkellä olen kokeillut tabataa vain kestävyyslajeissa, mutta yllä on muitakin ehdotuksia. Liikkeitä voi toki tehdä sekaisinkin, eli 20 sekuntia yhtä, seuraavat 20sekuntia jotakin muuta, jne.

Kunto on kyllä kohonnut vauhdilla, ja se neljä minuuttia menee aikalailla leikiten. Eilen ajattelin lisätä pykäliä vastukseen, ja sen teinkin. Tuntui heti.

Kunnon kohoaminen tuntuu heti siinä, että ei hengästy helposti (tietty, enkä aiemminkaan ole hengästynyt juurikaan rankastakaan menosta), mutta myös siinä, ettäsyke kyllä nousee, mutta laskeekin nopeasti. Olen äärettömän tyytyväinen koko juttuun.

Juttelin asiasta PT:ni kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että kannattaisi tehdä se neljä minuuttia sekä punttitreenin alkuun, että loppuun. Tuota en ollutkaan ajatellut. Hyvä idea.

Seuraavaksi voisi myös kokeilla 20minuutin tabataa, ja siitä lisää ensi kerralla.

torstai 26. marraskuuta 2015

Rodial Dragon's Blood Sculpting Gel

Ostan aika usein kosmetiikkaa lentomatkojen aikana (kaiketi pelkästä lentomatkan aikana koetusta tylsistymisestä johtuen). Joltain lennolta jäin käteeni Rodialin voidepurkki, josta nyt siis lisää.


Voide kuuluu ns. kasvoja muokkaaviin, ja sen luvataan kosteuttavan ihoa ja palauttavan sen elastisuutta kiintetyttämällä roikkuvia ihoalueita.


Nyt kun paljon puhutaan mehiläisten tai käärmeiden myrkyistä ihovoiteissa, ihmettelin tätä raflaavaa nimeä, mutta nimi tulee siitä, että yhtenä vaikuttavista aineksista tulee lohikäärmepuun ("sangre de dragon", Croton lechleri) punaisesta mahlasta. Puu on harvinainen, ja sitä kasvaa parhaiten Sokotran saarella Jemenissä.


Rodianlin voide lanseerattiin 2012, ja se saavutti heti suuren suosion maailmanjulkkisten keskuudessa. Mm. Lady Gagan kerrotaan käyttävän sitä.

Geeli ei valmistajan mukaan ainoastaan kosteuta, vaan myös täyttää esimerkiksi iän myötä esiin tulevat renkaat silmien ympärillä. Se myös saa leukalinjan tiukemmaksi ja buustaa kollageenin tuotantoa. Voidetta pidetään hyvänä vaihtoehtona hyaluronihappofillereille.

Alla INCiä ja ainesten vaikutuksesta:

•DRAGONS BLOOD IS SOURCED FROM THE RED SAP OF THE ‘SANGRE DE DRAGO’ TREE & WORKS TO FORM A SECOND SKIN-LIKE PROTECTIVE FILM ON THE SKIN. PROTECTS AGAINST ENVIRONMENTAL DAMAGE AND CONTAIN ANTI-INFLAMMATORY PROPERTIES.
•COLLAGENEER STIMULATES AND INCREASES THE NATURAL COLLAGEN PRODUCTION AND SYNTHESIS FOR SMOOTHER, PLUMPER SKIN.
•VOLUFILINE INCREASES FATTY DEPOSITS IN THE SKIN TO AND PLUM SAGGING SKIN.
•COMMIPHEROLINE REDUCES THE APPEARANCE OF WRINKLES AND IMPROVES TONICITY AND ELASTICITY OF THE SKIN.

Kuulostaa varsinaiselta älyvoiteelta! Korkkasin sen juuri, joten kerron sitten, miten sen kanssa kävi, kun olen hiukan sitä kokeillut. Itse geeli on kevyttä ja menee varmaankin hyvin meikin alle, ei vaikuttaisi edes tekevän rasvaisuuteen taipuvaa sekaihoa kiilteleväksi ihan ensihätiin.

Onko geeli tuttu jollekin lukijalle aiemmista kokeiluista?

Purkki on ainakin kätevä, ja voide tulee ulos kantta painamalla.


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Moni kakku päältä kaunis...

Tästä siis piti tulla herkullinen Charlotte Russe. Mutta siitä tuli vain herkullinen, ulkonäkö ei ole maailman paras. Tässä kuitenkin ohje teillekin. Tämä ihana jälkkäri on gluteeniton!


