perjantai 24. helmikuuta 2023

Kaksi kosteuttavaa meikinpohjustusvoidetta eri hintaluokista

Viimeisten parin vuoden aikana ihoni on muuttunut varsin paljonkin kuivemmaksi, joten meikkiarsenaalikin on osiltaan uusiutunut sen mukaan. 

Nyt on ollut haussa kosteuttava meikinpohjustusvoide, jonka pitää siis olla todella kosteuttava. Tutkaillaanpa kahta hankintaani.

Essencen Hydro Hero Primer oli ihan ensimmäisiä hankintojani vuoden alusta. Toinen hankinta oli Bobbi Brownin Vitamin Enriched Face Base

Essencen primer taisi maksaa pari euroa kun taas Bobbi Brownin purkki on 15 ml:n minikoko ja maksoi alle 20 euroa (Lyko taitaa tätä myydä halvimmalla, eli hiukan yli 16 euroa).

Essencen tuote on selkeästi "vesimäinen", vaikka selkeästi valkealta voiteelta näyttikin. Siinä on myös mm. glyseriiniä, niasiinia, pantenolia, ksylitolia, kurkkumehua ja allantoiinia. Hyviä kosteuttajia siis ja iho tuntui kosteutetulta käytön jälkeen. Voide on suhteellisen kevyt ja häviää ihoon nopeasti, vaikka siinä on kalvonmuodostajiakin. Erityisen silikoniselta voide ei siltä vaikuta. Kurkun tuoksu on raikas.

Päivän mittaan tämän kanssa meikki alkaa kuitenkin kiristella kasvoilla.

Bobbi Brownin voide on huomattavasti paksumpaa, mistä kielii myös purkki pakkauksena. Siinä on myös vesi kärkisijoilla INCI-listassa. Voide on kuitenkin rasvaisempaa (sheavoi ja skvalaani) kuin Essencen primer, joskin tätä suositellaan rasvoittuvalle ja normaalille iholle, mikä on voiteen paksuun koostumukseen nähden mielestäni aika erikoista. 

Lasken rasvat ihoa pehmentäviksi aineiksi, mutta mitään varsinaisia kosteuttajia (kosteutta sitovia aineita) tässä ei ole niinkään paljoa kuin tuossa Essencen primerissä, vaikka ne vettä sisältävät kumpikin. INCI:stä tosin löytyy jonkin verran glyseriiniä ja sitten muina tehoaineita ne vitamiinit (B, C ja E, joista tosin ainakin pantenolilla on kosteutta sitovia ominaisuuksia).


Voide on vaaleankeltaista ja aika vahvasti sitrustuoksuista, kiitos greipinkuoriöljyn. Minua tuoksu ei haittaa, mutta monille se voi olla ongelma.

Silikonejakin tässä voiteessa on, ja ne tuntuvat iholla enemmän kuin Essencen kevyemmän ("seerumimaisemman") voiteen silikonit. 

Kosteutustehot? Hmmm... Onhan näillä kahdella eroa. Siinä missä Essencen voide toi iholle selkeästi vesimäistä kosteutta, joka ehkä olisi pitänyt lukita iholle jollain voidemaisemmalla tuotteella, BB:n voiteen sisältämät rasvat jäävät iholle pehmentämään ja siloittamaan sitä, jolloin ihoa ei niin helposti päivän aikaan kiristele. Kun laitan alle kunnon seerumin, voide toimii ihan OK koko päivän.

Jäin miettimään, että mitäs jos kokeilisinkin näitä kahta päällekkäin? Bobbi Brownin voidettahan mainostetaan myös kosteusvoiteena, eikä ainoastaan pohjustustuotteena.

5 kommenttia:

  1. Valitsisin itse Bobbi Brownin koska en ole ikinä kokenut essencen pohjustajia nyt mitenkään erikoisiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilinkin muuten tänään, tämän postuksen jälkeen molempia päällekäin. Hyvin pelittää!

      Mitä tulee primereihin, tällä hetkellä haen sitä, että se kosteuttaa ja että meikki ei pakene juonteisiin, kiillä pahasti tai paakkuunnu kasvoilla. Myös pysyvyys on tärkeä juttu.

      Jos pohjustusaine saa aikaan kiristelevää tunnetta naamalla päivän aikaan, voi olla varma, että kyllä juonteetkin tunkevat esiin.

      Vielä pari vuotta sitten en suurin surminkaan olisi laittanut mitään rasvapitoista meikin alle, sillä kuuluva naama ja meikin siirtyminen tai jopa häipyminen kasvoilta kokonaan olisi ollut vain noin alta tunnin juttu. Suurimmaksi osaksi on varmaan noitten syöpähoitojen syytä (joskin iho vanheneekin), että tarpeet ovat nyt aivan erliaiset.

      Poista
  2. Bobbi Brownin pohjustaja on ollut vuosia ostoslistallani. Aina on tullut muutakin mielenkiintoista testattavaa niin on jäänyt. Edelleen tuote kiinnostaa ja kuulosti kivalta esittelysi perusteellakin:) Ehkä kesällä käyttäisin mieluummin jotain mikä on kevyempää koostumukseltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota suositellaan tosiaan normaalille ja rasvoittuvalle iholle, mitä hiukan ihmettelen, koska se tosiaan on aika raskas. Minusta se on aika rasvaisen oloinen, mutta menee näin talvella, ja itse asiassa tosiaan nuo kaksi päällekkäin tuntuivat aika kosteuttavalta kombolta.

      Kesällä varmaan tilanne on toinen, aion säästellä purkin pohjat ja kokeilla, miten se toimii lämpimämmillä ilmoilla.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!