tiistai 19. elokuuta 2025

Ulkomailla opittua

Mitä siis olen oppinut ulkomailla, asuessa ja reissatessa? Tässä hiukan jotakin.

1. Tervehdi ihmisiä. Minulla on ollut ilo asua tässä samassa taloyhtiössä jo pitkän aikaa, joten tunnen hyvin muita pitkäaikaisia asukkaita. Kuitenkaan ei tulisi mieleenkään olla juttelematta tuntemattomillekin, jos rappukäytävässä tapaan. Ainakin tervehdin. Ulkomailla se on itsestään selvää.

§ Tästä tulikin mieleen hauska juttu menneiltä vuosilta: Olin baarissa kavereitten kanssa (Turku) ja ystäväni lähtivät samaan aikaan vessaa, jossa sitten viipyivät. Juttelin baaritiskillä vieressäni olevan miehen kanssa. Hän tokaisi, että on "varattu". Öh, kommentoin, että sori, en hoksannut, että hänella on seuraa, koska hän näytti olevan yksin siinä. Vastaus oli, että ei tyttis täällä olekaan, vaan kotona. Oli hiukan vaikea pidätellä naurua, ja tokaisin, että jos haluan vaihtaa pari sanaa tylsyydessäni, SE EI todellakaan tarkoita sitä, että olisin iskemässä häntä (enkä olisi ollut edes kiinnostunut, eikä paikka edes ollut minkään iskupaikan maineessa). Hän otti oluensa ja häippäisi. Me saimme makeat naurut, kun ystäväni palasivat vessareissultaan.

2. En koskaan petaa sänkyä heti herättyäni. Syyn tälle opin Briteissä. Vuodevaatteisiin, patjaan ja tyynyyn kertyy kropan kosteudesta aina jotakin, joka saattaa ajan myötä aiheuttaa hometta. Tuuletan siis sängyn jättämällä sen auki, joskus koko päiväksi. Varmuuden vuoksi. Kuka nyt haluaisi homesängyssä nukkua?

Jostakin muuten juuri luin, että keskimääräisesti patjassa voi olla tuhansia pölypunkkeja, jotka tuottavat miljoonia ulosteita. Nämä punkit syövät kuolleita ihosoluja, hikiä, ruokamuruja ja hikeä. Patjat ovat myös alttiita homeelle ja sienille, koska patjat ja vuodevaatteet pitävät kosteutta ja lämpöä.

Jossain  huomasin muuten myytävän käsikäyttöisiä patjaimureita, joiden mainostekstissä sanotaan, että: "Mamibot langaton sängynimuri, käsikäyttöinen sängynimuri HEPA-suodattimella, 253,7 nm:n UV-C-valolla ja korkealla lämmitysteholla, 8000 iskua minuutissa patjalle, sohvalle ja tyynyille, kevyt UVLITE200". Minulla on muistaakseni saman merkkinen ikkunanpesurobotti.

EDIT: Näitä pölypunkkeja tappavia sänkyimureita näemmä löytyy jos jonkinlaisia netistä.

3. Olemalla mukava/ystävällinen/kohtelias kaikille, et koskaan menetä mitään, päinvastoin. No tämän pitäisi olla itsestään selvää, vaan tuntuu, ettei aina ole. Ei ainakaan Suomessa.

4. Ylläpidä ihmissuhteita/verkostoa, sillä ei kukaan ole yksin yhtään mitään ilman niitä. Ihmisiä tulee ja menee elämän aikana, se on totta, mutta suhteitten tahallinen katkominen kertoo vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi, jos niin teet. Sillä ei ratkota mitään. Expatit, ymmärtävät tämän hyvin ja osaavat helposti verkostoitua, asuvat sitten missä asuvat.

