tiistai 23. lokakuuta 2018

Hyvien ja huonojen uutisten tiistai ja käsienhoitovinkki

Eilen jäi kirjoittelematta, sillä päivä sisälsi hiukan kaikenlaista ennalta-arvaamatonta. Ei kuitenkaan mitenkään huonolla tavalla. Siksi viimeisen arvonnan voittajakin ilmoitettiin vasta tänään, eli käykääpä kurkkaamassa.

Kävin muuten tänään lääkärillä (hematologi) TYKSissä. Olin jo seurannut labravastauksia OmaKannasta, ja veri- & virtsa-arvoissa ei ollut juurikaan mitään kummallista. Vain leukkarit, eosinofiilit ja basofiilit olivat hiukan koholla, minkä arvelen johtuvan tästä syysflunssasta. Biopsioiden tuloksia ei vielä OmaKannassa ole. Selkänikaman biopsian alustavassa arviossa tosin oli myeloomalöydös.

Olin salaa toivonut, että tämä olisi "vain" plasmasytoomakasvain, miksi se sitten osoittautuikin. Eli selviän "pelkällä" sädehoidolla tästä nyt tällä kierroksella. Siitä saattaa ajan kuluessa muotoutua multippelimyelooma, mutta se on sitten sen ajan murhe. Palasin vastaanotolta kotiin tyytyväisenä ja jään nyt odottamaan kutsua sädehoitopolilta.

Mikä hassuinta, näitä kasvaimiahan oli alunperin kolme. Nyt kahdessa niistä ei PET-kuvauksessa näkynyt juurikaan "metabolista elämää", joten niitä ei sinällään tarvitse seurailla.  Hyvä näin, vaikka tulevaisuudessa voikin häämöttää hankaluuksia.
*****

Sitten pieni vinkki ryppyisille käsille: Oletko kokeillut Deciemin The Chemistry Brandin Hand Chemistry -voidetta?


On muuten hyvä voide siloittamaan kämmenselän ryppyjä! Voitelen itse käsiäni pitkin päivää, ja se näkyy kyllä käsien sileytenä. "Paperityöläisenä" koko käsiä ei kannata työpäivän aikana pitää rasvaisina, joten truuttaan voidetta yleensä kämmenselälle ja hieron kämmenselkiä yhteen.

Ihan halvimpien käsivoiteitten tasolle tämä voide ei hinnassaan pääse, mutta tuloskin on sitten paljon parempi, kuin mitä halvoilla markettivoiteilla aikaan saadaan.

Nykyään Deciemin tuotteet lähetetään UK:sta, jolloin ei tarvitse pelätä tulliselvityksiä ja tulleja.

6 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea hyvistä uutisista! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä todella helpottunut! Syöpäkasvainhan se on edelleenkin, onneksi tarkkarajainen sellainen, ja onneksi tyypiltään herkkä säteelle.

      Saattaahan tässä myöhemmin kehittyä myelooma, mutta ainakin nyt vielä muu luuydin oli kondiksessa, eli toistaiseksi olen kunnossa.

      Poista
  2. No hyvä ,toivottavasti sädehoito tehoaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!