maanantai 18. kesäkuuta 2012

Paluu Algarvesta

Konferenssi Albufeirassa oli networkingin takia erityisen ihana. Sai pitkästä aikaa nähdä vanhoja kollegoja muista firmoista. Ihanaa!

Jo sinne mennessä tuntui nenä nokkuvan tavallista enemmän, mutta arvelin sen vain johtuvan  - kuten yleensä  - lentokoneen ilmasta. Saan aina jotain oireita, silmät kutiavat tai nenä vaan nokkuu.

Torstaina homma meni vieläkin pahemmaksi. Osallistuin siltikin gaalaillalliseen, jossa oli huima iltashow dinnerin jälkeen: Napatanssijoita, tulen kanssa jonglööraavia miehia ja lopuksi sambaryhmä Rion karnevaalien tapaan. Sain päähäni houkutella pöytäseurueen kolme intialaismiestä (tai siis alkuperältään intialaisia, asuvat kaikki UK:ssa). Ja minähän en siis ikinä tanssi...

Ikinä? No nyt joka tapauksessa rynnistimme lavalle, ja meidät nähdessään lauma muita seurasi perässä. Jonkin ajan päästä korkeakorkoiset sandaalini lensivät lavalta nurmikolle ja hurja sambaaminen jatkui edellleen.

Jossain vaiheessa tunsin meneväni sekaisin askelkuvioista ja katsoin parhaimmaksi mennä nukkumaan. Hyvä näin, sillä flunssainen olo oli vaan pahenemaan päin.

Hauskaa oli kuitenkin! Nyt olen viettänyt aikaani petin pohjalla, ja alan pikkuhiljaa palata elävien kirjoihin.

Näkymää alas, jossa hotellin valkohiekkainen biitsi sijaitsee. Sinne pääsi mutkittelevia portaita pitkin.
Hotellihuone oli IHANA! Tässä kuvattuna olohuoneen puolelta, ja selkäni takana oli iso parveke kauniine kalusteineen ja kauniilla näkymällä.
Yksi alueen monista suihkulähteistä.
Yksi uima-altaista.
Uima-allasbaari.
Uima-allasbaarin vieressä muurin harjanteella kasvoi yrttejä, joita myös oli laitettu pöytiin ruukuissa.
Hiukopalaa baarissa.

Jätskikin maistui...


Viimeisen illan fajitasta, joka tulisuudessaan avasi tukkoisenkin nenän.
Torstai-illan banketista.
Lan ja Robbie olivat varsin hilpeää pöytäseuraa!
Alkuruoaksi carpacciota.
Pääruoaksi kalaa. Huomaa kivasti laitettu vihanneslisuke!
Höyhenenkevyttä moussekakkua jälkkäriksi marjojen kera.
...ja sitten alkoi show!


Tumpelon kuvaajan sambavideo....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!