Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Ritz. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The Ritz. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. marraskuuta 2021

Matkakaipuuta - The Ritz

Ai että, jos olosuhteet sallisivat, lähtisin nyt Lontooseen jouluostoksille. Varaisin ihan ensitöikseni iltapäiväteen Ritzistä - se yleensä pitää varata kuukausia etukäteen. Tosin korona-aika saattaa olla muuttanut tätäkin tilannetta. Ritzissä on aina todella ihanat joulusomisteet, ja mahtava joulukuusi. 

Ritzin jouluvalmisteluista ja muusta elämästä kulissien takana tuli taannoin TV:stä kaksiosainen ohjelmasarja nimeltään Ritz hotel London, kurkistus huippuhotelliin. Ohjelman jaksot ovat ilmaiseksi nähtävissä vielä jonkin aikaa MTV Palvelussa. Kannattaa katsoa (linkki edellä).













Viimeinen kuva on hissistä, jos ihmettelette 😁. Hyvin kaunis paikka koko hotelli, ja varsinkin tämä ravintolakerros etenkin joulukoristeissaan. 

Meillä on muuten kauniisti sidottu Michelin-kokki John Williamsin (hän on oikein MBE) kirja, jonka julkkareista on myös TV-sarjassa.

Onhan Lontoo tietty kiva muutenkin. Shoppailu- ja huvittelumahdollisuudet ovat siellä omaa luokkaansa.  Jos haluat illalla vaikka teatteriin, niin aina löytyy jotakin mielenkiintoista.

Muutenkin sikäläistä elämää on kiva katsella. Tai näin joulun alla katsella vaikka katujen jouluvalaistuksia.

Minulle jotkut kaupatkin, kuten Whole Foods Kensington High Streetillä on jo elämys, vaikka se ei Teksasissa Austinissa olevaa ketjun lippulaivaliikettä mitenkään päihitäkään. Myös lukuisat farmers' marketit ja (kirppu)torit siellä sun täällä, Covent Garden ja nähtävyydet ovat ihania, vaikka niitä vaan kävelylenkillään katselisi.

Lontoo on minulla yksi niitä maailman It-paikkoja, ja niin sopivan tuttu vuosien varrelta.

lauantai 12. joulukuuta 2020

Niitänäitä

Onpa taas ollut hirvittävä pinnistys ennen lomaa. Lomaakin on lykätty koko vuosi, ja se pitää pitää ennen vuodenvaihdetta. Vain viisi päivä saa siirtää seuraavalle vuodella ja nekin sitten pitää pitää kolmen kuukauden sisällä.

Aina sama juttu: Oli lääkefirma mikä hyvänsä, tuntuu, että vuoden loppu tulee yllättäen. Täytyy tuhlata viimeiset budjetit, jotka eivät siirry seuraavalle vuodella. Ihan kuin tämä olisi yllätys joka vuosi.

Joka tapauksessa tein torstaina viimeisen flexi dayn (meillä on kerran kuukaudessa mahdollisuus puolipäivävapaaseen) ja sitten hiukan yli kolmen viikon lomalle. Eilen tosin piipahdin sen verran illalla töissä, että osallistuin työporukan pikkujouludrinksuihin illalla.

Joulukuusi The Ritzissä Lontoossa joku vuosi takaperin.

Harmistuttaa sekin, että nyt ei pääse matkustelemaan. Kaipaan Lontooseen. Olisin halunnut mennä sinne katsomaan jotakin joulunäytelmää (pantomime, joka ei ole sama kuin suomalaisten tuntema pantomiimi, vaan interaktiivinen joulunäytelmä, joka perustuu johonkin satuun).

Kyllähän tämä kotona kököttäminen kiristää pipoa. Tosin olen säännöllisesti "ulkoillut" ystävien kanssa, mutta tällä hetkellä ainakin Turussa korona on leviämisvaiheessa, joten ehkä ensi viikolla tapaamme livenä.

Eilen oli tosiaan työporukan pikkujouludrinksut etänä. Kivaa oli, vaikka se ei voitakaan henkilökohtaista kontaktia. Muu porukka Dublinissa jatkoi siitä viinitastingiin, joka oli firman Social Clubin järjestämä. Osallistujille tuotiin viininäytteet kotiovelle ja kaikki meni klubin piikkiin. Harmitti vähäsen, kun en voinut osalllistua! Ko. klubilla oli jo aiemmin cocktail-kurssi, johon ainekset tuotiin myös kotiovelle ja itse kurssi oli etänä MsTeamsin kautta.

Alla kuvia Lontoon Ritzistä. Joulun alta kaikki, myös tuo Christmas caroling -kuva.









maanantai 28. marraskuuta 2016

@ The Ritz

Ei käyntiä Lontoossa ilman käyntiä The Ritzissä. Meillä oli mukana kolmetoistavuotias teini, jonka piti päästä vaateostoksille, ja pussien ja kassien kanssa piti löytää joku istumapaikka, koska tungos Oxford Streetillä oli huikea.

Teinityttömme sai valita listalta alkoholittoman "mocktailin" ja häntä niin nauratti, kun laitoin hänen kuvansa hänen äidilleen tekstillä "Lady Viv iltapäiväcoctaililla The Ritzissä". Yksityisyyden vuoksi en nyt sitä kuvaa tässä julkaise, mutta siinä neidissä on todella shoppaaja-ainesta, sillä muutama satanen oli äkkiä ja määrätietoisesti törsätty Adidaksella ja Primarkissa. No, onhan nyt punnan kurssi alle euron, että kyllä kannatti. Näkisittepä muuten myös minun ostokseni Bootsilta...













Baarissa lauleli kamarikuoro joululauluja.





Yksi hotellin hisseistä.



Täällä on muuten jopa vessassa on muuten oma palveluskuntansa, joka jopa laskee sinulle sopivan lämpöisen veden käsien pesua varten ja ojentaa sitten pehmeän pyyhkeen....

tiistai 29. joulukuuta 2015

At The Ritz

Iltapäiväshampanjalla The Ritzissä ystäväporukalla... Komeat olivat joulukoristeet siellä, kuten aina.








Komea oli laskukin :)