Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
tiistai 8. heinäkuuta 2025
Taas suklaaparatiisissa ja mielenkiintoisia kosmetiikkaostoksia Stylevanasta
Olin aamulla hammaslääkärillä ja sieltä päin menin sitten taas kerran Lindtin tehtaanmyymälään, kun hoksasin, että sinnepäinhän tuo bussi meni ja minulla oli vielä alennuskuponkikin. Hyviä tekosyitä molemmat, eikö vaan? 🤣 😂
Suklaisia ja pähkinäisiä leipälevitteitä.
Tummaa ja vaaleaa suklaavanukasainesta. Ostin tuota maitosuklaista.
Suklaakakku- ja suklaamousseaineksia.
Laavakakkuaineksia. Nämä ne vasta ovat hyviä kakkuja kunnon vaniljajäätelöpallon kanssa.
Pääsiäisen jämiä myytiin 9,90 euroa per kilo. Nämä puputhan tehdään kaikki täällä Aachenin tehtaalla ja lähtevät siis täältä myymälöihin ympäri maailmaa.
Irtsarilaarit ovat aina se seuraava kohde leivontahyllyn jälkeen. Siellä on aina uusia makuja.
Fudge- ja veriappelsiinipallosia.
Tiramisupalloja.
Cheesecake & Caramel-palloja.
Vadelma-kermasuklaapalloja.
Mansikkasuklaapalloja ja kirsikankukkasuklaata (Sakura).
Mantelivoisuklaapalloja ja tuplasuklaakuulia. Nuomantelivoita sisältävät olivat todella herkullisia, hiukan suolainen sisus. Sama vastaavissa pistaasipalloissa, joista ei nyt tainnut tulla kuvaa ollenkaan.
Erilaisia kuorrutettuja marjoja.
Näitä pikkurasioit aon kiva antaa vaikka kiitokseksi jollekin.
Erilaiset shampanjasuklapallerot ovat löytäneet tiendä Lindtinkin valikoimiin. Tuo allaoleva tosiaan maistuikin shampanjalta.
Pallerosekoituksia rasioissa.
Kirsikkasuklaapötköjä. Näitä ostan ensi kerralla.
Maltilliset ostokset (osa noista irtosuklaista on tosin jo syöty, eli vajaa pussi kuvassa). Dubaisuklaata taas ja noita suklaalla kuorrutettuja hedelmiä, kun ne niin maistuivat!
*****
Sitten nämä Stylevanasta tänään toimitetut kosmetiikkaherkut! Torridenin hyaluroniseeerumi oli loppunut, joten sitä en saanut, mutta (rumpujen pärinää....):
Näitä paria Medicuben tuotetta on maailmalla hypetetty, niin kyllä niitä pitää nyt sitten kokeillakin. Huffington Postissa oli tällainen artikkeli tästä hypetetystä seerumista (Medicube PDRN Pink Serum). Lisäksi tuolle seerumille hankin Medicube PDRN Booster Gel - geelin, joka oli huimassa 3 dl:n tuubissa. Lisää näistä molemmista myöhemmin omassa postauksessaan.
Samassa paketissa tuli Rom&nd (tai Romand), vaikka pakkauksessa nimi on kirjoitettu tuolla et-merkillä) The Juicy Lasting Tint -huulipuna sävyä 05 Jujube.
Tästäkin kehutusta huulikiillosta tulee varmaan jotakin mainittua myöhemmin, kunhan käyttökokemusta kertyy.
Tuolla vois mulla lähteä laukalle helposti, sillä Lindtin suklaat on mun lemppareita. Toki nykyään syön merkittävästi vähemmän suklaata kuin ennen. Ei oikein ole tehnyt mieli, vaan olen herkutellut salmiakilla tai jäätelöllä. Mutta olisi kiva maistaa semmoisia makuja noista pallosuklaista, joita ei Suomesta saa.
Tuolla Lindtin myymälässä on kyllä mahtava valikoima, en koskaan edes brändin kotimaassa Sveitsissä asuessani löytänyt kaikkea tuota sieltä.
Joka ikinen kerta kun käyn, tuolla on jotakin uutta! Nyt olisi taas yksi alekuponki, joten pitänee vielä käydä parin viikon sisällä ennen kuin täältä lopullisesti pois lähden.
Suomessa täytyy saada pehmis elokuun alussa, niitä ei täältä löydy.
Pistaasipähkinöiden hinnat ovat yleensäkin nousseet taivaisiin tuon Dubaisuklaan takia.
Nuo Giandujottot ovat omia suosikkejani noitten suklaalla päällystettyjen hedelmien lisäksi. Pitää taas tehdä tuonne uusi reissu ennen kuin muutan pois täältä, kun tuli taas alekuponki. Huoh.
Tuolla vois mulla lähteä laukalle helposti, sillä Lindtin suklaat on mun lemppareita. Toki nykyään syön merkittävästi vähemmän suklaata kuin ennen. Ei oikein ole tehnyt mieli, vaan olen herkutellut salmiakilla tai jäätelöllä. Mutta olisi kiva maistaa semmoisia makuja noista pallosuklaista, joita ei Suomesta saa.
VastaaPoistaTuolla Lindtin myymälässä on kyllä mahtava valikoima, en koskaan edes brändin kotimaassa Sveitsissä asuessani löytänyt kaikkea tuota sieltä.
PoistaJoka ikinen kerta kun käyn, tuolla on jotakin uutta! Nyt olisi taas yksi alekuponki, joten pitänee vielä käydä parin viikon sisällä ennen kuin täältä lopullisesti pois lähden.
Suomessa täytyy saada pehmis elokuun alussa, niitä ei täältä löydy.
Niin ja noista palleromauista ei varmaan suurinta osaa Suomesta saakaan.
PoistaNuista palleroista tuo Cheesecake on tajuttoman hyvää, pistaasia haluaisin maistaa ja niitähän on täällä Citymarketissa mutta liki 9 e pussi...
VastaaPoistaOnpas messevä hinta. Mut Cittari onkin kallis. Täällä 137 g:n pussi noita maksaa 6,29 €. Kilon pussi on n. 38 €, muistaakseni.
PoistaPistaasipähkinöiden hinnat ovat yleensäkin nousseet taivaisiin tuon Dubaisuklaan takia.
VastaaPoistaNuo Giandujottot ovat omia suosikkejani noitten suklaalla päällystettyjen hedelmien lisäksi. Pitää taas tehdä tuonne uusi reissu ennen kuin muutan pois täältä, kun tuli taas alekuponki. Huoh.