
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
maanantai 21. syyskuuta 2020
Hyvä korostussävy hiukan aikuisemmalle iholle
Korostustuotteista, eli highlightereistä voi sanoa samaa. Niitähän löytyy joka lähtöön ja monet niistä sopivat lähinnä iltakäyttöön.
Olen empinyt näitten päiväkäyttöä, kunnes keksin, että iholle, joka on jo aikuisemmalla puolella, ja jossa on myös esim. näkyviä huokosia, parempi on hiukan punaa sisältävä ja hienovaraisemmin helmiäinen korostussävy.
Löytyihän sekin sitten melkein kuin vahingossa.
Aika heleä sävy. Pysyvyyttäkin mainostetaan, ja tosiaankin, onhan niitäkin poskipunia, jotka häipyvät iholta alta aikayksikön joten siinä mielessä tämä kyllä pitää kauemmin.
Mitä mieltä tästä asiasta olette?
perjantai 18. syyskuuta 2020
Iltapäiväteekutsut viime sunnuntaina
Meillä oli kuitenkin viime sunnuntaina iltapäiväteevieraita, ja mukana oli hauska Erwin-vauva, joka roikkui välillä pöytäliinan kulmissa ja välillä nakersi meidän varpaitamme pöydän alla. Nuoriherra on n. kolmen kuukauden ikäinen, muistaakseni.
Olin alunalkaen ajatellut tarjota shampanjaa teen kanssa, mutta sitten juomaksi teen ohella valikoituikin Pimm's, englantilaiseen tapaan, vaikka se hiukan epäortodoksinen valinta olikin. Pimm's on Britanniassa nimenomaan kuumien kesäpäivien juoma.
![]() |
Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi, ja se muna on tarkoitettu ainoastaan voiteluun (sanon tämän siksi, että olen nähnyt reseptejä, joissa muna tulee taikinaan, vaikka ei se kai niin yleistä ole. |
Nyt kävi niin hassusti, että havahduin ottamaan kuvia vasta kun kekkerit olivat loppupuolella, eli voileivät eivät päässeet kuviin ollenkaan! Mikä harmi!
Toscakakkua. |
Sitten se tee... Sveitsissä asuessa minulla oli niin britti- kuin irkkukollegoja, jotka (firman tarjoamasta laajasta tee- ja tisanesvalikoimasta huolimatta) raahasivat joitan PGTipsejä kotimaistaan.
lauantai 12. syyskuuta 2020
Lipstikalla maustettu juustokeitto
Tämän blogin tarkoitus ei ole muuttua ruokablogiksi, vaikka nyt tarjolla on taas ruokaohje ja varmaan vielä huomennakin jotakin samantapaista on tulossa, sillä meillä on huomenna iltapäiväteekutsut.
Mutta asiaan. Löysin sitten viime keväänä vihdoin ja viimein lipstikan taimen ja siellä se nyt keittiön ikkunan alla pöhöttää ja kasvaa kuulemma jopa kaksimetriseksi. Päätin, että täytyyhän sitä kokeilla johonkin ruokaankin.
Lipstikalla maustettu juustokeitto (2-3:lle, alkukeittona 4:lle)
torstai 10. syyskuuta 2020
Kesäkurpitsatagliatellit ja Aurajuusto-katkarapukastiketta
Tässä on pikaruokaa parhaimmillaan, ja gluteeniton vaihtoehto! Helppokin valmistaa.