maanantai 29. syyskuuta 2014

Vietnamilaiset lihapullakääröt

Laitetaanpa taas vaihteeksi ruokaohje. Tämä on yksi niistä ohjeista, jotka olen tuonut reissuiltani mukanani. Nämä lihapullakupit, tai -kääröt, kumpaa nimeä sitten niistä haluaa käyttääkin, ovat oivallinen pieni iltapurtava tai kevyt lounas. Riippuen tietystikin siitä, kuinka paljon niitä syö...

Aineslistan pituudesta huolimatta nämä ovat todella helppoja tehdä!




Vietnamilaiset lihapullakupit  

500 g hienoksi jauhettua porsaanlihaa
1 sitruunaruoho (murskaa se kaulimella ja hienonna)
1 silputtu shalottisipuli
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
2 rkl kalakastiketta
2 silputtua valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
½ tl valkopippuria
1 rkl kasvisöljyä paistamiseen

Yhdistä aineet ja vaivaa niitä kunnolla niin että syntyy tiivis lihapullataikina. Muotoile taikinasta pieniä lihapullia, jotka paistat kullanruskeiksi öljyssä paistinpannulla.

Tarjoiluun:

Salaattia (esimerkiksi jäävuorisalaatti, josta käytetään vain kuppimaiset  lehdet).

1 tl hienonnettua sitruunaruohoa (käsitttele kuten edellä mainittu).
½ dl sitruunamehua
½ dl kalakastiketta
2 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
2 rkl karkeaksi raastettua porkkanaa
1 rkl sokeria  
2 tl hienonnettua tuoretta punaista chiliä (poista siemenet, ellet halua tulista)
2 rkl kasvisöljyä

Yhdistä ainekset kastikkeeksi.

10 cm:n pala ohutta kurkkua paperinohuina viipaleita

Lado salaatinlehtikupit lautaselle (tai lautasille, jos teet annoksia). Laita lihapullat pohjalle, lisää kurkunsiivut ja pirskota päälle kastiketta.


2 kommenttia:

  1. Miehenä pahoitan joka kerta mieleni, kun 80 senttisistä vaahdotaan. Jukisilla aloilla ja monilla muilla palkkaperuste on sama, mutta miesten ylityöt antavat heille suuremman kokonaispotin tai jopa autoetu vaikuttaa siihen. Jos tämä tuli väärään kohtaa niin oikaisette kai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hiukan väärässä paikassa kommentti, mutta antaa olla... Miesten ylityöt? Kyllä naisetkin ylitöitä tekevä! Niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Samoin naisellakin voi olla autoetu.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!