tiistai 12. tammikuuta 2016

Niitänäitä

Luin hiukan kauhistuneena Iltalehden nettiversiosta mitä kaikkea henkilökohtaista tietoa lentoyhtiöiden boardinpasseista voi löytyä. Jutun voi lukea täältä. Olen itse varsinainen Hulda-huoleton noitten boardareitten kanssa. Pitää ehdottomasti terästäytyä ja tuhota ne reissun jälkeen silppurilla.


Toinen kauhistelun aihe ainakin Lontoossa on etenkin lähimaksukorttien etäskannaus ja tietojen varastaminen, joten minäkin hankin ylläolevat suojat kortteihini. Tosin säilytän niitä kuitenkin alumiinisessa kotelossa, joka sekin kuulemma suojaa. Hui! Edellisvuonna korttini tiedot oli kopsittu Kyproksella ja meni puoli vuotta ennen kuin huomasin, että siltä kortilta oli veloitettu muutama satku per kuukausi, sellaista summaa en todellakaan heti hoksannut, sillä niin suuri se ei ollut paljon matkustavan ja korttejaan käyttävän ihmisen laskutuksissa.

Ikävää selvittelyä sekin vaati ja lopulta luottokorttifirma maksoi rahani takaisin, sitä en tiedä saatiinko niitä koskaan vastapuolelta pois, mutta kuitenkin.

*****
Kuka tunnustaa näkevänsä pöhköjä unia? Minä näen, mikä varmaankin kielii vilkkaasta mielikuvituksesta, ehheh. Ja muistan ne unet yleensä ihan hyvin, koska ne ovat kuin elokuvia, joissa olen itse mukana.

Yhtenä yönä olin lähdössä jonkin porukan kanssa avaruusasemalle, jossa piti pyydystää tuhatjalkainen ja ottaa siltä näytteeksi oikea takajalka. Muistan unessa funtsineeni, että voiko avaruusasemalla olla muka oikeasti tuhatjalkaisia ja jos niitä olisi, miltä puolelta katsottuna oikea takajalka on oikea takajalka, ja jos sekin vielä järjestyy, onko eettistä sahata noin vain yksi jalka pois siltä otukselta ja miksi se ylipäätään tarvitaan? No sitä tuhatjalkaista ei sitten löytynyt, mutta puita siellä kasvoi...

Viime yönä taas olin opiskeluaikaisten kamujen kanssa Nizzassa hotellissa, jonka hissi ei koskaan pysähtynyt neljänteen kerrokseen, jossa meidän toinen huoneemme oli. Olin siellä samalla jossakin konferenssissa ja kun päivän puuduttamana tulin huoneeseen kamojeni kanssa, olivat ystäväni lähdössä ulos ja tuskailin väsyneenä, etten millään jaksaisi liittyä seuraan... Hohhoijaa. Kaikkea kanssa. Tämä uni tuli varmaankin siitä, että toinen noista ystävättäristä on opiskeluaikainen kämppikseni, jolla on "toinen jalka Etelä-Ranskassa" ja joka täyttää kohtsillään pyöreitä vuosia. No juhlimassa oltiin siinä unessakin, lempibaarissani sitten kuitenkin! Ja tämä siis nyt oli uni siitä järjellisemmästä päästä.

Eipä mulla muuta tällä erää, mukavata iltaa itsekullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!