lauantai 30. marraskuuta 2019

Varsin repäisevät joulujuhlat

Eilen oli firman joulujuhlat Ballsbridge-hotellissa ihan minun kotinurkillani. Onneksi ei ollut pitkä kävelymatka. Kyseisessä hotellissa muuten asustelin, kun olin täällä edellistä kertaa turistina, tai sen ainoan kerran, kun täällä olen ollut turistina, työmatkoilla täällä on kyllä tullut menneinä aikoina hypättyä paljonkin.

Työkavereita takaa vasemmalta Olivier, Kenneth, alarivissä vasemmalta Ciara, Vidya, Linda ja Ana.

Christmas crackerit posautettiin heti ensimmäisenä, kun pöytään päästiin. Omastani löytyi mikrokampa. Juuri sellaista tarvitsenkin...👏 Kuvassa myös alkupalalautanen.

Vidya ja Ciara.





Klikkaa suuremmaksi





Lautasellani tosin oli kalaa, jota ei ollut ruokalistalla (oli myös valittavana kasvisvaihtoehto). Kiitospäivän kalkkunaa oli tullut mässättyä jo torstaina töissä, joten kalkkuna ie kyllä himottanut ollenkaan.

Jälkkkäri.

Jälkkkärin jälkeen tuli kahvia/teetä ja minikokoisia mince pie -leivonnaisia.

Juttua riitti!

Tänään on maistunut lähinnä limppari eilisen viinimäärän jälkeen. Hassua muuten miten väri vaikuttaa makuaistiin! Kaupassa oli mustaa Fantaa, Dark Orange, joka on kausimaku. Piti oikein pistää silmät kiinni tunteakseen appelsiinin maun.

Paikalla oli muuten tanssiesitys ennen illallista ja bändi illallisen jälkeen, joten kemut vaan paranivat, mitä aina yömyöhälle saakka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!