5. Suosi sesongin tuotteita. Esimerkiksi Saksassa on todella hankalaa, ellei jopa mahdotonta löytää parsaa kaupoista sesongin ulkopuolella (ok, no säilykkeenä ehkä löytyy...). Miksi pitäisikään kaupoista löytyä esimerkiksi joulukuussa eteläiseltä pallonpuoliskolta tuotua parsaa? Sesongin mukainen syöminen alentaa myös ruokakakustannuksia, sillä hävikki pienenee. Sitäpaitsi eikö ole mukavaa odottaa esimerkiksi kotimaisia mansikoita ja äänestää jaloillaan olemalla ostamatta mauttomia espanjalaisia marjoja talven aikaan?

(sanoo hän, joka on syönyt tänään juuri mämmiä, vaikka pääsiäinen on vasta ensi vuonna, höh ☺️)

6. Omat, lukolliset postilaatikot ala-aulassa. Onhan se kiva, kun postiluukku on omassa ulko-ovessa, mutta missään muussa asumassani maassa en ole nähnyt tällaista järjestelyä. Yleensä ala-aulassa on ollut lukolliset postiloodat jokaiselle taloudelle. Turvallisempaakin näin, sillä aika-ajoin on saanut Suomessa lehdistä lukea, kun joku nuorisolauma on "huvitellut" esimerkiksi uudenvuodenyönä laittamalla ihmisten postiluukuista sisään sytytettyjä ilotulitteita. Sveitsissä meidän postilaatikot olivat niin suuria, että niissä oli lukollinen kirjeosa, ja kahvasta vääntämällä takana oli isompi osa, johon postimies voi jättää pienet paketit.

7. Jotakin suomalaistenkin hyväksi, eli täällä ei ole sellaista luokkayhteiskuntaa, kuten esimerkiksi Briteissä. Siellä se totisesti näkyy vielä tänäkin päivänä. Eräs ystäväni omistaa asunnon hyvällä alueella entisessä council housessa, ja sen ympärillä on vanhoja terassitaloja, joiden omistajat eivät suostu edes keskustelemaan tämän council housen asukkien kanssa. Jotenkin todella vanhakantaista tuollainen.

8. Kaukoidässä kannattaa olla kyselemättä sellaisia asioita keneltäkään, johon vastaaja ei ehkä osaa vastata. "En tiedä" kun on sellainen vastaus, joka saa vastaajan menettämään kasvonsa. Olikohan ensimmäinen Kiinanreissuni, kun löysimme syrjäkujilta sellaisen kansankuppilan, jossa oli todella hyvää ja puoli-ilmaista ruokaa. Kun palasimme sieltä majapaikkaamme, totesin, että tuonne pitää mennä toistekin ja lisäsin, että se onkin helppo löytää, kun miltei vieressä oli sellaiset yömarkkinat. No eihän sitä paikkaa löytynyt seuraavana iltana, ja ne yömarkkinatkin (jälkeenpäin kuulin) olivat joka yö eri paikassa. Yritettiin sitten kysellä ihmisiltä, jotka kaikki viittoivat, että "tuollapäin". Jossain vaiheessa tajusimme kiertäneemme liki ympyrää jo yli kaksi tuntia. Eihän siellä mitään kujien nimiäkään ollut, saati osoitteita. Seuraavana päivänä meitä sitten valistettiin, että vastaajat kokivat velvollisuudekseen vastata jollain ratkaisulla, kun olisi ollut niin noloa sanoa, etteivät he tiedä.

Ja tiedoksi, kyllä se kuppila sitten päivänvalossa löytyi, ja siellä sitten käytiinkin ahkerasti.

9. Tästä tulikin mieleen Vietnam. Mitä tahansa paikallisilta tiedustelikin, aina tältä löytyi joku kummin serkun sedän kaiman serkku, jolla oli just siihen tarpeeseen sopiva bisnes. Ja hommat hoituivat. Yleensä.