Kääretorttu

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
pari dl marjaisaa hilloa täyttämiseen

Ota ainekset huoneenlämpöön ajoissa. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe hyvin. Laita uuni 225 C ja levitä pellille leivinpaperi.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Siivilöi siihen käännellen varovasti jauhoseos. Levitä taikina leivinpaperille ja paista uunin keskitasossa n. 8-10 min. Anna torttupohjan jäähtyä ja levitä sille hillo, rullaa pohja ja anna hiukan vetäytyä.

Leikkaa torttu noin cm:n paksuisiksi viipaleiksi ja vuoraa viipaleilla kulho (tässä käytetty kupumaista). Voit laittaa eristykseksi keittiökelmua, jos haluat.

Kermahyytelö täytteeksi

Tässä teelmyksessä laitettu kolme erilaista kerrosta, vaniljalla, mansikalla ja kaakaolla. Käytä 1 liivatelehti per 1 dl kermaa. Vatkaa kerma vaahdoksi, jaa kolmeen osaan ja mausta + sekoita mukaan liotetut ja liuotetut liivatelehdet. Kaada täytteeksi kerroksittain.


Nam!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Peitevoidepaletti: Lindex vs. Kicks

Nyt kun pääsin vauhtiin kirjoittamalla tuosta Lindexin peitevoidetriosta, niin samaan syssyyn sopii postaus Kicksin vastaavasta.


Sehän on selkeästi samanlainen, kuin Lindexin kiekko joskin tämä on neliömäisessä pakkauksessa.



Samat sävyt, ihonvärinen, hiukan keltaisempi ja oranssihtavampi, tosin hiukan vähemmän toisistaan erottuvina.


Huomaatte varmaan, etteivät nämä ranteen sisäpinnalle siveltyinä kiillä niin paljoa, kuin Lindexin vastaavat. Toisinsanoen ovat ehkä vähemmän rasvaisia, tosin palettiin jäi kivasti samantapaiset sormenjäljet, kuin Lindexinkin palettiin.


Jaa-a. Kumpi parempi? Lindex alla. Mitä mieltä olette?


Arvonnan voittajat

Arvottavana oli siis nämä ihanuudet ja random.org lahjomattomana arpoi kummankin omassa kategoriassaan. Bohemian Beauty sai hiukan enemmän kannatusta kuin Arabian Nights (joka on siis tuo sinisävyinen paketti). Molemmissa on suihkugeeli ja vartalovoide.


Onnelliset voittajat ovat PauMau (joka siis saa toivomansa Bohemian Beauty-pakkauksen) ja Tiltu (joka saa toivomansa Arabian Nights -pakkauksen).

Laittakaapa yhteystietonne tulemaan, kännykkänumeron kera (sitä tarvitaan paketin  lähetykseen ja noutoviesti tulee tekstarina). Meiliosoitteeni on tuolla alempana oikeassa kolumnissa, ja olen laittanut teille molemmille myös s-postia.

Onnitttelut voittajille, toivottavasti palkinto hiukan piristää pimeää alkutalvea!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sunnuntaita...

Ihan ensimmäiseksi pitää muistuttaa, että arvontaan voi osallistua vielä tämän vuorokauden loppuun saakka. Tässä linkki.

Nuo postauksessa mainitut kissat ovat muuten edelleen täällä, ja täytyy sanoa, että en muistanutkaan, kuinka paljon ne voivat saada aikaan sotkua. Enemmän kuin koira, vaikka luulisi päinvastoin. Ja ei, minä EN ole eläinvihaaja, mutta kun nuo moukuvatkin läpi yön sotkemisen lisäksi.


Taas vähän tällainen tohelo viikonloppu. Huomasin taannoin, että auton takaluukkuun oli joku vedellyt jollain terävällä esineellä muutaman raidan (GRR...) ja sitten vielä parkkipaikalla joku torvelo peruutti citymaasturillaan suoraan auton etukulmaan, joka tietty meni läjään. Vaikkakin se menee tämään ko. herran auton vakuutuksesta, se koko etupuskurin vaihto, ei kyllä yhtään naurata olla taas ilman autoa sen laiton ajan.

Niin, että hyvin menee. Jouluhömpötys ärsyttää ja yritänkin läjätä lahjat kasaan mahdollisimman pian ja postittaa ne. Jos siis Suomessa posti ei jumita lakkoilun vuoksi jouluun saakka, niin lahjojen pitäisi mennä perille.

*****
Mikä siinä muuten on, että aina ilmojen kylmetessä ihokin kuivuu. Siis vaikka ilma olisi kosteaakin. Minulla iho alkaa aina ikävästi hilseillä, ellei sitä rasvaa. Toisaalta kun käy joka päivä kuntosalilla, niin päivittäinen suihkukin rasittaa, jotenpesen esim. kasvot pelkällä vedellä ja pidän huolen siitä, ettei sekään ole liian kuumaa ettei se vie ihon luonnollista rasvaa mukanaan. Pitää palauttaa mieleen nämä ohjeet.

