torstai 23. helmikuuta 2012

Mika torstai!



Ihan kelpo kumpparit S-marketista, n. 27 euroa.

Siinapa se meni sitten torstaipaiva  - ja rahaa!

Olin sopinut menevani tyoterveysasemalle verikokeille, ja koska olin sitten valvonut miltei aamuyohon saakka, ajattelin, etta samalla painollapa tuo menee, ja sinne siis aamutuimiin. Jain tietystikin suustani kiinni, kuten aina, joten ehdin jotenkuten kayda firman kaupassa tsekkaamassa aletavarat, naytteet ja ostin vahan kaikenlaista koiran hammastahnasta lahtien. Sain sitten viela kaupanpaallisiksi ison pullon Sebastianin shampoota, joten sikali oli hyva reissu.

Sielta sitten tuhatta ja sataa keskustaan takaisin fysioterapiaan ja siita eraaseen toiseen tapaamiseen ja jalkahoitoon, jonka jalkeen menin Raision Myllyyn "shoppailemaan". Just. Puoli maakuntaa liikkeella samana paivana.

Ricosta sai muuten oikein hyvan low carb -annoksen: Mureaa haranrintaa Mustapekka-kastikkeessa tarjoiltuna paistetuilla tomaateilla, neulapavuilla (siis ne ovat niita vihreita papuja) ja coleslaw'lla. Oli todellakin maukas annos, mutta jos joku muu suunnittelee sen tilaamista, pyytakaa tarpeeksi kastiketta. Minulla sita oli hiukan hintsusti.

Sitten (rumpujen paristysta....)  ostin iPhonen! Vaikkakin ensin olin ajatellut, etta kuka nyt yhdesta puhelimesta semmoisia summia maksaa (niin, hyva puhua, kun ei ole mitaan kasitysta hinnoista kun on aina puhunut firman puhelimiin), mutta koska:

a) Olen huomannut Nokian puhelinten olevan aika heppoista kamaa
b) Nokian puhelimiin tarvitaan PuuCee paivityksia varten (olettaisin...), ja mulla on nyt VAAN ja ainoastaan Macceja kaytossa (se ainokainen PC on jossain nurkassa hapeamassa olemassaoloaan)

Nain siis jarkeilin, etta kunnon puhelin nyt, eika enaa jossittelua. Ei se entinenkaan ollut kuin puolitoistavuotias, mutta nyt jo risa.

Ostin sitten myos kumpparit,joiden ostamista olen jahkaillut jo muutaman vuoden siita lahtien kun entiset Kontioni roskiin heitin. Nama uudet ovat siniset ja kukalliset.

Kuinkas ollakaan, piha on niin vetista perunapeltoa, etta se ostos ainakin maksaa itsensa takaisin heti.

On ne vaan molemmat niin ihania, iPhone ja kumpparit <3. Oikeasti: iPhone on ihan toiselta planeetalta kun vertaa sita naihin tavispuhelimiin.

iPhone kuuluu myos tahan kastiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!