tiistai 3. marraskuuta 2015

Arnikki

Laatikkoon on eksynyt parikin arnikki-tuubia. Toisen olen ostanut Heathrow'n Bootsista ruhjevamman hoitoon, ja toinen on kulkeutunut mukaan jostakin, en muista mistä. Olisinko hankkinut artroosin hoitoon, arnikki kun toimii hiukan kuin kortisoni, tulehdusta lievittävästi.


Suomessa kun ei homeopatia ole kovinkaan sellaisessa asemassa, kuin monissa Euroopan maissa, arnikkikin (Arnica montana) on hiukan tuntemattomampi rohdos. Etelänarnikki kasvaa luonnonvaraisena korkealla Keski-Euroopassa ja Myös Pohjoismaiden eteläosissa. Se on uhanalainen, joten rohdoksiin käytetään usein sen lähisukuista Arnica chamissonis -kasvia.


Arnikin kukista voi valmistaa voiteita, tinktuuroja, hauteita tai geeliä, joka ulkoisesti käytettynä parantaa ruhjeita, reumaattisia vaivoja, turvotuksia, hyönteisten pistoja, palovammoja, lihaskipuja ja se vahvistaa heikkoja hiussuonia ja estää verenpurkaumien ja mustelmien syntyä.

Vaikuttavina aineina kukat sisältävät mm. seskviterpeenilaktoneita (helenaliini ja dihydrohelenaliini), jotka myös estävät tulehdusta, mikrobien kasvua ja lievittävät kipua.

Jos olet allerginen mykiökukkaisille (esim. kamomilla), olet myös todennäköisesti allerginen arnikille. Muuten tämä yrtti kuulostaisi hyvältä esimerkiksi silmänympärysvoiteissa tai juurikin nivelkipujen hoidossa, jonka takia minäkin olen tämän geelin tainnut hankkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!