Mietteitä

Takana mielenkiintoinen viikko.

Minulla oli miesvieras. Ei siis mitään sen kummempia, vaikka emme todellakaan ekaa kertaa samassa sängyssä nukkuneet (olisi minulla tosin ollut vierashuonekin). Tosin tässä kyllä olisi potentiaalia kehittyä hyvinkin kiihkeäksi rakkaussuhteeksi, mutta joku asia hidastaa hommaa. En tiedä, mikä.

Hän on älyllisesti erittäin haastava, mikä todellakin sopii minulle erinomaisesti. Tyhmiä ihmisiä en jaksa kauaa katsella. Tai kuunnella. Eikä sellaisten kanssa löydy mitään yhteistä.

No, se vierailu ei mennyt ihan yksiin omien toiveitteni kanssa, mutta katsotaan, mitä tapahtuu. Vai tapahtuuko yhtään mitään millään saralla. Hirveästi kyllä ikävöin, kun ollaan erossa, mikä on todella hämmästyttävä juttu. Aivan uusi asia minulle. Ymmärsin, että tunne on molemminpuolinen.

Toinen juttu, mikä hämmästyttää on se, että ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin olevani yksin. Siis viime syksynä ja vielä pahemmin nyt. Yksin oleminen ei ole ollut ongelma edes lapsuudessani, mutta nyt olen senkin kokenut. Eikä se ole hyvä tunne. Ei ainakaan pidemmän päälle.

Mutta tosiaan, katsotaan, mitä tapahtuu, ja voi tosin olla, ettei tapahdu mitään. Onhan tuosta elämänkumppanini kuolemastakin vasta suhteellisen vähän aikaa.

Kävin hautausmaallakin eilen. Jopa kahteen otteeseen. Aina se kirpaisee. En voinut kuvitellakaan koko asiaa vuosi sitten. Minulla on rautainen tahto, mutta silläkään ei pidetä ihmisiä hengissä. Mietin vieläkin, että olisinko voinut tehdä jotakin toisin ja vaikuttaa asiaan. Olisinko voinut aikaistaa paluutani Suomeen, mikä oli aika mahdoton ajatus, koska irtisanomisajat ovat Saksassa pitkiä ja viime toukokuussa oli vielä se leikkaus, jonka halusin hoitaa Saksassa, koska Suomessa olisi ollut kyseiseen operaatioon pitkät jonot.

Ei mikään parisuhde ole ongelmaton, eikä se sitä aina ollut meilläkään. Minä olin lähdössä siitä useaan otteeseen, mutta silti se piti. Piti lujasti. Vaikka olimme niin eritahtisia. Tässä vähän valaistusta asiaan, vaikka meillä se lähinnä hannasi toisista syistä. Hänkin tiedosti todella hyvin, missä oli vika, ja asiasta keskusteltiin useaan otteeseen ihan avoimesti.

Silti se menetys on ollut ihan valtava.

Kummasti kyllä elämä kantaa. Olin niin rikki viime syksynä, etten olisi voinut edes kuvitella elämääni eteenpäin nyt keväällä. 

Syksystä kun selvisin, niin seuraelämä on ollut varsin vilkasta. Tämä varmaan johtuu siitä, että olen "kulkenut silmät auki". Hyvä näin.

*****

Onko rakkaus itsekäs tunne?

Tämä voi olla varsin monitahoinen kysymys. Rakkauteen liittyy sekä omaa hyvinvointia edistäviä (itsekkäitä), että toista huomioivia (epäitsekkäitä) piirteitä.

Rakkauden itsekkyys (omat tarpeet):

• Hyvän olon tarve: Rakkaus on tunne, joka saa meidät tuntemaan itsemme hyväksi, turvalliseksi ja merkitykselliseksi
• Omat tarpeet: Joskus rakkauden taustalla voi olla tarve täyttää omia alitajuisia tarpeita tai riippuvuutta, mikä voi tuntua raastavalta, eikä niinkään aidolta rakkaudelta.
• Itserakkaus: Aito rakkaus alkaa usein itsensä rakastamisesta. Nyt voi myös kysyä, että pystyykö koskaan rakastamaan toista, ellei hyväksy ja rakasta itseään.

Rakkauden epäitsekkyys (toisen huomioiminen)

• Välittäminen: Rakkaus on tunne, joka saa välittämään toisesta ihmisestä hyväksyen tämän heikkoudet ja tekemällä jotain toisen eteen.
• Pyyteetön rakkaus: Kun rakkaus ylittää itsekkyyden, se muuttuu syväksi, epäitsekkääksi yhteydeksi, jolla kunnioitetaan toista.
• Terve rakkaus: Rakkaus ei ole itsekäs, vaan on terveessä määrin epäitsekäs.

Rakkaus valintana:

• Rakkaus on ensisijaisesti valinta, tekoja ja sitoutumista, ei vain tunne.

• Rakkaus on myös hormonien ohjaama tunne, kun taas rakastaminen on päätös toimia toisen parhaaksi.

Yhteenvetona voin todeta, että rakkaus sisältää itsekkyyttä (tarve tulla rakastetuksi), mutta sen kypsässä muodossa korostuu epäitsekkyys ja halu tuottaa toiselle onnea.