10. Jos sinut kutsutaan Ranskassa kylään, älä vaan erehdy viemään tuliaisena viinipulloa. Jos näin teet, isäntäväki luulee, että et luota heidän viinimakuunsa. Samaten ranskalaiseen kyläään ei saa mennä koskaan ajoissa, vaan on kohteliasta olla noin puolisen tuntia myöhässä, niin emäntä ehtii saada kaiken valmiiksi.

Tässä nyt oli ainakin jotakin muistattevaa koko loppuelämäksi.

sunnuntai 17. elokuuta 2025

Pieniä hankintoja pikkurahalla & paluumuuttajan puhinoita

Kävin Prismassa ja oli tarkoitus ostaa käsivoidetta. Silmäni osuivat ainakin itselleni uppo-outoon puolalaiseen kosmetiikkasarjaan nimeltä Tutti Frutti.


Päätinkin sitten ostaa pumppupullollisen vartalovoidetta, kun hinta ei päätä huimannut. Tämä osoittautuikin oikein hyväksi ostokseksi, vaikka ensikokeilulla arvelin sen sisältävän runsaasti silikoneja. Vaan ei, hyviä öljyjä siinä oli useaakin sorttia. Akrylaatteja löytyi INCI-listan loppupuolelta, eli niitäkään ei paljoa, mutta toimittavat siis omaa virkaansa kalvonmuodostajina ja kosteuden sitojina.


INCIssä on mm. manteliöljyä, sheavoita, glyseriiniä, riisinleseöljyä, gardeniankukka- ja persikkauutetta, kookosöljyä, keramideja, oliivi- ja risiiniöljyä, aminohappoja ja betaiinia. Koska tämän tuoksu on monoita, oletin sen olevan tymäkämpi kuin se sitten olikaan. Tuoksu on hyvin hentoinen.

Ostin myös saman brändin miselliveden, koska edellinen pullollinen vetelee viimeisiään. Tässä on C-vitamiinia ja hedelmähappoja sekä 5% aaloe veraa. En ole vielä testaillut, mutta eikö tuo asiansa aja siinä, missä muutkin misellivedet.







Hyllyssä näkyi olevan muitakin Tutti Frutti -tuotteita värikkäissä pakkauksissaan.

*****
Olipa pari viikkoa sitten tuskallinen paluu Suomeen. 42 kg tavaraa mukana (Air Baltic veloitti ylipainosta 60 euroa, onneksi ei enempää - minulla oli kallis flex-lippu, johon onneksi sisältyi 2 x 23 kg laukkua -mutta se toinen sitten painoi liikaa), ja vähältä piti, etten olisi ehtinyt koko koneeseen Düsseldorfissa. Syy: Saksan junien ainainen myöhästely ja peruutukset. Vuokraisäntä ja -emäntä veivät minut rautatieasemalle ja kantoivat vielä laukut asemalaiturille. Sitten yhtäkkiä olikin kaikki Düsseldorfiin menevät junat peruttu koko loppupäivältä.

Matkustin sitten Mönchengladbachin kautta (onneksi eri reittejä löytyy) ja kun sekin juna oli myöhässä rutkasti, poistuin junasta M'gladbachissa ja otin taksin kentälle. 100 euroa. Sitten kun pääsin kentälle, olikin Air Baltic 50 minuuttia myöhässä. Niin oli myös lento Riiasta Turkuun, ja aika runsaastikin. Viimeinen bussi lentokentältä oli mennyt, joten tulin taksilla. Onneksi vielä aamuyöstä oli joku takaovella tupakalla, ja tämä nuori nainen auttoi kantamaan pakaasini hissiin.

Kotona oli aikamoinen hävitys. Tiesin, että siellä on tehty ilmastoinnin huoltotöitä, mutta ilmeisesti tyhjillään ollutta asuntoa on työmiesporukka käyttänyt taukotupana, kun kaikkialla oli savisia kengänjälkiä.  Eteisessä oli pari riekaleista miesten T-paitaa.

