keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Uusi silmänympärysvoide

Tuon kuolinuutisen valossa tuntuu aika hankalalta postailla mitään niin kevytmielistä, kuin kosmetiikkapostaukset ovat. Tätä oli kuitenkin jo aloitettu, ja kun se kerran saa ajatukset edes hiukan muualle, niin antaa mennä.


Homman alkusoittona on siis silmänympärysvoide, joka unohtui reissusta. Jos markettikosmetiikkaa ajatellaan, olen aina pitänyt L300-sarjasta, siis jo niistä ajoista, jolloin se tuli markkinoille.

Kun kävin kaupassa, ostin siis sarjan sy-voiteen, joka on kivassa pumppupurkissa ja hintaa oli palttiarallaa 14 euroa.

Tämä voide on keskipaksua, ja se sitältää paljon glyseriiniä, mikä on minun tärkein kriteerini tällaiselle voiteelle  - tietyn rasvaisuuden lisäksi. Rasvaisuutta tuo esimerkiksi kookosöljy ja skvalaani. Hyaluronihappoakin voiteesta löytyy.

Tämä kombinaatio on kaikenkaikkkiaan hyvä, tosin yöksi saattaisin kaivata hiukan hiukan paksumpaa koostumusta. Tosin ei rasvaisuuskaan ole aina niin hyvä asia, sillä todella rasvainen voide voi saada silmät vetistymään, ja siinäpä sitten heräät punasilmäisenä aamulla.

Toisinsanoen, tälle on vahva suositus.

3 kommenttia:

  1. Miksi glyseriini on tärkein kriteerisi?
    Tarkoitatko silmänympärysvoiteelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyaluronihappo saattaa ärsyttää herkkiä silmänalusia, sanoi kosmetologini, ja kehoitti suosimaan glyseriiniä.

      Poista
    2. Aa, okei.Hyvä tietää.Mulla ärtyy nyt taas helposti silmäluomet.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua!