keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Laiskottelijan ihonhoitoa

Tuli mieleen eräästä kommentista tuohon mansikkakuorintanaamiopostaukseeni, että en ole minäkään aina kovin motivoitunut hoitamaan ihoani. Tosin nyt tuo kortisoni on tehnyt tilanteen niin hankalaksi, että hiukan on pitänyt asiaan paneutua.

Kaikista työläintä on käyttää eri tuotteita kasvoille, kun toivoisi tulevansa toimeen vain yhdellä. Toistaiseksi kuitenkin tarvitsen jotakin kuivattamatonta, jolla puhdistaa meikinrippeet, ja sitten jotakin kosteuttavaa sen jälkeen. Mitä vanhemmaksi tulen, sen seerumimaisempia ja vesipitoisia tuotteita käytän, tosin niiden päälle joudun laittamaan jotakin voidemaisempaakin, haihtumisen estämiseksi. Nyt keksin tällaisen suihkutettavan ja hyvin kosteuttavan tuotteen.




Jowae on ollut tähän saakka ainakin minulle tuiki tuntematon merkki. Nyt ostin pari tuotetta kokeiltavaksi ja toinen on tämä suihkepullollinen kosteuttavaa "vettä".

Vettä se ei itse asiassa ole, vaan voisi sanoa, että se on öljy vedessä - emulsio. Hyvin ohutta, mutta silti hyvin kosteuttavaa, ja mikä parasta, sitä voi kerrostaa tarpeen mukaan.

Jowae Hydrating Water Mist on hienojakoinen, suihkemuodossa oleva kosteuttaja, joka sisältää mm. glyseriiniä, kosteuttavia sokereita antioksidanttista lumifenolia (tästä ei paljoa löytynyt tietoa, mutta se on jonkinlainen mehikasvista - INCIn mukaan kattomehitähti - saatava antioksidantti) ja japanilaisesta kirsikankukasta tehtyä vettä (uutetta), joka ilmeisimmin tekee suihkeeseen varsin vahvan (kirsikankukkien)  tuoksunkin. Minusta tämä on varsin kiva kukkaistuoksu, joka tosin kaikkien luonnollisten tuoksujen tavoin häipyy nopeasti. Suihke on 90%:sti luonnollisista aineista tehty.

Tämä hienojakoinen suihke on todella riittoisaa! Olen käyttänyt nyt samaa pullollista jo pari kuukautta, suihkutellen sitä kasvoille myös kesken työpäivän. Hyvin tuntuu toimivan myös aamuin illoin suihkauteltuna. Tällöin kerrostelen sitä antaen aina edellisen kerroksen imeytyä. Iho tuntuu hyvin kosteutetulta tämän jälkeen.

Jowae on ranskalais-korealainen kosmetiikkasarja, jonka tuotteet on kehitetty etenkin herkälle iholle. Ranskalaiset tosin tässäkin suhteessa pitävät tuoksuista kosmetiikassa, eivätkä ole niin herkkiä niiden suhteen kuin suomalaiset.

Jowaeta saa monista apteekeista, mm. Yliopiston apteekista.

17 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaan erinomainen tuote ja sopii käytettäväksi ympäri vuoden. Tätä siis saa apteekista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan samaa mieltä, ja se oli yllättävän kosteuttava siihen verrattuna, mitä odotin. Ihana tuoksu!

      Poista
  2. Kasvosuihkeet ovat kyllä kivoja, myöntää laiska ihonhoitaja 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ainakin helpompi töhäyttää naamalleen jotakin ainetta, kuin että alkaisi kasvojaan hartaasti voidella.

      Poista
  3. Miten muuten nyt voit, miten leukaluu? Entä koska sulla onkaan kantasoluhoito? Eeva E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin, kiitos kysymästä. Selkä vaivaa edelleen joten kävely on hankalaa. Leukaluu kuvattiin ja kaikki OK, paitsi mun oma fiilikseni siitä joten vaatii seurantaa. K-solut palautetaan heti joulun jälkeen, hyvä, että se tuli näin pian. Ensi viikolla niitä kerätään lisää, koska viimeksi saatiin vain nippanappa yhtä palautusta varten.

