Näytetään tekstit, joissa on tunniste Drunk Elephant. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Drunk Elephant. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2018

Allure Beauty Box, syyskuu 2018

Alluren tuorein boxi saapui vasta tällä viikolla, missä lienee kuljeskellut. Luulin jo ihan, että se on hukkaantunut matkan varrella.


Looda ei ollut ihan tupaten täynnä tavarasta, mutta ehkäpä se olikin sitäkin parempaa tällä kertaa. Katsotaanpa.

Ihan ensiksi osui silmiini Tarte Tarteist Pro Girl Boss -irtoripset ja samalta merkiltä niihin tuli liimakin. Olen äärettömän huono käyttämään irtoripsiä, mutta sekin pitäisi opetella, joten olen ihan mielissäni näistä. Ripset ovat aika luonnollisen näköiset (jos tätä nyt voi mistään irtoripsistä sanoa), ja niissä on läpinäkyvä nauha. Liimatuubin korkissa on ohut sivellin ja liima juoksevampaa kuin keskivertoliimat. Liima on voittanut Alluren Best in Beauty -nimikkeen.


Yksi Best in Beauty -voittajista on myös Drunk Elephant T.L.C. Sukari Babyfacial, jota oli loodassa ihan hyvänkokoinen pullo.

Tätä voisi luulla tender loving care (TLC) -kuorinnaksi, ja sitä se onkin, mutta kirjainyhdistelmä viittaa sen sisältämiin happohin (tartaric, lactic ja citric acid, eli viini-, maito- ja sitruunahappo, joiden lisänä on glykoli- ja salisyylihappoa), jotka kirkastavat ihoa, tiukentavat huokosia. Tuote on ollut voitokas Alluren luonnontuotteiden kategoriassa, mikä tarkoittaa sitä, että siinä ei ole ftalaatteja, parabeeneja, mineraaliöljyjä ja kahdeksaa "ei-niin-vihreää" raaka-ainetta.


Laatikossa oli lisäksi vaihtoehtoisena tuotteena Living Proof Full Dry Volume Blast (jota olen kokeillut ja hyväksi todennut) tai IGK Rich Kid Coconut Oil -hiusgeelivoide. Boxissani oli se jälkimmäinen. Voide antaa tekstuuria, siloittaa, hoitaa ja tuoksuu bergamotilta ja sitruunan kuorelta.

Viimeiseksi sokerit pohjalla, eli täysikokoinen MAC:in huulipuna, jossa oli värivaihtoehtoina Lustering tai Ruby Woo. Minulle tuli jälkimmäinen, jonka omistankin jo ennestään. Mutta ei haittaa yhtään, sävy on hyvä.



Miltäs vaikutti boxi?

torstai 5. lokakuuta 2017

Allure Beauty Box, syyskuu 2017

Alluren Beauty Box oli poikkeuksellisen hyvä tällä kertaa. Tässä boxin kannen sisäpuolen mietelause :)

Tosin mitään ripsituotteita ei loota sisältänyt. Vilkaistaanpa, mitä siellä oli:


Oikealla oleva pieni putkki on Drunk Elephant Lala Retro Whipped Cream -voide. Merkillinen nimi. Voide itsessään on todellakin ilmavan kevyttä ja jättää kasvoille samettisen pinnan ja imeytyy heti. Voide on sekoitus öljyjä (marula, baobab ja passionhedelmän siemenöljy), glyseriiniä ja hyaluronihappoa ja se on täysin tuoksuton.

Tumma tuubi etualalla on Kiehl's Midnight Recovery Eye Cream. Tätä minulla on nytkin käytössä, jo toinen tuubillinen menossa. Tämä voide imeytyy hyvin ja tasoittaa silmänalusten turvotuksia. Viikon käytön jälkeen luvataan, että tämä laventelintuoksuinen voide pienentää silmäpusseja ja kirkastaa tummia renkaita silmien alla. Minulla ei ole turvotuksia (yleensä), mutta sen voin sanoa, että tämä voide kosteuttaa hyvin.

Keskellä on vaaleanpunainen "möykky", joka lienee paketin hassunkurisin tuote: Beautyblender Micro Mini. Melkein olisin luullut korvatulpaksi...




