sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kaksi huipputuotetta

Meikkivoiteiden saralla vannon tällä hetkellä kahden huippuhyvän tuotteen nimiin. Ne tulevat Urban Decaylta ja Diorilta.


Nämä ovat UD:n Naked na Diorin Nude Air - seerumimeikkivoide. Jälkimmäinen on muistaakseni täysin lytätty jossain suomalaisen naistenlehden testissä, mutta voin sanoa, että minun rasvaisuuteen tapuvalla ihollani se pelittää enemmän kuin hyvin.


Molempia voisin luonnehtia sellaisiksi semi-peittäviksi, mutta kumpikin on hyvin kerrostettavissa, eikä karkaa juonteisiin pitkänkään päivän kuluessa. Tässä vasemmalla UD ja oikealla juoksevampi Dior.

Pitkän päivän aikana molemmat myös pysyvät hyvin naamalla, Dior tuntuu loppujen lopuksi kuivemmalta kuin UD, jota joutuu hieman puuteroimaan hikisen työpäivän aikana.






Näissä kuvissa molemmat samassa järjestyksessä kuin ylempänä. UD:n sävy on 4.5 ja Diorin 030 Beige Moyen/Medium Beige. UD näyttää ensin huomattavan punakalta, mutta tasoittuu ihoon oikein nätisti. Diorilla tulee kalvakampaa jälkeä.

Minä en yleensä laita meikkivoiteen ja primerin alle mitään kosteusvoidetta, mutta ekaa kertaa sellainen juolahti mieleeni tämän Diorin seerumivoiteen kanssa. Se kuivui iholle aika lailla. Voisin kuvitella sen olevan rasvaiselle iholle erinomainen meikkipohja.

Jos nyt jotakin negatiivista voi sanoa tuosta Diorin seerumivoiteesta (varsinkin verrattuna UD:n pumppupulloon, jota on aina ravisteltava ennen annostelua), moitin hiukan tuota pipettipulloa. Ei ole yksi, eikä kaksikaan kertaa, kun laitan pipetin takaisin pulloon levittääkseni aineen kasvoilleni  - ja sitten tietty unohdan sulkea kierrekorkin. Seuraavan kerran, kun otan sen käteeni, niin se miltei kaatuu. Onneksi se ei ole vielä pudonnut kertaakaan, sillä silloin lasipullo kyllä olisi entinen. UD on taas pakattu muovipulloon, jolla on omat etunsa, mutta niin, makuasia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!