sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Kuusi paprikaa ja kolmen päivän kokkausralli

Kaikki alkoi siitä kun viime viikolla en kiireisen työpäivän takia lähtenyt kauppaan. Tilasin Woltilla kauppakassin ja ostoksiin piti tilata yksi kahden paprikan valmispakkaus, mutta niitä tulikin vahingossa kolme.

Mutta ei se mitään, ne vaan piti piilottaa kolmen päivän illallisiin. Tässä vinkkiä ruoista, vaikka en tapani mukaan kovin tarkkoja ohjeita pysty antamaan, vaan summittaiset. Niilläkin pitäisi onnistua hyvin. Ohjeet ovat per kaksi syöjää ja joka päivän ruokaan on piilotettu kaksi paprikaa.

Aikomus oli siis tehdä vuohenjuustokanaa paprikapedillä, ja sitä ensimmäisestä satsista tulikin. Tarvittiin siis myös yksi iso broilerin rintafile ja pieni pala vuohenjuustoa ja hunajaa/paksua tummaa balsamicoa. Yksi keittiön työtasolla pyörinyt tomaattikin hulahti pannuun.
Kuva Manfred Richter Pixabaystä
Vuohenjuustoa ei tarvita kuin sellaiset kaksi puolen sentin - sentin siivua. Käytä mieluummin sitä vuohenjuustoa, joka on paksummissa pötköissä ja rakenteeltaan murenevampaa.

Aloita poistamalla paprikoista siemenkota ja suikaloimalla ne. Laita hiukan (oliivi)öljyä pannulle ja paistele suikaleita siinä. Sipuliakin saa laittaa sekaan, mutta tähän laitoin sen jauheena (+valkopippuria ja suolaa).

Yksi tomaattikin meni mukana.

Kun paprikat ovat kypsyneet tarpeeksi, laita mausteiden lisäksi sekaan hiukan hunajaa tai sokerikin käy. Laita paprikat syrjään odottamaan ja käy broilerinfileen kimppuun.

Halkaisin fileen kahteen litteään palaan ja paistoin ne pannulla. Jos käytät samaa pannua kuin paprikoiden paistoon, pese se ensin kuumalla vedellä saadaksesi karamellisoituneiden paprikoitten jämät pois, tai käytä runsaasti oliiviöljyä niin kananpalat eivät tartu kiinni. Paista filepalat kypsiksi ja mausta ne suolalla ja pippurilla. 

Vinkki: Jätä kana ja vuohenjuusto pois, ja paista sen sijaan paprikoiden päälle halloumisiivuja. Käytä balsamicoa tai hunajaa kuten alkuperäisessä ohjeessa. 

Laita lautaselle ensin paprikaseosta, sitten päälle broilerifilepala ja koko komeudelle siivu vuohenjuustoa jonka päälle valutat joko hunajaa tai paksua balsamicoa. Minun annokseni oli vielä uunissa hiukan aikaa, jolloin juusto hiukan suli, ja myöhemmin illalla töistä tulleen miehen annos käytettiin mikrossa ennen syöntiä.

*****
Koska ostamassani pakkauksessa oli kaksi kananfilettä ja tuohon ylläolevaan oli mennyt vain yksi halkaistu, oli vielä toinen jäljellä seuraavaa päivää varten. Pilkoin sen ja laitoin aamulla marinadiin, johon tuli suolaa, rakuunaa, valkopippuria, sipulijauhetta ja tilkka soijakastiketta.

Fileen lisäksi tarvittiin myös purkki kermaa. Siitä syntyi broilerikastike riisille.

Sitten taas aloitettiin suikaloiduista paprikoista, joita tähän, kuten edelliseenkin ruokaan tarvittiin kaksi.

Kun paprikasuikaleet ovat tarpeeksi kypsiä, lisää sekaan broilerisuikaleet ja paistele niitä hetki. Kaada sekaan kerma ja hauduta. Olen muuten tehnyt tätä kookoskermastakin ja hyvää tulee siitäkin.

Tarkista maku, lisää suolaa ja pippuria (ja muita mausteita) tarvittaessa. Rakuuna saa maistua tässä soosissa.

Huuhdo ja keitä riisi (basmati- tai jasmiiniriisi ovat parhaita) pakkauksen ohjeen mukaan (1 osa riisiä + 2 osaa vettä - tässä satsissa siis riisiä 1 1/2 dl ja siitä jäi huomiseksikin). Tarjoile kuten alla. Tomaatit voi tietty jättää poiskin.


Koska riisiä jäi vielä iso kourallinen, piti se ja viimeiset kaksi paprikaa upottaa vielä seuraavan päivän ruokaan.
*****
Näihin täytettyihin paprikoihin tarvitaan siis taas ne kaksi paprikaa puolitettuina ja siemenkota poistettuina. Laita ne uunikulhoon.

Sekoita keitetyt riisit (jota siis oli iso kourallinen) ja 200 g jauhelihaa + n. 100-150 g juustoraastetta. mausta seos valkopippurilla, sipulijauheella ja suolalla. Taisin laittaa hiukan chipotleakin, eli savupaprikajauhetta. 

Täytä seoksella paprikanpuolikkaat. Paista 200 C uunissa kunnes kypsää (eli paprikat pehmenneitä, jolloin yleensä jauhelihakin on kunnolla paistunut). Lisää paistamisen loppuvaiheessa päälle vielä juustoraastetta.
Tämä katosi parempiin suihin niin liukkaasti, etten ollut ehtiä kuvaa ottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!