lauantai 31. elokuuta 2019

Clinique

Nyt en ihan tähän hätään löytänyt aiempaa postausta tästä kasvovedestä, mutta tiedän, että sellainen on olemassa Sveitsin-vuosiltani. Eikä se postaus ollut mikään ylistävä, tuotekin haisi niin paljon alkoholille, että silmät vuotivat vettä sitä käyttäessä, vaikka sitä ei olisi silmien likellekään laittanut.

Kyseessä on siis Cliniquen Clarifying Lotion Twice a Day Exfoliator 3.

Sen ensimmäisen kokeillun kasvoveden olin siis ostanut Sveitsistä, tämän toisen pulloni Suomesta. Täytyy vaan sanoa, että olen entistä vakuuttuneempi siitä, että eri maissa myydään eri koostumuksia samasta tuotteesta. Ei suomalainen iho kestä sellaista alkoholipommia, kuin mitä se Sveitsissä myyty oli. Minullakin iho kuivui karheaksi ja läikikkääksi.

Alkoholi siinä näkyy olevan ihan kärkipäässä INCI-listalla. Tämä Suomesta ostettu ei kuitenkaan todellakaan haise niin voimakkaasti, kuin se sveitsiläinen, eikä myöskään kuivata ihoa samalla tavalla. Muina ainesosina on ihoa kuoriva salisyylihappo, huokosia supistava hamamelis ja ihoa kosteuttava glyseriini. Oikeastaan pidän tästä aika tavalla!

Kasvovedestä on tarjolla usea vaihtoehto eri ihotyypeille. Tämä kolmonen on tarkoitettu sekaiholle.


Oletko kokeillut?

1 kommentti:

  1. Ne on kyllä voineet vaihtaa formulaa.Itse tykkään käuttää tätä kasvovettä silloin tällöin.Tuntuu,että pitää aina olla purkki jemmassa,koska puhdistaahan se niin hyvin kaiken pois.Joskus käytin jatkuvasti,mutta nykyään vaan satunnaisesti.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!