Jääkaappipakastin oli sanonut poissaoloni aikana yhteistyösopimuksensa irti ja uutta sai odottaa miltei viikon. Kävin seuraavana päivänä ostamassa sellaisen minijääkaapin, kun ei näillä helteillä oikein ilmankaan toimeen tullut.

Tilasin samalla uuden lieden, kun vanha oli jo ollut tässä asunnossa silloin, kun tämän ostin, joten ihan hyvä uusia se samalla. Ja uuden imurin, vanhaan kun on aina työtä ja tuskaa löytää sopivia pölypusseja. Tähän ei tarvita mitään pusseja, toimii latauksella ja sillä saa myös pestyä lattiat.


Imuri sitten tuotiin lieden ja jääkaappipakastimen kanssa, MUTTA...

Tässä imurissa ei sitten ollut paketissa laturinjohtoa. Nyt se on kuulemma tilattu. Jääkaappipakastimen ovessa oli lommo, ja se vaihdettiin perjantaina uuteen, koska en hyväksynyt 80 euron alennusta hinnasta, vaan vaadin uuden.

Lieden asennustyössä tarvittiin sähkäriä, eli tuli taas parinsadan euron kulu siitä. Lieden tuojat eivät myöskään huomanneet alentaa liettä ottamalla siitä sokkelin pois (minulla on 85 cm:n työtasot ja liedestä sai kyllä matalamman). Soitin myyjälle, joka olisi halunnut veloittaa asentajan käynnistä vielä 70 euroa, vaikka olin maksanut asennuksesta, jota tuojat eivät voineet tehdä, koska siinä tarvittiin sähkäri. Vihdoin sain myyjän aspasta jonkin järkevän ihmisen kiinni ja pari miestä tuli poistamaan sen sokkelin, joten kaikki OK. Kunhan saan sen pahuksen laturin johdon tuohon Roborockiin.

Nyt pitäisi vielä löytää kapea ja matala pyykkikone ja pieni tiskikone. Vanhat olivat jo vanhoja ja ne vietiin pois. Haluan uudet.

Täällä oli häslätty jotain parvekkeellanikin. Ja työmiehet olivat nyysineet harjan ja kihvelin. Myös yläkerran naapurilta, kuulemma. Menin ostamaan uudet.

Kaiken kukkuraksi parvekkeelle oli pulupariskunta tehnyt pesän. Kaksi poikasta piipitti siellä (siis parvekkeella, eivät olleet enää pesässä). Heivasin ne entisen koiran kakkalapiolla puutarhaan. Tuo kakkamäärä parvekkeella on jo jopa tautiriski, ainakin tällaiselle immuunivammaiselle. Eikä parvekkeilla saa mitenkään hyysätä lintuja, sen sanovat jo taloyhtiön järjestyssäännötkin.

Parvekkeen puulaatat oli niin kakittu noitten pulujen toimesta, että en tiedä, saako niitä enää puhtaaksi. Varmaan on järkevintä hävittää ne ja ostaa uudet.
Maratoonarit läpsyttelivät tästä havaintoni mukaan ainoastaan kerran oli, ja sitä varten piti tyhjentää parkkipaikat kadun molemmin puolin kahdeksi päiväksi. Juuri tässä kohdassa ei ole edes asukasparkkeerausmahdollistúutta, soitin jo torstaina kaupungillekin ja närisin asiasta. Nyt olen kotipihan parkkipaikkajonossa.

Viikonloppuna oli Turussa Paavo Nurmi -maraton ja tietty kaikki autot piti siirtää tästä rannasta pois. Minulla ei ole enää sisäpihalla autopaikkaa, joten siirsin sitten autoni muualle. Perjantaiaamuna oli tuulilasissa 60 sakkolappu. Olin parkkeerannut T-risteykseen sille T-palkin suoralle ja kyllä tiedän, että vaikka se risteävä katu ei jatkukaan enää siinä toisella puolella sitä risteystä, siihen kuvitteellisen tien jatkeelle pitää jättää 5 metriä matkaa risteykseen. Siinä ei ollut suojateitä ja laskin, että se 5 metrin vapaa jalkakäytävän reuna toteutuu, kun autoni on n. 4,6 m pitkä ja siihen arvioin vielä puolisen metriä lisää. 

