sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Viikonloppu on loppu :D

Siivotessa ja kaappeja järjestellessä sitä vasta huomaa, kuinka paljon käyttämätöntä vaatetta on kertynyt vuosien varrella. Onneksi joulun aikaan meni kaupaksi aika paljon, ja olen itse tyytyväinen kun saan ne pois viemästä tilaa. Joitakin ne ovat onnellistuttaneet kovasti ja siitäkin iloitsen.

Korut ovat hankalia järjestää samaan paikkaan, joten keksin hankkia niille tällaisen:


Se saa roikkua tangolla vaatteitten lomassa. Mitään aitoja korujani en siihen laita, mutta pukukorut kyllä, niitäkin on aika paljon, vaikka meillä ilmenikin yksijalkaisen naisen lisäksi asuvan myös yksikorvainen ihminen, sillä parittomia korviksia on paaaaljon. Tulisipa taas se kasarimuoti, että tukka on toispuoleinen ja korvis on vain yhdessä korvassa…

Toinen ilahduttava asia (makkaroiden lisäksi) on se, että olen oppinut käyttämään piilolinssejä kiskomatta ajatuksissani koko ajan rillejä nokalleni. Todella hyvä, että lukulasitkin voi korvata piilareilla, varsinkin kaupassa käydessä on rasittavaa kaivella koko ajan rillejä laukuata, ja jos taas niitä pitää koko ajan pään päällä, ne yksinkertaisesti saattavat ykskaks tippua ja kadota. Been there…

Olen aiemmin ostanut linssejä milloin mistäkin nettikaupasta tai optikolta ja pari sävytettyjä kuukausilinssejä maksaa hiukan yli 60 euroa yleensä. Monissa nettikaupoissa vaan ei ole "neljänneskokoja", vaan koot pluslinsseissä menevät 0.50-asteikolla. Minä kun tarvitsen molempiin silmiin neljänneskoon. Nyt oli kuitenkin tässä verkkokaupassa valikoima aika hyvä ja tilasinkin sieltä useammat, kun oli alennusmyynti. Värittömiä päivälinssejä minulla pitäisi olla loodallinen jossakin...

Niin että joskin ylimääräistä rahaa on tullutkin noista vaatteiata (vaikkei niistä koskaan omiaan saa takaisin kuitenkaan), niin on sitä mennytkin. Laitoin alusasuvarastoni uusiksi ja Sokoksen Emotioneissa oli vielä -15% alennetuista hinnoista, joten…

…eikä se tottapuhuen jäänyt ihan tähänkään, mutta perästä kuuluu...
Siivotessa myös sain huomata, että rakas koiruli elää edelleenkin täällä  - eikä vain muistoina, vaan kaikkialla olevan koirankarvan muodossa. Ei hauttaa kyllä minua, mutta ensi kesänä olohuoneen matot pitää pesettää, joten osa karvoista lähtee siinä. Edellisen kerran kun ne pestiin äitini omakotitalon asvaltoidulla pihalla painepesurin avulla (matot ovat todella isoja), tontilla lenteli isoja valkoisia villakoiria vielä kauan pesun jälkeen.

Sitten iski sisustusinnostus. Päätin uusia hiukan jotakin…ja keittiön lattiaan tulee korkkilaattaa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Viikonlopun fiiliksiin sopii hyvin Essien väri "Big Spender", joka tosin on mielestäni hiukan lilahtavampi kuin iPhonen kamera antaa ymmärtää.


Jotenkin tästä kaikesta tohotuksesta tulee aika väsynyt olo. Perjantaina oli kaiken huippu kun salilta tultuani alkoivat luomet lepsottaa ja ennen kello viittä iltapäivällä. Kuudelta olinkin jo petissä ja nukuin aika makeasti ja liki keskeytyksittä aina lauantaiaamuun saakka.

1 kommentti:

  1. Noi korujen säilytysjutut on kivoja.Omistan itekki 2 vaikka tosin en ole saanu viel laitettua niihin mitään =)

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!