torstai 28. heinäkuuta 2016

Raikas sitrus-suklaatorttu ilman uunia

Tästä tuli niin makoisaa, että pitää jakaa ohje teidänkin kanssanne. Torttu on todella helppotekoinen. Tämä torttu on hiukan tiramisun sukua, mutta mauiltaan ihan eri maata.



Sitrus-suklaatorttu ilman uunia

savoiardi-kekesejä (kuva alla)
 1-1 1/2 dl veteen tehtyä kaakaota (tummista kaakaojauhoista)
1 prk sitruunatuorejuustoa (Viola, kuva alla)
1 prk créme fraîchea (200 g)
1 sitruunan mehu (ja haluttaessa myös kuoren keltainen osa hienoksi raatettuna)
2 prk mandariinilohkoja omassa mehussaan (kuva alla)
3 rkl liivatejauhoa
(hiukan vaniljasokeria)

Laita liivatejauhe likoamaan sitruunamehuun. Lado keksit vuoan pohjalle ja kostuta ne läpikotaisin kaakaojuomalla.


Valuta mandariinilohkot ja sekoita ne créme fraîchen ja sitruunatuorejuuston kanssa (käytä sauvavatkainta tai blenderiä saadaksesi tasaisen seoksen).

Sulata liivatejauhe nopeasti sitruunamehussa ja sekoita se mandariinimassaan. Kaada kostutettujen keksien päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yli yön.

Ennen tarjoilua ripottele siivilän läpi tummaa kaakaojauhoa tortun pinnalle. Joku varmaan nyt kysyy, että jäikö ohjeesta sokeri pois. Ei jäänyt, sillä mielestäni sitä ei tässä tarvita enää lisää.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!