tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014!


Puoliltaöin arvotaan, mutta sitä ennen toivottelen kaikille hyvää uutta vuotta!

UUDENVUODENARVONTA!

Vielä on aikaa osallistua! Palkinto täällä ja aikaa vuoden vaihtumiseen saakka, eli GMT+2 (Suomen aika, eli en fuskaa täältä).

Perusjuttu on se, että sinun tulee olla vakkarilukijani, ja mieluummin postitan palkinnon vain Suomeen, mutta ei se ole kynnyskysymys!

Palkintohan on aika kiva loota tavaraa!

MUOKS!

ARVONNAN VOITTAJA OMPI MARIKA, LAITAHAN MINULLE PIKAISESTI OSOITTEESI!
dzinni@europe.com ja otsikkoon nimesi niin meili ei huku mainospostiin!

Onnea voittajalle!

Joulukilot pois!

Aina sama juttu: niin mekin sitä täällä taivastelimme. Jouluna oli paino karannut palttiarallaa kaksi ja puoli kiloa ylöspäin. Osa tosin varmaan suolaisesta ruoasta johtuen. Nappasin Holland & Barrettiltä mukaani Healthy-lehden, jossa oli pieni juttu heraproteiinista. Herahan on se juustonvalmistuksen yhteydessä maidosta erottuva osa. Tästä sitten aasinsilta niin painonhallintaan kuin muuhunkin.


Heraa ei kannata heittää hukkaan, sillä siinä on täydellinen setti aminohappoja, etenkin lihasta kasvattavia ja korjaavia valiinia, isoleusiinia ja leusiinia. Tottakai kehonrakentajat käyttävät heravalmisteita, mutta niistä on hyötyä muillekin, kuten esimerkiksi vanhuksille, sillä se on todella hyvä luumineraalien, kuten kalsiumin, fosforin ja magnesiumin lähde.

Heraproteiini ei yksinomaan kasvata ja korjaa lihaksia, vaan korjaa myös rasituksen aikana menetettyjä glutationivarastoja, joka auttaa palautumista treenin jälkeen. Glutationi on myös varsin tehokas antioksidantti, joten sen vajaus kannattaa korjata tällä luonnollisella tavalla.

Heraproteiinin käytön edut eivät lopu siihen. On olemassa tutkimuksia, joiden mukaan painon pudottaminen helpottuu, jos ruokavalioon lisää 15-30% enemmän (hera)proteiinia. Myös proteiinipitoinen aamianinen pitää nälkää hyvin. Samalla tietty kannattaa tarkistaa alaspäin kuluttamiaan turhia hiilihydraatteja ja joissakin tapauksissa myös rasvaa.

Punaisen lihan vaaroista puhutaan usein, mutta tosiasia on, että sekä punainen liha, että heraproteiini parantavat australialaisten tutkimusten mukaan insuliiniherkkyyttä ja sitä myötä vähentävät kakkostyypin diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

heraproteiinilla on myös todella alhainen glykeeminen indeksi (GI) ja glykeeminen kuormitus (GL), joten se nostaa verensokeria hitaasti ja pitää sikäli verensokerin tasaisena. Tämä auttaa myös painonhallinnassa.

Joidenkin tutkimusten mukaan heraproteiini tukee niin hyvin immuunipuolustusta (tukemalla valkosolujen muodostusta), että sitä suositellaan AIDS-potilaille.

Kaiken kukkuraksi hammaslääkärit ovat havainneet, että heraproteiini sisältää glykomakropeptidejä, jotka auttavat estämään hammasplakin bakteerien kasvua ja estävät myös plakkia tarttumasta hampaisiin.. Heraproteiini myös sitoutuu kalsiumiin edesauttaen hampaiden remineralisaatiota.

Tässä on siis todella monta syytä käyttää sitä. Maustamaton heraproteiini sopii monenlaisiin tarkoituksiin, ja ajattelin kirjoitella siitä hiukan lisää reseptien kanssa lähitulevaisuudessa.

Olen itse käyttänyt jonkin verran heraproteiinia siitä lähtien kun aloin käydä päivittäin salilla. Sillä voi korvata esimerkiksi aterian päivässä, mutta en suosittele korvaamaan koko päivän ruokia. Painonhallinnen kannalta heraproteiinin käyttö on aika helppoa, ja kaupoissa on tarjolla makuja jokaiselle.

