![]() |
| Luulen, että muutkin karviaiset kelpaavat, sillä niin hyvä tämä on! |
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tallimestarin kiisseli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tallimestarin kiisseli. Näytä kaikki tekstit
lauantai 29. elokuuta 2015
Ihanaakin ihanampi karviaisjälkkäri
Huomaan, että viime viikkoina blogissani suosituin teksti on Tallimestarin Kiisselin ohje. Nyt kun on herkullisia karviaisia, niin kokeilkaapa toki! Ei niiden marjojen tarvitse välttis olla punaisia. Ohje on täällä. Okei, kuvat hiukan väärässä järjestyksessä, mutta oikeasti - kokeilkaapa. NAM!!
tiistai 15. lokakuuta 2013
Tallimestarin kiisseli
Minun lapsuudenkodissani oli karviaismarjapensaita, ja yhtäkkiä sen muiston putkahtaessa mieleeni alkoi tehdä ihan hullun lailla mieli kypsiä, meheviä karviaisia. Niitä vaan ei tahdo löytää mistään, edes torilla en ole nähnyt. Jos löytäisin, niin tekisin niistä joko kastiketta savukalalle, tai sitten tallimestarin kiisseliä, jonka ohjeen annankin nyt tässä niille onnellisille, joilla karviaisia on omasta takaa.
Tallimestarin kiisseli
1/2 l (punaisia) karviaisia tai 3 dl karviaissosetta
1 l vettä
2 dl sokeria tai maun mukaan
4 rkl peruna- tai maissijauhoja
2 dl jauhettua/raastettua, kuivahkoa hapanlimppua
2 rkl fariinisokeria (tavallinenkin käy)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
Laita karviaiset tehosekoittimeen ja hienonna ne soseeksi (tai käytä valmista karviaissosetta).
Valmista kiisselipohja sekoittamalla (kylmä) vesi, sokeri ja perunajauhot. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen (ettei klimppiinny) varoen kuitenkin sen polttamista pohjaan. Seoksen paksutessa kiisselimäiseksi anna sen kiehahtaa edelleen sekoitellen ja ota sitten se pois levyltä.
Anna kiisselin hiukan jäähtyä (sekoitellen) ja lisää sitten sekaan karviaissose.
Paahda kuivalla paistinpannulla leipäjauhelmaa. Mausta se sitten sokerilla ja kaakaojauhoilla.
Vanhanaikaisesti tarjoillessa kiisseli laitetaan annoskulhoihin kerroksittain paahdetun leipäjauhelman kanssa (päällimmäiseksi kerrrokseksi leipäjauhelmaa) ja tarjotaan maidon kera. Kermavaahtoakin sopii toki kokeilla tämän ihanan kiisselin kanssa.
Varmaan tämä tulisi punaherukoistakin aika hyvää?
![]() |
| Punaisia karviaisia. |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)