Tästä sanotaan esitteessä, että se on "tuote, jota et ikinä tiennyt tarvitsevasi". Ehdin minäkin jo ihmetellä, että mihin sitä tarvitaan, mutta kuulemma esimerkiksi peitevoiteen ja luomivärien levittämiseen. No pitääpä sitten kokeilla. Ihmettelen vaan, että kauanko kestää ennen kuin tämä on siivoojan imurissa...

Iso, harmaa pullo vasemmalla on Living Proof Full Dry Volume Blast. Tämä tuote on valittu Alluren parhaimpien joukkoon, ja minäkin pidän merkin hiustuotteista. Tämä volymisoiva spray sisältää erikoiskäsiteltyjä polymeereja, jotka ovat onttoja, mutta jotka on erityiskäsitelty kuumuudella ennen lisäämistään seokseen. Täten polymeereistä tulee isoja, mutta kevyitä, kevyempiä kuin tavalliset volymisoivat aineet. Kun seosta suihkuttaa kuiviin hiuksiin, turvonneet polymeerit luovat hiusten välille tilaa, jolloin hiukset vaikuttavat runsaammilta. Hmm, kiinnostavaa! Menee kokeiluun, vaikka minulla paksut hiukset ovatkin jo omasta takaa!








Sokerina pohjalla  - laatikon taka-alalla möllöttelee täysikokoinen Tarte Amazonian Clay 12-Hour Blush, sävy on persikkainen Captivating. Jo yksistään tämän hinta on 29 USD, joten ihana ylläri oli. Näitä on ollut jaossa neljää eri sävyä, ja juuri tämän olisin halunnutkin, koska tämän sävyistä poskipunaa en muistaakseni omista ennestään (sanon siis muistaakseni...).  Swatchasin hiukan käteen ja tuntuu pysyvän aika tiukassa, mikä on hyvä.

Kiinnostiko sinua jokin tuote näistä erityisesti?

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Allure Beauty Box, toukokuu 2017

Tästä oli ihan unohtua kirjoittaa. Katsotaanpa taas, mitä punainen yllärilaatikko piti sisällään.


Aloitetaan tuolla kannen päällä lojuvasta pikkupullosta. Se on This Works -merkkinen "stressituoksu", joka sisältää laventelia, eukalyptusta ja frankinsensia. Tuoksua kuvaillaan rauhoittavaksi, raikkaaksi ja maanläheiseksi. Sen sanotaan nostavan tuoksuttelijansa mielialaa vievällä hänet trooppiselle lomamatkalle, tai saavan hänet hymyilemään, koska se tuoksuu kotitekoisille pikkuleiville (??!!!). Laventeli helpottaa ahdistunutta oloa, tutkimusten mukaan. No, aika mukava on tuoksu, en kiellä!

Kneippiä tulee joka tuutista, ihan hyvä. Tässä paketissa on mantelinkukilta tuoksuva ihoöljy. Kiva tuoksu tässäkin. Pullo on paketissa vasemmalla punertavassa pakkauksessaan.

Sen vieressä on tuubillinen Skinfix Foaming Clay Cleanseria, eli siis vaahtoavaa saviputsaria. Tuote sisältää kaoliinisavea, aaloeta, sokeriruokouutetta ja jojobaöljyä, ja lupaa puhdistaa huokosia ja jättää ihon pehmeäksi. Ei kuulemma kuivata ihoa, mutta pesee hyvin meikitkin pois aina smoky eyes -meikkiä myöten.

Sen oikealla puolella on Drunk Elephant Umbra Sheer Physical Daily Defense SPF30 -aurinkovoide, joka siis sisältää ihoa hoitavaa sinkkiä fysikaalisena aurinkosuojana. Voide näyttää valkoiselta, mutta uppoaa hyvin ihoon jättämättä valkoista jälkeä. Voide on kevyttä ja peseytyy hyvin pois.

Viimeisenä oikealla on Douccen kaunis, lilanvaaleanpunainen helmiäisluomivärinappi. Douccen magneettinappeja on tullut aiemminkin, pitäisi varmaan ostaa palettikin... Siinä on kaunis, hillitty kimalle ja sävy on Jody.

Viimeisenä on takana oleva ruusukultainen häivytyssivellin merkkiä Luxie Beauty. Sivellin on ns. cruelty-free.