maanantai 2. joulukuuta 2013

Primadonnaa odotellessa

Keittiössä ilmeni poissaoloni aikana vanha vaiva, eli viemäriputki on mennyt taas tukkoon, johtuen varmaan siitä, ettei siitä oltu hetkeen vettä liritetty. Kokeilin putkenavausainetta ja viemäripumppua, mutta ei auttanut. Ajattelin sitten, että onhan noita putkia ennenkin itse avattu, joten tyhjensin hiukan allaskaappia siivousvälineistäja ryömin sinne irrottamaan mutkalla olevaa viemäriputken osaa.

Irtosihan se, yhdestä nivelestä, ryöpsäyttäen likavettä lattialle ja käsivarsilleni. Toista niveltä olikin vaikeampi vääntää auki ja siihen se sitten tyssäsikin, kun minun vasen peukaloniveleni loksahti pois sijoiltaan. Näin todellakin tähtiä jonkin aikaa. Tottakai se piti vääntää paikoilleen, josta johtuen sitä on särkenyt ihan hirveästi. Päädyin eilen sen päälle soittamaan huoltofirmalle, joka lupasi kutsua putkimiehen. Häntä sitten tässä on odoteltu koko päivä, mutta mitään ei kuulu. Salillakäyntikin jäi väliin, mikä harmittaa eniten. Paras olisi tyypin ilmestyä huomenna ja ajoissa (nyt kun näin sanon, niin hän on varmaan jo aamuseiskalta kilisyttämässä ovikelloa kun itse olen vielä koomatilassa). Varsinaisia primadonnia nämä putkimiehet.

Peukalonivelen säryn takia en saanut unta ja siivosinkin apinan raivolla koko yön. Ihan sama, sillä sen kipeämmäksi ei nivel enää voi tulla. Aamulla vein roskapussin kuuden aikaan roskikseen ja samalla huomasin Seru-murun koirukaverin emäntineen vastapäisessä puistossa. Menin tervehtimään ja itkuhan siinä sitten tuli kun emme ole muuta kuin meilailleet Serun poismenon jälkeen.

Hard Candyn Lash Ink on näköjään myös kyyneltenkestävää, ei pahemmin tuhriintunut. Tältä siis näyttää kun eka päivä on kulunut.

2 kommenttia:

  1. Voi ei, jopas se on koitellut. Toivottavasti putkimies on jo käynyt. Iteltä olisi kyllä peukalo jäänyt laittamatta takaisin paikoilleen, ajatuskin kauhistuttaa. Itse menetin kaksi koiraa muutama vuosi sitten ja välillä, yhä edelleen yllättävää kyllä, itkettää kun näistä kahdesta tulee puhe jonkun kanssa. Toivon, että peukalosi paranee pikaisesti!

    Terveisin OutiS

    VastaaPoista
  2. Ei ole putkimiestä näkynyt. Ehkä minä keksin jonkun tavan rasssata se viemäri auki itse.

    Peukaloniveleen sattuu todella paljon, jos se on sijoiltaan, joten pienempi paha on niksauttaa se oikeaan asentoon. Varmaan sekin joudutaan leikkaamaan aikanaan, mutta tällä hetkellä ajatus noin puolesta vuodesta yksikätisenä ei oikein innosta.

    Koirulin menetys oli kova pala, eikä sitä voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on kokenut saman.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!