tiistai 9. elokuuta 2011

Teeta ja ihmissuhdeongelmia

Tanaan on ollut sateinen paiva. Koissu pelkaa ukkosta ja on ollut suurimman osan aikaa sangyn alla kaivamassa "poteroa". Mietin vaan, milla tamakin, alunperin eramaan asukki, olisi tullut toimeen, ellei olisi paatynyt tanne Suomeen.

Kavin tanaan sormieni takia fysiatrilla, joka maarasi taas kaksi uutta laaketta, ja lisatutkimuksia (MRI). Huomenna kasikirurgille. Uskon, etta nama veitsenheiluttajat uskovat enemman leikkelyyn kuin troppeihin.

Ilma alkaa kaantya syksyyn pain, ja se tuntuu hyvalta. En ole koskaan pitanyt liian kuumasta. Aloitamme taas ystavattareni kanssa saannolliset kuntosali- ja kylpylakaynnit nyt kun paahteet hellittavat. Kesa menikin laiskotellessa.

Tama paiva on osin mennyt selvitellessani ulkopuolisena eraan yliopiston henkilokunnan ristiriitoja. Proffa on minun hyva ystavani, ja han on (taas) joutunut kilttina miehena hyokkayksen kohteeksi, talla kertaa asialla on hanen naispuolisen kollegansa aviomies. Ystavani ei osaa oikein pitaa puoliaan, ja jo edellisesssa yliopistossaan han joutui asiattomien juttujen kohteeksi, ja lahetti joskus niita meileja minullekin nahtavaksi ja pyysi neuvoja.

Taytyy vaan sanoa, etta valitettavasti talla hetkella olen sita mielta, etta yliopiston porukoillekin voisi suunnata johtamiskoulutusta. Ei nykyaikana enaa alan tuntemus ja loistava tieteellinen naytto kelpaa! Oikeasti! Toinen asia on sitten toisten tutkimustulosten varastelu ja kiistat esimerkiksi siita, kenen nimi tulee julkaisuun ensimmaisena jne. Joskus tuntuu ihan lapselliselta, mutta kaiketi sen merkitys CV:ssa on mittava.

Asiasta seitsemanteen: Tanaan on menny kuppi teeta poikineen, ja kiirehdin tilaamaan iHerbista Zhena's Pumpkin Spice -teeta useamman purkin, se kun oli sielta valilla loppu ja aloin pelata, etta se lopetetaan tykkanaan!

Sain myos pari uutta teelaatua samalta merkilta: Lemon Jasmine, jossa on intialaista valkoista teeta, sitruunaruohoa, jasmiinia ja australialaista sitruunamyrttia.

Toinen, viela jannempi on nimeltaan Berry Bellini. Siina on hibiskusta, rooibosta, vihreaa teeta, omenaa, ruusunmarjaa, appelsiininkuorta, lakritsinjuurta, persikkaa, kuohuviinin makua, sitruunankuorta ja vadelmia. Siita tulee muuten erinomaista jaateeta! Tupla-annos teepusseja yoksi kylmaan veteen kannuun, ja a vot, aamulla se on valmista!


Nyt kun ajattelen, olen ostanut teeta jokaiselta USA:n matkaltani, ja todennut, etta jopa "tavallinen" Liptonin tee on mielestani sielta ostettuna voimakkaampaa kuin Euroopassa. Hassua, koska kahvin kanssa se usein on ihan painvastoin. Nyt olen muutaman kuukauden juonut pelkastaan naita amerikkalaisia teelaatuja, ja yhtena iltana sitten kokeilin Persian Earl Greyta, joka oli taalta ostettu ja totesin, etta johan sita sai hauduttaa kauan!

Nyt viela kuppi teeta ennen nukkumaanmenoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!