      Poista
  4. Kiva kuulla että voit hyvin. Ja onpa hyvä että kantasolujen palautusta ei joudu tuon pidempään odottelemaan! Ehdit toipua kevään aikana ja saat nauttia kesästä. Mukavaa joulunalusaikaa sinulle! T Eeva E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa! Ei voinnissa tosiaan mitään, ihan normaali olo kuten mulla on ollut koko ajan. Lukuunottamatta tuota pientä episodia loppukesästä, kun selkä kipeytyi todella pahasti, mutta siitäkin selvittiin säteellä. Näitä selkävaivojahan mulla on ollut jo yli 10 vuotta, niin kaikkeen tottuu.

      Palautusaika tosiaan tuli hiukan puskista, mutta nuo biologiset lääkkeet ovat purreet enemmän kuin hyvin, joten nyt on hyvä aika sille.

      Poista
  5. Uskon että sinullakin sujuu hyvin tuo ksolujen palautus ja siitä toipuminen. Minulla on ainakin vahva usko siihen että K on toipunut noin erinomaisesti ja nopsaan sen takia koska myelooma ei ole hänelläkään tuntunut kropassa millään tavalla. Jos tauti olisi rasittanut elimistöä ja vienyt voimia niin varmasti olisi ksoluhoidostakin toipuminen hankalampaa. Kun kyllähän se hoito voimia vie.
    Arvasin siis oikein että joku on ollut äitiisi yhteydessä. Voi kurja että on sellaista mielipahaa saanut aikaan. Sitä on tietysti asiaan perehtymättömän vaikea ymmärtää millainen tauti myelooma on. Netistä löytyy paljon vanhaa tietoa ajoilta jolloin taudin ennuste on ollut paljon synkempi joten helposti siinä saa väärän kuvan. Mutta miksi nyt ylipäätään pitää levitellä toisen ihmisen asioita ja herättää turhaa huolta ja hämmennystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan, että toipuminen sujuu hyvin.

      Niin tuo juoruaminen harmittaa minua syvästi. Tiedät kyllä kuka hän on, nimi alkaa S:llä. Hän on kyllä saanut aikaan sellaista harmia ja minusta on oikeasti jopa ilkeyttä kertoilla asiasta ottamatta selvää siitä, mitä äiti tietää. Hän tietää tästä leukaluujutusta, mutta siinä kaikki. Vielä typerämpää oli lukea äidille blogiani, koska hän on saanut nyt ihan väärän käsityksen (hyvin sensaatiohakuista tämä toiminta) ja oli tietty huolesta suunniltaan kun soitti. Toivottavasti sain painettua asian villaisella.

      Poista
  6. Ok... Toivottavasti sait äitisi tyynnytettyä.

    VastaaPoista
  7. Joudun laittamaan kortisonia silmänkulmiin joka ilta.Terveyskeskus lääkäri sanoi,että jos silmän aluset sieltä turpoaa ja kortisoni auttaa niin jatkat vaan käyttöä.Joo no apteekissa sentään oltiin nihkeämpiä,että ei ehkä pitäis vahvaa kortisonia silmän sisänurkkaan laittaa .Yhä vielkäkin joudun turvautumaan kortisoniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortisoni ohentaa ihoa, ja olisin kyllä hiukan varovinen... Silmien turpoamiseen siis käytät sitä? Eikö mikään muu auta? Ihon oheneminen tietää usein ryppyjä, siksi olisi hyvä, jos olisi jokin muu vaihtoehtohoito noihin silmäkulmiin.

      Poista
    2. Välillä on pakko laittaa kortisonia,mutta jääkylmää vettä kasvojen ja silmämeikin huolelliseen pesun jälkeen. Kyllä mä kaikkea yritän,nyt onneksi sain taas tuon luomen turpoamisen hallintaan,niin toivon,että ei tarvis kortisonivoidetta.Tuntuu hullulta aiheuttaa ryppyjä paikkaan,jota on hoitanut ahkerasti s.y.voiteilla jostain 16 vuotiaasta asti.Varsinkin toinen puoli,johon olen enemmän joutunut käytteemään kortisonia,niin sen kyllä huomaa:( Kuulemma ei tee silmänpaineillekaan hyvää,että imeytyy ihon läpi silmään.

      Poista
  8. Mulla lasten reumaan metotrexaatti injektio lääkitys,mutta ei kai se silmienkulmiin vaikuta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metotreksaatti on solunsalpaaja, eikä sillä tosiaankaan pitäisi olla mitään vaikutusta silmäkulmiin, siis ihoon.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!