maanantai 6. tammikuuta 2014

Portobello Road market - onko se aitoa "pashminaa"?




Portobellon markkinat ovat monelle turistille "se" kohde, jossa pitää käydä. Kyllähän siellä näkemistä onkin, ja tavaraa laidasta laitaan. Niin roskaa kuin ihan oikeaakin antiikkia. Kävinpä minäkin siellä pitkästä aikaa ja silmä osui ihania käsinkirjailtuja pashminahuiveja myyviin kauppiaisiin. Huivien hinta pyöri £35 huitteilla.

Kuulin erään naisen kysyvän eräältä kauppiaalta, että "Is this real pashmina?" Olisi ollut parempi kysyä, että onko tämä kashmiria (cashmere), sillä sana pashmina tulee persian sanasta, joka voi tarkoittaa ihan mitä villaa tahansa.

Kashmir on kashmirvuohien alusvillaa. Mitä kylmemmässä säässä vuohet elävät, sen hienompaa on alusvilla. Itse asiassa sellaista vuohirotua kuin "kashmirvuohi" ei todellisuudessa ole olemassakaan, vaan jokaikinen vuohi voi kylmissä olosuhteissa kasvattaa tätä hienoa ja pehmeää villaa alusturkikseen. Kuitenkin on olemassa angoravuohia, jotka tuottavat mohairia.

Kashmirvilla tulee usein Himalajalta. Yksi Intian pohjoisista alueista onkin saanut nimensä Kashmir sen mukaan.

Jos ostat huivin, jonka lapussa lukee 100% Pashmina, voi materiaali olla ihan mitä tahansa. Täällä selitetään lisää asiasta. Kun luet tekstiä, huijauksia voi olla luotettavan tuntuisissakin paikoissa ja liikkeissä, ei yksin Portobellon tapaisilla toreilla. Usein kaukoidän maissa valmistetut kashmirhuivit osoittautuvat valitettavasti feikeiksi, vaikka ne olisi valmistettu jollekin tunnetulle muotitalolle.

Ostajan kannattaa ensinnäkin katsoa hintaa; mitään 100% kashmiria olevaa vaatetta ei saa kovin edullisesti. Vilkaise seuraavaksi lappua huivissa/vaatteessa. Aitoon kashmiriin ei kukaan liimaa lappua, vaan ompelee sen nurkista kiinni.

Aito kashmir on mattapintaista, joten jos pinta kiiltää, se on suurella todennäköisyydellä tekokuitua. Tekokuitu myös sähköistyy helposti. Kun hankaat huivilla jotakin muoviesinettä, huomaat helposti jos siihen kertyy staattista sähköä ja se alkaa vetää puoleensa kaikenlaisia pikkuobjekteja. Joskus tällainen hankaaminen saattaa jopa aikaansaada kipunoita.

Yksi hyvä keino on polttaa pieni kuitu tulenkestävällä lautasella. Jos se ei syty kovin helposti, haisee palaessaan poltetuilta hiuksilta ja jos palamisjäännös on sormella koskettaessa puuterimaista, on kyseessä jonkinlainen villa tai villasekoite, jossa saattaa jopa olla kashmiria.

Jos taas kuitu lehahtaa helposti palamaan suurella liekillä ja haisee palaneilta lehdiltä, se on todennäköisesti viskoosia.

Jos taas kuitu palaa nopeasti ja muodostaa pieniä sulaneita paloja tuhkan mukaan sekä palaminen haisee muovilta tai etikalta, on kyseessä suurella todennäköisyydellä akryyli., polyesteri tai jopa jonkinlainen muovi.

Viimeiseksi: Aito kashmir nukkaantuu käytössä jonkin verran, mutta ei muodosta nyppylöitä kankaaseen, kuten tekokuidut.

Vielä muutama kuva Portobello Roadilta, vaikka tietty niiden huivien hurmassa unohdin ottaa juuri niistä kuvia!


Tulipa hassusti kuvaan mukaan takkini hihan turkissomistetta oikealla… :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!