sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Sukupäivälliset ja suklaa-kastanjamoussen ohje + rommikirsikat

Meillä oli miehen talossaa isänpäiväjuhlat, joissa oli hänen lapsensa ja hänen edesmenneen vaimonsa adoptiolapsi ja kaikki lapsineen. Oman isäni kuolemasta tulee ensi Tapaninpäivänä 20 vuotta, joten minulla ei ollut itselläni isänpäivää vietettävänä. Nyt näin ensimmäistä kertaa neljä viikkoa etuajassa syntyneen Vanessa Vivianin myös.






Minä en ole ollut mitenkään innokas kokki keittokirjani julkaisun jälkeen, mutta joskus teen jonkin ruokalajin tällaisessa yhteydessä. Nyt se oli jälkiruoka. Tässä ohje 10:lle hengelle.

Kastanja-suklaamousse

n. 350g kastanjasosetta (purkissa, sokeroitu)
levy taloussuklaata (240g, tai jotakin muuta laadukasta yli 70% suklaata, tässä laatu korreloi lopputulokseen)
1/2 tl suolaa
1 rkl vaniljauutetta
(sokeria)
n. 3 1/2 dl maitoa
n. 4-5 dl kermaa
(1 1/2 rkl konjakkia) - laita seokseen kiehuttamisvaiheessa, jolloin alkoholi katoaa, mutta maku säilyy

Laita kastanjasose, vanilja ja maito kiehumaan kattilaan ja sekoita niin, että seos on tasaista. Ota seos hellalta ja paloittele suklaa siihen sulamaan. Lisää suola.

Anna seoksen jäähtyä ja vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä seokset toisiinsa (suklaa-kastanjaseoksen pitää olla aika jäähtynyttä), tarkista makeus ja laita seos jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi. Voit myös valmistaa tätä tarjoilua edeltävänä päivänä.

Tarjoa annoksina esimerkiksi pähkinä- ja suklaarouheella kuorrutettuna. Hyvä lisuke tälle on myös seuraava, mutta se vaatii ainakin puolen vuoden mehustumisajan.

Kirsikka- tai hedelmäruukku rommissa

Meillä tämä oli tehty vuosi sitten syksyllä, ja ai että, siinä ei todellakaan alkoholi maistunut ollenkaan vaan jopa hapankirsikoista tehtynä se oli äärettömän lempeän ja aromaattisen makuista.

Tarvitaan kirsikoita (myös aprikoosit, luumut tai muut tuoreet hedelmät käyvät), sokeria ja rommia ja puhdas lasipurkki.

Paloittele hedelmät ja poista kivet. Lado hedelmänpalat kerroksittain puhtaaseen purkkiin sokerin kanssa. Kaada päälle rommia niin, että hedelmät peittyvät. Anna seistä kannella suljettuna jääkaapissa ainakin muutama kuukausi, mielellään enemmän. On hyvää vaikka vaniljajätskin kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!