Olenko minä elintasopakolainen banaanivaltiosta?

Viime viikolla tapahtui paljon. Sain vihdoin ja viimein paikallisen Krankenkassen jäsenyyden, mikä olikin kiven takana. Aloin jo huolestua, sillä sain ajan hematologille, ja se aika olisi jo kuun loppupuolella. 

Täällä ei niin vaan pääse lääkärille, ellei ole jokin akuutti tilanne. Systeemin on hiukan sama kuin Irlannissa, eli etsit itse jonkun GP:n (yleislääkärin) ja kirjaudut asiakkaaksi. Lääkäriaikoja voi joutua odottelemaan kauan, spesialistille jopa kuukausia.

Mutta että se sairaskassan jäsenyys oli niin kiven takana! Täällä ei ymmärretty ollenkaan kun selitin aiempaa "sairaskassan jäsenyyttä" (=Suomen systeemiä ja KELAa ja sen funktiota). Yrittivät ottaa yhteyttä KELAan (en oikein ymmärtänyt miksi), mutta eihän sieltä vastata. Kaivoin sitten KELAn omilta sivuiltani jonkun asiakirjan, joka oli monisivuinen ja suomeksi, ja se ilmeisesti sitten viimein riitti tälle paikalliselle sairaskassalle ja viikolla siis he toivottivat minut tervetulleeksi asiakkaaksi.

Aachenin vanhaa kaupunkia.

Kauanpa se kestikin saada se jäsenyys! Kuutisen viikkoa. Tuli ihan sellainen olo kuin olisin joku elintasopakolainen jostain banaanivaltiosta 😡. Tai siis sellaiseksi epäilty. En kyllä ymmärrä yhtään, mikä tässä hommassa hannasi.

Enkä todellakaan ole ensimmäinen suomalainen täällä Aachenissa (saatika Saksassa yleensäkään)! Eräs entinen työkaverinikin oli tällä nykyisellä työnantajallani vuosikausia töissä ja asui täällä.

Yksi asia muuten myös yllätti, nyt kun ensimmäinen tili tuli. Verot. Jotenkin kuvittelin, että veroprosentti olisi alhaisempi,mutta ei. Johtuu varmaan siitä, että Suomessa kaikki aina valittavat ankarasta verotuksesta, mutta näkyy se verotus täälläkin sitä olevan. Äkkiä laskien minulta lähti palkasta 46 %.

Irlannissahan verotus oli suurinpiirtein sama kuin Sveitsissä, eli 30%. Irlannissa taisi olla kaksi kynnystä ja minä maksoin sen suurimman mukaan.

Katedraali tuossa naapurissa. Asun tuossa vasemmalla olevassa rusehtavassa  rakennuksessa. Kuvassa olevaa vihreää valaistusta ei muuten näkynyt luonnossa ollenkaan, mutta jotenkin se ilmestyi kaikkiin ottamiini kuviin.

Luulisi, että verovaroilla saisi järjestymään näille kaikille kodittomille kerjäläisille jonkinlaisen yömajan tännekin, vaan ilmeisesti ei. Tämä kerjäläisten määrä näillä nurkilla kyllä hämmästyttää.

Yhtenäkin iltana, kun tulin kaupasta, lähti kolikoita ("kleines Geld") kerjäävä iso korsto perääni tässä vanhan kaupungin pikkukujalla. Varsin epämiellyttävää, vaikka luulenkin, että kyseinen häiskä oli ihan harmiton tapaus muuten. Ikäväksi tapauksen teki myös se, että ketään muita ihmisiä ei ollue mailla eikä halmeilla, vain pimeä kuja.

Funtsin, miksi korikaupan tuotteet oli pakko viedä sateella ulos ja sitten suojata muovilla?

Näin muuten viimeyönä jotakin painajaista tästä onnettomasta saksan kielen taidostani. En yleensä koskaan näe painajaisia, mutta tämä oli ahdistava. Vaikka seitsemän vuotta tämän kielen opiskelua toi jonkinlaisen ymmärtämisen taidon, puhumisen taito on unohtunut.

Onhan tästä riittänyt hupiakin, mutta näin pidemmän päälle asia alkaa ottaa päähän ja alan ymmärtää, miltä tuntuu olla "mykkä".

Täällä on paljon puheliaita naapureita, ja vanha setä paikallisessa DHL:n Paketshopissa on todella puhelias tapaus. Kiusallista, kun en pysty vastaamaan muuta kuin, että "ymmärrän kyllä, mitä sanoit, vaikka puhetaitoni onkin todella ruosteessa". Ehkä se tästä ajan kanssa... 

Frau Köttgen, siivoojani, ei puhu muuta kuin saksaa, mutta toistaiseksi en ole häntäkään tavannut henkilökohtaisesti, sillä olen ollut hänen käyntiensä aikana toimistolla. Kielitunnit ovat olleet kaksi viikkoa katkolla opettaja-Clairen sairasloman takia, mutta huomenna homma taas jatkuu.

Mistä tulikin mieleen, että kotitehtäväni ovat tekemättä 😝. Voisi sitä olla hiukan ahkerampi oppilaskin, tietty.