En tiedä, millä millimetrimitalla parkkipirkko oli sitten mitannut, että sitä vapaata aluetta ei kuulemma ollut viittä metriä ja sakot sain. Ehdin jo soittaa ja valittaa parkkivalvojallekin.

Siirsin auton muualle ja en tiedä, mikä puu siinä paikassa oikein oli ollut likaamassa autoani siirappimaisella aineella, joka houkutteli kaikenmaailman pörriäisiä ja mehiläisentapaisia. Kun kävin Prismassa tänään, auton pinta oli kantenaan näitä. Yritin mennä sisään varovasti, ettei yksikään näistä pistävistä ötököistä pääse sisään, sillä olen allerginen jopa hyttysille. Pitänee mennä vielä pesettämään kaara.

Että tällaista tällä kertaa. En tiedä pitäisikö huomenna palauttaa tuo Roborock myymälään ja ostaa uusi, josko siinä olisi se johtokin mukana.

Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotakin kivaakin. Oltiin viikko sitten viikonloppuna naisporukalla Turun Suomi-Espanjaseuran iltaristeilyllä (eikä kukaan meistä ole edes jäsen). Oli hyvää espanjalaista ruokaa, sangriaa, viiniä ja esiintymässä Turun oma "espanjantuliainen", Pepe Gonzales. Olé!

perjantai 15. elokuuta 2025

Dolce & Gabbana Anthology La Roue de La Fortune 10

Kaikkea sitä varastoistaan löytääkin. Enkä tiedä yhtään, mistä tämäkin on peräisin. Kyseessä on näyte Dolce & Gabbanan Anthology-kokoelman tuoksusta nimeltä La Roue de La Fortune, eli suomeksi "Onnenpyörä".

Tämä on orientaalis-kukkainen tuoksu, joka lanseerattiin jo vuonna 2009. Tuoksun luoja on Aurélien Guichard (linkistä voit lukea lisää hänestä ja sieltä myös löytyy listaus muista hänen suunnittelemistaan tuoksuista). Tuoksun päällimmäiset tuoksunuotit ovat ananas, rosépippuri ja vihreät vivahteet, mitä ne sitten ovatkaan, viitannee vihreisiin kasveihin. Keskimmäiset tuoksunuotitt ovat gardeniaa, tuberosaa ja jasmiinia, ja pohjatuoksussa on patsulia, bentsoeta, vaniljaa ja puuterimaisuutta luovaa iiristä.

Kuvakaappaus: fragrantica.com

Hurmaava tuoksu tämä on kyllä. Nuo vihreät tuoksunuotit muistuttavat hiukan vastaleikattua nurmikkoa, ja ne tunnistaa selkeästi. Samoin ananas ja valkoiset kukat. Pohjan vanilja tulee myös hyvin esille.

Kuvakaappaus: coolpriser.fi

Edellisen kuvan alla mainitulla sivustolla tämä 2 ml:n näyte maksaa miltei 12 euroa! Huhhuh! Mutta 10 ml:n matkakokoinen pullo maksaa 33 euroa ja 5 ml:n hinta on siltä väliltä. Näin äkkiä googlettaen.

Tämä on kyllä ihanan pumpulinpehmeä tuoksu, eikä ollenkaan sellainen läpitunkevaa kuin monet orientaalituoksut ovat. Hyvin naisellinen ja hiukan mausteinen ja mystinen. Vihreät nuotit tuovat siihen kepeyttä, mutta se ei tuoksu juuri hommansa suorittaneelta ruohonleikkurilta, mikä on pääasia.