sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Liikuntapäiväkirja - 5 viikkoa takana

Noniin, menneellä viikolla onnistuin raahautumaan salille joka päivä, joten saan olla ylpeä itsestäni. Nyt en varsinaisesti ole lisännyt pökköä pesään, vaan treenannut suurinpiirtein samoilla kuin edellisellä viikolla. Aerobista harjoittelua on tosin hiukan lisätty. Tylsäähän se on. Jotkut asiakkaat lukevat kirjaa tai lehtiä kuntopyörässä polkiessaan, pitäisiköhän sitä kokeilla?

Yksi positiivinen asia on se, että menneellä viikolla olen kokenut monta ahaa-elämystä laitteissa. Siis olen oppinut tekemään liikkeet sillä tavalla, että se kuormittaa maksimitehoisesti juuri oikeaa lihaksistoa.  Olen huomannut, että teen liikkeet usein rutiiininomaisesti, paneutumatta siihen ajatuksella. Siis tavallaan en ole ottanut kaikkia tehoja irti harjoittelusta, kun olen tehnyt liikkeet hiukan "väärin".


Mieli tekisi myös hiukan laajentaa repertuaaria, ja perjantaina uskaltauduin jo huitomaan sen kahvakuulankin kanssa. Vaatii vielä hiukan paneutumista sekin, ennenkuin uskaltaudun kuulan kanssa ryhmäliikuntaan mukaan. Talja olisi myös monipuolinen kuntoiluväline, mutta kun yritin seurata Fit-lehdessä olleita vinkkejä, ne eivät ihan onnistuneet  - tai siltä ainakin tuntui.

Noh, olin perjantaina ulkona erään ystäväni kanssa, joka kommentoi käsivarsieni kiinteytyneen (minulla oli hihaton mekko päällä). Joko ruskettuneet käsivarret sitten näyttävät kiinteämmiltä, tai sitten ne tosiaankin ovat kasvaneet hiukan lihasta. Toivon mukaan jälkimmäinen on totta.

Ensi viikon treenit jäävätkin hiukan vähäisemmäksi, sillä torstaina olen keskussairaalassa taas leikeltävänä :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!