Näytetään tekstit, joissa on tunniste palokuorma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palokuorma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. tammikuuta 2014

Millainen on asuntosi palokuorma?

Minulle sana palokuorma oli ihan uusi vielä muutama viikko sitten. Tiesin kyllä, että taloyhtiöissä pitää olla palovastaava (siis paloturvallisuudesta vastaava henkilö), mutta asuntotasolle ei ole annettu mitään osviittaa siitä, miten palokuormaa hallitaan tai mitä muuta asian hyväksi voisi tehdä. No palohälyttimet tietty pitää olla joka asunnossa, eikä porrashuoneen aulassa saa säilyttää mitään. Niinpä meilläkin kauniit aulan kasvit vietiin pois, eikä kymmenennen kerroksen mummujen rollaattoreitakaan saa siellä säilyttää portaiden alla. Paha vaan näille vanhuksille se, että hissi (lähtee ja ) pysähtyy aina puoleen kerrokseen, jolloin rollaattori pitää kantaa joko portaat ylös tai alas.


Nytpä sitten uusi isännöitsijä on ryhtynyt tarmokkaasti toimeensa ja asunnot tarkastetaan palokuorman varalta. Sikäli hiukan hassu järjestys, että mielestäni olisi ensin pitänyt tulla ohjeistus ja sitten vasta tarkastus, mutta näin nyt mennään ja täälläkin käydään huomisaamuna. Olen utelias kuulemaan, miten asioiden pitäisi olla ja että onko täällä kaikki OK. 

Isännöitsijä itse kävi täällä viime viikolla vihdoin ja viimein katsomassa parin vuoden takaisen kylppärirempan jälkeen tarvittavaa korjaustyötä, mikä on jäänyt roikkumaan edellisen isännöitsijän jäljiltä (pidempiaikaiset lukijani muistavat minun kertoneen, että kylppärin lattian kaato oli epäonnistunut, vesi jää makaamaan kylpyhuoneen puolelle, ja sitäpaitsi suihkusta lattiakaivon kautta menevä jätevesi pulppuaa allaskaapin alla olevasta kaivosta. Keittiössä oli jostakin syystä siirretty hanan sijaintia kun siitä on vedetty vesiputki kylppäriin, ja siellä kaakeloinnista pilkistää ruma putkenpää).

Samalla käynnillä isännöitsijä kauhisteli vaatekasaa tuolien selustoilla ja sohvalla. Minä kun olen kuvaamassa myytäviä vaatteita huutonetiin. Samaten täällä on muutama pino opiskeluuni liittyvää materiaalia, ja hän huomautti näitten aiheuttamasta palokuormasta. Olihan täällä pölyäkin, mitä keskusta-asuntoihin kadulta väistämättä tulee ja olen sentään ollut miltei yhtä soittoa 5-6 viikkoa poissa. Niin, ja yksi nounou oli hänen mukaansa se, että keittiön työtasolla on liikaa tavaraa (mikro, leivänpaahdin, soda stream ja blenderi + kolme pakettia pussikaurapuuroa), keittiötä ei kuulemma voi käyttää ollenkaan. Kommentoin tähän, että tällä hetkellä työtasolla on ihan tarpeeksi tilaa minun tarpeisiini.

Uteliaana kuitenkin sitten ennen tarkastusta olin yhteyksissä erääseen asiantuntijaystävääni, joka antoi seuraavanlaisen ohjeen: 

"Mitä tulee palokuormaan, niin vertaapa vaikka ”kirjastoon” omaa asuntoasi. Jos siis asuntosi on ”kirjastomainen” niin sillon voi palokuormaraja ylittyä. Mutta on asuntosi kirjastomainen tai ei, on se silti käyttötarkoitukseltaan asunto. Niin, ja huomaapa vielä se, että asuntojen kanssa samassa palokuormaryhmässä on mm. alle 300 neliön myymälät!  Niissähän voi olla vaikka kuinka jukelittoman paljon tavaraa esillä!"

Ihan järkevältä kuulostava neuvo ja minäkin rauhoituin. Jos haluatte lisää tietoa asiasta, niin sitä löytyy esimerkiksi täältä ja täältä. Nämä asiat on hyvä tiedostaa, sillä usein taloyhtiöllä on vakuutus, jossa on klausuuli siitä, että vakuutus ei korvaa tuhoa, joka on aiheutunut siitä, että jonkin asunnon palokuorma on ollut yli sallitun ja tuli on roihahtanut tuhoten muutakin kuin vain sen asunnon asukkaan omaisuuden (huom. taloyhtiöhän periaatteessa omistaa asunnon, vaikka asunnon haltijalla olisikin juuri sen asunnon osakkeet hallussaan). Lisäksi  on hyvä muistaa, että savu aiheuttaa hajuhaittaa, josta on hankala päästä eroon.