Itse ajattelin viettää kasvis- ja proteiinipainotteista alkuvuotta uuden saliohjelman kanssa. Pysykääpä kuulolla!


maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulun rippeitä

Kalkkunanrippeet on nyt sitten syöty pois kasviskeiton seassa. Vähän se jo alkoikin tulla korvista ulos, ja sitä todella riitti!

Joulukalkkuna suoraan uunista. Taka-alalla oleva lanttulaatikko oli kovin suosittu!

"Pigs in blankets". Näitä pikkumakkaroita tarjotaan paistettuina kalkkunan korvalla.


Lohta meni myös aikalailla. Lisänä taramasalataa.


Töysäläiset piparit olivat yllättävän hyviä ja kaksi pakettia meni ihan hujauksessa, osa juustojen kanssa.

Oli meillä joulutorttujakin, tosin olin unohtanut tuoda mukanani luumuhilloa, mutta...
…Tiptreen Victoria-luumuista tehty hillo oli itse asiassa parempaa tortuissa kuin se "tavallinen" kuivatuista luumuista tehty.

"Yleisön pyynnöstä" joudutaan varmaan tekemään uusi satsi joulutorttuja. Sainsburyn voitaikinasta tuli ihanan makuisia ja juuri sopivan lehteviä.

Vaatekaappien pöyhintää

Tänään olemme penkoneet läpi erään ystäväni vaatekaappeja ja löytäneet paljon kaikenlaista, joka laitettiin huuto.netiin myyntiin. Mitäs sanotte seuraaavista?

Silkkimekko ehtaa Dioria. 230 euroa nyt huuto.netissä.

Jean Paul Gaultieria. Tämä huivi + mekko -setti irtoaa 120 eurolla.

Orna Farhon toppi, joka taitaa olla silkkiä, hinta nyt 30 euroa.

Tummansininen, raskain sateenkaarenhohtoisin lasihelmin kirjailtu shifonki-iltapuku. Hinta  200 euroa.

Laadukasta tavaraa, joka varmaan näillä edullisilla hinnoilla tekee kauppansa!

Olen minäkin taas hiukan shopannut. Marks&Sparksin alessa lähinnä.

Erityisesti tykkään noista punaisista kengistä!

Hätäostos…:D

Syvän violetinsininen Indigon pörröinen villatakki valloitti heti! Siihen piti sitten ostaa erivärisiä sukkahousuja.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Kikon alennusmyynti

Nyt niitä saapi sitten tilattua Suomeenkin, siis Kikon kosmetiikkaa. Postimaksu kyllä näytti hiukan hervottomalta, mutta jos esimerkiksi isompi porukka tekee kimppatilauksen, niin sittenhän sen voi jakaa.



Ajattelin ensin vain ottaa tuon vihreässä tuubissa olevan pallopääripsarin (top coat), sillä sillä saa todella hyvin viimeisteltyä ripsien kärjet. Olen aiemmin tämän tuotteen esitellytkin blogissa. Sitten tulin siihen tulokseen, että otanpa ripsarinpohjustajankin, ja sen jälkeen alkoi tuntua siltä, että tarvitsen yhtä sun toista.

Nuo kaksiväriset putkilot ovat kynsilakkaa (Munti-Effect Nail Laquer), josta ei tosin ole kovin hyviä arvioita netissä, mutta kun olivat vain £2.40 kpl, niin ostin.


Huulipunassa oli hauska hylsy, josta puna tulee ulos toisesta päästä sormella työntämällä.

Velvet Mat Lipstick väri 614.

Kypsän vadelman sävy!

Puolivahingossa ostin luomiväripaletinkin.



Aika runsaspigmenttisiä luomivärejä.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Lioelestä lisää

Lioele on yksi niitä korealaisia merkkejä, joita jonkin verran käytän. Esimerkiksi tämä on todella hyvä ja ihon mattana pitävä puuteri, jossa on myös kätevä pakkaus.

Pakkaus on korealaiseen tapaan pikkutyttömäisen korea.

Vippa on jo hiukan kulahtanut, sillä olen käyttänyt tätä puuteria jo suhteellisen pitkään.

