perjantai 3. kesäkuuta 2022

Erinomainen meikkipohja

Tämän meikkipohjan taisin hankkia jo viime vuoden puolella. Vai oliko se alkuvuodesta? Joka tapauksessa se oli erinomainen hankinta, joka toimii hyvin.


Kyseessä on siis It Cosmeticsin puuterimainen Celebration Foundation. Kuvassa myös NYXin viistopäinen sivellin, jolla mielestäni levitys sujuu paljon paremmin kuin puuterirasiassa mukana olleella vaahtomuovivipalla.

Valitsin sävyn Medium, mutta talvenkalpealla iholla sävy olisi voinut ehkä olla vielä vaaleampikin.

Hiukan jo nuhjuiseksi mennyt puuterirasia. Tälllaiseen mattamuovipintaan jää valitettavasti helposti sormenjälkiä.


Rasiassa on mukana vaahtomuovivippa.




Kuvissa vain vasen puoli on meikattu tällä puuterilla. Puuterin alla on Clarinsin Beauty Flash Balm. Meikatussa suupielessä on alempana kuiva kohta, mutta muuten iho on aika lailla hyvässä kunnossa, mitä nyt sitten punoittaa tapansa mukaan varsinkin nyt siitepölyaikaan niistelyn jälkeen nenänpielistä. Poskipäissä on rosaceaa, jonka puuteri peittää aika hyvin.

Plussaa: Erinomainen pysyvyys ja peitto, voisin veikata, että kesäkuumillakin tämä pysyy naamassa hyvin, eikä todellakaan karkaa juonteisiin. Samettimainen pinta!

Vahva suositus!

EDIT: Nyt vasta hoksasin, että tuo vippaosaston kansi toimii myös suurentavana peilinä. Kätevää!

2 kommenttia:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!