tiistai 13. helmikuuta 2018

Kulttuurieroja

Kuten olen maininnut, meillä on työryhmässämme ihmisiä viittätoista eri kansallisuutta. Viihdyn näissä piireissä erinomaisesti, mutta jos jokin asia joskus nyppii, niin se on varsinkin miespuolisten kollegojen ylempalttinen pälpätys. Aiheesta kuin aiheesta saadaan aikaiseksi vähintään puoli tuntia kestävä polemiikki, jonka aikana ääni kohoaa ja kädet huitovat ilmaa. Ja siis minäkään en ole niitä maan hiljaisimpia...


Sattuipa viime viikolla, että lähellä olevaan, trinidadilaisen kollegani offiisiin meni espanjalainen  - tai siis katalonialainen, hän aina alkaa heristää sormeaan, jos kutsun häntä espenjalaiseksi - kollegani kysymään jotakin, joka koski GCP:tä, Good Clinical Practiceä, joka on tiukka ohjenuora jokaiselle kliinisten tutkimusten parissa työskentelevälle. Pulina yltyi ja ylitti jo puolen tunnin ja minun korvieni sietokyvyn rajat, joten minäkin havahduin ja menin tiedustelemaan, mistä on kysymys.

Kuultuani pulman totesin, että ei, se ei ole GCP-vaatimus ollenkaan. Jätin molemmat äijät monttu auki ja hiljentyneinä huoneeseen ja palasin omaani. Hemmetinmoinen pulina ihan pienestä asiasta, joka mielestäni oli ihan päivänselvä.

Samanlainen meininki oli kerran kokoustaessani työkaverini Jerômen kanssa statistikko Damien mukana. Kaksi ranskalaista miestä ja minä. Tarpeetonta sanoakaan, että en todellakaan saanut suunvuoroa ja koko tunnin kokous oli yhtä korotettua ääntä ja vilkasta käsien huitomista miesten osalta. Kun kokous viimein päättyi ja Damien lähti omaan työpisteeseensä kaupungin toidelle puolelle, Jerôme totesi, että Damien on kyllä kiva tyyppi, mutta kiihtyy vähän liikaa turhista asioista. Hmmm. Hiukan hymyilytti.

Toinen lukunsa on mm. espanjalaisten (niin ja katalonialaisten) ja italiaisten miesten lapsirakkaus. Jos joku kollega tulee äitiyslomaltaan käymään vauvansa kanssa, nämä miehet taatusti hössäävät lapsen ympärillä ja vauva vaihtuu nopeaan tahtiin sylistä toiseen. Naiset eivät niinkään meillä ole kiiinnostuneita. Ei samalla tavalla.

Onko sinun työpaikallasi/lähipiirissäsi havaittavissa kulttuurieroja?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!