Kaikenlaista vipinää

Piti kirjoittaa jostakin ihan muusta, mutta... Kuten totesin, seuraelämä on paisunut sellaisiin mittakaavoihin, että sitäkin pitää jotenkin "järkeistää", koska 24/7 ei kohta riitä mihinkään ja puhelimessa/WhatsAppissa/somessa roikkumista on viime aikoina ollut ihan liikaa. Pakko tehdä joitain rajoituksia. Tosin kivaahan se on ollut, mutta yksinkertaisesti ei aika riitä, koska jotakin muutakin pitää saada aikaan.

Olen viime aikoina jutellut mm. bloggaamisesta erään mielenkiintoisen toimittaja/tuottajan kanssa, ja saanut vähän uusia näkökantteja tähänkin hommaan. Tämä on näkynyt myös blogin jutuissa, kuten ehkä olette huomanneet. Blogin fokusta en aio muuttaa, mutta jotakin muutoksia on jo näkynyt, ja sille linjalle on tarkoitus jäädä.

Hän kyseli tekoälyn käytöstäni. Kyllä, käytän sitä joskus ainakin kuvien tekoon. Asiapitoisten tekstien kanssa homma on hankalampaa.

Oma tyylini kirjoittaa on aina kummallinen. En tiedä, tekevätkö muut tällä tavalla, mutta minä roiskaisen ensin kaikki ajatukset suunnitellusta aiheesta läjään yhteen aihioon. Kun se sitten alkaa olla ajankohtainen julkaistavaksi, tutkin sitä tarkemmin, ja tässä vaiheessa vasta aiheelle tulee otsikko ja sekin saattaaa muuttua. Jäsentelen sitten ajatukseni ja siivoan ylimääräiset, hankin kuvituksen ja julkaisen.

Hän ehdotti, että tekoäly tekisi aiheesta tiivistelmän, koska nuo aihioitten ajatusryppäät ovat aina varsin pitkiä ja sekavia.

Minä olen sitä mieltä, että tekoäly tekee liikaa virheitä ja niiden tarkistamiseen menee aikaa. Kirjoitan mieluummin itse. Varsinkin silloin, kun substanssi on tuttu.

No, hyviä vinkkejä kuitenkin. Jatkan silti entiseen malliin. Ainakin toistaiseksi.

Kuten aiemmin kerroin, uusia ihmisiä (ja joskus niitä "vanhojakin") tapaa mitä kummalllisimmissa paikoissa. Kuten marketin parkkipaikalla, mistä mainitsin tämän postauksen kommenteissa. En vieläkään kehtaa kertoa, mitä tapahtui, mutta joskus äärimmäisestä hajamielisyydestä on näköjään hyötyäkin. Kaksi miestä juoksi perässäni pitkin parkkipaikkaa ja toisen kanssa päädyin kahville ja samalla vaihtuivat puhelinnumerot.

Yhden tapasin roskapussia viedessä. Noh, oli vanha tuttu, mutta en kai minä muistanut yhtään (lue: tunnistanut), kun ei olla yli kahteenkymmeneen vuoteen nähty. Ihmettelin vaan ensin, että mikäs se tällainen pitkä mies on, joka tarraa käsivarteeni kadun varressa. Tämä oli vähän kuin "apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään" 🙈. Punaiset hiukset näköjään jäävät ihmisten mieleen 🤣.

Hän on todella ihan huipputyyppi, hyvin sivistynyt ihminen, joka on myös asunut pitkään ulkomailla ja jonka kanssa juttua riittää. Ihana ihminen.

Huomenna menossa taas lounaalle hyvässä seurassa. Tänäänkin tapahtuu jotakin kivaa.

Se yksityisasioistani. Sanonpa vaan, että paistaa se päivä risukasaankin viime vuoden murheen alhon jälkeen. Suru muuttaa muotoaan, vaikka ei unohdu koskaan. Siihen tarvitaan myös fiksuja ihmisiä ympärillä.

Kerron näistä, koska siitä voi olla apua sellaiselle, joka tällä hetkellä räpistelee siellä "syvässä päässä" pääsemättä pinnalle.

Enkä näistä kertoessani unohda niitä bestiksiäni, jotka olivat tukena viime vuoden tapahtumien keskellä.

Kiitos heille. #tiedättekylläkeitäolette