Vipan alta paljastuu kätevä kansi, jonka voi kääntää syrjään. Kansi on tukevaa muovia, joka ei ihan heti rispaannu.

Puuterin ja ripsivärin lisäksi minulla on kaksi Lioelen huulipunaa, jotka ovat ihan hyviä varsinkin, jos pitää suhteellisen pigmentoiduista ja täyteläisistä punista, nämä ovat todellinen napakymppi.


Kaunis putkilo (vaikka en minä pakkauksista kovin perusta…).

Putkilon malli riippuu näköjään hiukan siitä, mistä maasta puna on ostettu.





Ei tällä punalla nyt mikään ihan mahdottoman hyvä pysyvyys ole, eikä pigmentin määräkään ihan hillitön, mutta kelpo käyttöpuna nyt kun minäkin raaskin pari ostaa. Markkinoille tullessaanhan hinta oli aika huima. Mukavan kosteuttava tuo puna kyllä on, eivätkä värit ole ihan noin kirkuvan kirkkaita kuin yläpuolella olevissa kuvissa. Tuoksua niissä on hiukkasen.


torstai 26. joulukuuta 2013

Lioele Magic Pole Mascara

Jokaisella bloggarilla lienee omat obsessionsa ja minulla ne ovat ainakin toistaiseksi olleet ripsivärit. Tässä taas yksi uusi testattavana, vaikka eilen ajattelinkin, että toistaiseksi kaikista parhaimmat ovat olleet mielestäni Tonymolyn Cat's Wink Mascara, se pidentävä sellainen ja Tom Fordin Ultra Length Mascara.

Ulkopakkaus on kolmionmuotoinen.

Tuubi muistuttaa muodoltaan Shiseidon ripsarituubeja.

Ohut, kuminen ja joustava harja, jonka päässä tupsu. Pidän näistä pallopääharjoista, koska pallopäällä voi viimeistellä ripsien päät.

Suhteellisen hyvää jälkeä ensihutaisulla, mutta ripset kaipaavat hiukan harjaamista.

Ei huonokaan, mutta ehkä en osta uudelleen kuitenkaan.

Pitsimekkoinen keittiöpiika ja englantilainen joulu

Saatiin se joulukin sitten aikaisiksi, ja pukkihan käy näin kaukana vasta joulupäivänä. Tummaan pitsiin verhoutunut kyökkipiika laittoi paistettuja perunoina (ja epäortodoksisesti siihen mukaan palsternakkaa ja bataattia) ja höyrytettyja porkkanoita, ruusukaalia ja parsakaalta. Ei kyllä valitettavasti ole hyviä kuvia vaikka niin luulin :(












keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Shoppailua Lushissa

UK:n hinnat ovat sen verran edullisemmat Lushissa, että tiedän monen tilaavan mieluummin tuotteensa täältä saakka kuin Suomen Lushilta.

Minäkin sorruin shoppaamaan.

Tässä osa saaliista; kylpypommeja ja Rose Jamia, joka on kausituote.

Srgan-öljyä ja niin ihanan ylellinen ruusun tuoksu, että oli pakko saada suihkugeeli.

Uusi juttu tämän lisäksi oli myös sarjaan kuuluva "body conditioner", jota käytetään ihan kuin hiustenhoitotuotetta. Annetaan vaikuttaa ja pestään pois. Minä kyllä jätin sitä kuivimpiin ihonkohtiin yöksi.




Kunpa voisin tämän tuoksun välittää tässä blogissakin!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulun valmistelua huomiseksi

Eilen oli ohjelmistossa kiivasta huushollin siivoamista kuplajuoman voimalla, ja tänään käytiin kaikessa tungoksessa kaupassa. Torttuhillo oli unohtunut ostaa Suomesta, joten löysin Victoria-luumuista tehtyä hilloa ja se sai kelvata Sainsburylta ostetun voitaikinan kanssa. Tulikin muuten parhaimmat ikinä leipomani tortut!


Tänään syötiin lounaksi salaattia ja makkaraa (!!!), jälleen kuplajuomalla ja tehtiin lanttuloodaa huomiseksi isompia juhlistuksia varten.

Vanhanajan lanttulaatikot valmiina uuniin!

Aattolounasta, tänään ei vielä juhlita...

Lounaan "jälkkäri".