tiistai 16. syyskuuta 2014

Uusi kosmetiikkaboxi, ent. Amarya, nykyinen Love Lula

Merkillinen kosmetiikkaboxin nimi. Minulle tuli joskus tuo ennen Amaryaksi kutsuttu boxi hiukan aikaa, mutta sitten se unohtui. Nyt otin sen vähäksi aikaa takaisin. Love Lula -boxia saa tilattua muuallekin kuin UK:n alueelle, lisätietoja täältä.  Boxi on UK:n naistenlehdissä rankattu yhdeksi kärkipään kosmetiikkaboxieista.

Kyseessä on siis suomalaista Livboxia vastaava juttu, mutta erona on se, että tuotteet ovat luonnonmukaisempia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että niissä ei ole natriumlauryylisulfaattia, parabeeneja, EDTAa, eikä niitä ole testattu eläimillä.

Love Lulalla on myös verkkokauppa, jossa on edustettuna mm. seuraavat merkit (ja paljon muita!): Glamglow, Acorelle, Cowshed, Zoya, Lavera, Logona, Green People, Bellapierre, John Masters, Jane Iredale...täällä koko lista.

Luin eilen Dixin postauksen Lookfantasticin boxista, joka käsittääkseni oli koemielessä markkinoilla, mutta laitettiin sittemmin jäähylle. Sen jälkeen UK:ssa jopa kerättiin nimiä listalle, jonka avulla se saatiin takaisin markkinoille. Hyvä näin ja sen saa myös tilattua Suomeen.




Ja mitä sitten oli tässä boxissa? Viisi täysikokoista tuotetta ja kaksi kunnon näytettä, eli....

1. Skin Blossomin täysikokoinen kasvovesi (Facial Toner). Sopii kaikille ihotyypeille ja sisältää taikapähkinää, joka supistaa huokosia ja rauhoittavaa aloe veraa. Koostuu 97% luomuaineksista.

2. Balm Balm -merkkinen täysikokoinen ihoseerumi (Little Miracle Rosehip Serum), jossa on ruusunmarja-, jojoba- ja kurkkuyrttiöljyä infusoituna frankinsensillaja mandariinilla.

3. Herbfarmacyn 15 mg:n purkki Mallow Beauty Balm'ia. 100% luomu. Täysikokoinen tämäkin ja todella riittoisaa.

4. Bentley Organic  Moisturising Hand Sanitizer, täysikokoinen pullo.

5. Essential Care Odylique  Lip Balm, täysikokoinen puikkomainen huulihoide. Luomu.

6. 4 ml:n näytepurkit Pai Skincare Kukui & Jojoba Bead Exfoliator ja kosteuttava Avokado & Jojoba Day Cream.

+ 20 % alennuskuponki, kun näitä merkkejä tilaa heidän verkkokaupastaan. Koodi on BBSEP, ja siis toimii vain erillisiä tuotteita tilatessa näillä boxin merkeillä.

Miltäs boxi näytti ja vaikutti?

Muistakaahan muuten osallistua arvontaan, joka julistettiin täällä! Vielä ehtii!


1 kommentti:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!