ILM-messuilta saaliina tuli muuten tällainen vitamiinituubi:



Katsoin ensin vaan ylimalkaisesti, että sinnkiä ja C-vitamiinia, eli pistin tuubin jemmaan flunssakauden varalle (kuten olen aiemmin maininnut, ensioireisiin kannattaaottaa iso annos kumpaakin, se hidastaa flunssavirusten jakaantumista ja lyhentää taudin kestoa).

Vaan siinäpä on muitakin aineita, jotka vaikuttavat ihonkin kuntoon! Eikun käyttöön heti! Tuli vaan kuitenkin mieleen, että hampaat eivät varmaankaan välttämättä tykkää kovin happamien poretablettien käytöstä  - ei ainakaan pidemmän päälle. Eli tässä muodossa vain kuuriluonteisesti.

Moniko teistä syö vitamiinilisiä säännöllisesti?

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lindexin kosmetiikkaa ja vielä yksi korujoulukalenteri

Pyörähdin taas hiukan shoppailemassa ja silmiin muuten osui H&M:llä kaupan oleviin korujoulukalentereihin. Sen kummemmin en niitä pysähtynyt tutkimaan, mutta ihan vaan tiedoksi, että vaikka heidän nettikaupassaan ei niitä näytä olevan, on niitä kuitenkin näemmä kaupoissa tarjolla.


Mutta sitten muuta asiaa, otsikon mukaan. Lindex ei ole kauppa, jossa usein asioisin, mutta ovesta kurkattuani katse kiinnittyi meikkituotteita sisältävään hyllyyn, ja piti oikein pistäytyä katsomassa. Tuotteita oli aina huulipunista meikkivoiteisiin, ja ostin kokeeksi peitevoidepaletin ja pidentävän ripsivärin.


Alta kympin hinnaltaan, kumpikin erikseen siis. Peitevoidekiekossa oli kiinnostukseni kohde lähinnä tuo oranssihtava sävy, joka peittää tummat silmänaluset hyvin. Yksi voiteista oli lähinnä ihon sävyä, kolmas keltaisempi.

Ihonvärinen, oranssimpi ja kellertävä sävy viimeisenä.

Ripsivärissä on kierrremäinen ja suhteellisen kapea harjasosa.

Peitevoide saa kuitenkin hiukan kritiikkiä. Siinä on kyllä pigmenttiä (huonompiakin on nähty!), mutta se tuntuu varsin rasvaiselta. levittyy kuitenkin hyvin. Epäilen sen karkaavan juonteisiin ja ilmeryppyihin hyvin helpolla, mutta sepä nähdään, kun kokeilen sitä kunnolla.

Tästäkin näkee, että sormin  käytettynä siihen jää tuollainen jälki, joka kielii rasvaisuudesta.
Ripsiväristä sen verran, ettei ole ollenkaan mikään huono. Tässä silmien alla myös tuota oranssihtavaa peiteainetta, joka tekee hiukan vahamaisen kalvon ja korostaa juonteita, joten se ei ole kuitenkaan suhteellisen kuiville silmänalusille ihan paras mahdollinen.

Meikitön versio.



Ylimmäinen kuva on otettu sähkövalossa ja ilman meikkiä, alemmat meikillä ja kerroksella ripsiväriä. Kuten ennenkin olen huomannut, silmän alla oleva arpi näkyy, joten siihen voisi tietty sipaista meikkisienen kulmalla hiukan tuota kellervää sävyä. Tässä kuitenkin käytetty vain oranssia peitesävyä.

Tämä pidentävä ripsiväri on mielestäni ihan suositeltava. Sen saa nopeasti ripsiin, eikä se vaadi yhtä monta kerrosta kuin Lidlin vastaava. Joskaan hinta-/laatusuhteeltaan näitä ei voi ihan suoraan verrata, Lidlin ripsari kun on paljon halvempi hinnaltaan.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Mikä huulipuna!

Olen ollut suuri Cliniquen Butter Shine -huulipunien kuluttaja, mutta niinkun kaikki hyvin tiedämme, kosmetiikka elää omaa elämäänsä käsilaukun sisällä, sittenkin, vaikka ne yrittäisi sulloa omaan pussukkaansa.

Tapahtui siis sillä tavalla, että rakkain huulipunani tuhoutui laukussa, koska siitä irtosi korkki, ja - niin, lopun voitte vain arvata. Aikamoista sotkua.

Kävin sitten yhtenä päivänä AgeLOCK Galvanic Spa -hoidossa (siitä lisää omassa postauksessaan), ja maksaessani osui silmiini tämä:


Testasin kämmenselälle, ja siinä se oli, koostumukseltaan juuri sellainen ihana, pigmenttinen ja huulille ihanasti liukuva ja kiiltävä. Sävykin lähellä sitä rakasta Cliniquen nudea punaa.

Nude sävy? Tuli vaan sitten mieleen, että onko sen aina oltava niin nudea, nythän on pimeä talvikin. Riskeeraisinko? Ottaisinko sittenkin jopa ihan pinkihtävän sävyn, enkä sitä nudea?


En jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin, vaan tämä puna lähti mukaani hoitolasta! Vaikka en ole tottunut kovinkaan kylmiin sävyihin, vaan yleensä valitsen rusehtavamman. Toisaalta nyt hampaidenvaalennusprojektin myötä tämä puna tuo esiin hyvin valkoiset hampaat!



(jätin nyt tässä kuvassa irvistelemättä...)
Tässä punassa oli muutakin, mikä sinetöi kaupan; siinä on lukko, joten punan ei pitäisi omia aikojaan tehdä sotkua laukun pohjalla, tai missä sitä nyt sitten säilyttääkään.

Salamyhkäinen nappi hylsyssä....
...jota työntämällä huulipunan saa ulos.

Ja naps, takaisin!
Olen hyvin tyytyväinen ostokseeni. Onko joku muu kokeillut tätä punaa?


Syksyn syömisiä

Tulipa nyt vaan mieleen tällainen postaus, kun viimeisen puolen vuoden aikana olen ottanut paljonkin kuvia evästelyistäni. Tehdäänpä hiukan analyysia...

Yleensäkin syö paljon kasviksia. Tässsä pannulla sieniä, neulapapuja ja lehtikaalia (aika vaalealta näyttää, mutta tuskin tuo salaattiakaan on...)
Munakoisoa, juustoa ja tomaattia kekoina uunissa kypsennettynä ja yrteillä maustettuna.

Marenkirengas kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla kaffeen kanssa.

Paistos parsakaalesta.

Kuhaa valkoviinikastikkeessa, hunajaporkkanaa ja uunissa kypsennettyä kukkakaalta.

Jätskiä ja tuoreita mustikoita!

Paistos, jossa kesäkurpitsakuutioita ja jauhelihaa (eli "makaronilaatikko", jossa makaronit on korvattu kuutioidulla keräkurpalla).

Pihviä ja röstiperunaa. Salaatit oli jo syöty alkuruoaksi.

Aamiainen ennen salille lähtöä:kreikkalaista jogurttia ja banaania.

Kuhaa sitruunakastikkeessa ja paistettuja neulapapuja.

Salaattia.

Pihvi ja sienimuhennos + neulapapuja.

Sienimuhennosta ja keitinperunoita.

Sekasalaattia.

Mustikkapaistos, jossa alla hiukan mascarponea ja päällä murustettua marenkia.

Tuoreita mustikoita ja paksua kermaa.

Saaristolaistapaksia.

Taas mustikkapaistosta, mutta tässä on sekä mascarpone, että marenkimurut päällä.

Pizzaa....

Vihreä salaatti.

Toinen vihreä salaatti.

Paistettua leipäjuustoa, pannulla lämmitettyjä mustikoita ja tuoreita marjoja.

Pikaruokaa pilkotuista tomaateista ja kesäkurpitsasta höyetettynä tilkalla kermaa ja mausteita.

Mitälie kasvissosekeittoa.

Pihviä ja röstiperunaa.

Kanttarellimuhennos porisemassa.
Pinaattikeittoa. Munat hajosivat keitettr

Herkun herkkua, eli katkarapusalaattia!

Lohta ja kermaperunoita.

Kalasoppaa.

Jädeä ja tuoretta viikunaaa.

Taas tätä namisalaattia!

Iltapäiväkaffeet kera muutaman konvehdin...

Juustotarjotin illalliseksi....

Vielä herkumpaa! Katkissalaatti kera sinihomejuuston!
Onneksi saa syödä voita, kermaa, katkarapuja ja pekonia miltei niin paljon kuin sieluni sietää, sillä kolesteroliarvoni ovat aina hiukan alakantissa.

Eihän tässä ole kaikki viime aikojen syömingit, mutta ehkä hommaan voisi tuoda hiukan jotakin vaihtelua, nyt kun sitä näin tarkastelee?