sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Sukupäivälliset

Meillä oli tänään miehen sukulaisia liuta syömässä, koska me yleensä hyppäämme ympäri maakuntaa kylässä, olenkin ehdottanut aina silloin tällöin koko porukan kutsumista tänne. Jotenkin joskus se on  hieman helpompaa, vaikka juuri tällä viikolla en tunnekaan itseäni maailman seurallisimmaksi tapaukseksi. Tämä kutsu oli kuitenkin esitetty jo jokin aika sitten, joten mitäpäs sitä perumaankaan. Menu oli seuraavanlainen, vaikka mitään ihmeellisempää kikkailua:

Alkuruoka:
Vihersalaatti, jossa oli halkaistuja mansikoita ja leipäjuustokuutioita, kastike oliiviöljystä ja valkoisesta balsamicosta.

Pääruoka:
Uunilohta, uusia perunoita, remouladekastiketta, höyrytettyä ja sen jälkeen voissa paistettua parsakaalta ja porkkanaa (porkkana maustettuna hunajatilkalla).

Remouladekastikehan on kylmä kastike ja siinä on 1:1 créme fraîchea ja majoneesia, raastettua maustekurkkua, raastettua raakaa porkkanaa, hieman hienonnettua kaprista, hunajaa, dijon-sinappia, valkopippuria ja tällä kertaa mustapippurin asemesta espelettepippuria, josta tulikin oikein hienostunut maku siihen. Hyvin pehmeän aromikas maku.


Koska ruoka itsessään oli aika yksinkertaista, sellainen oli jälkkärikin, joka tarjottiin kahvin kera. Kyseessä oli raparperi-mustaviinimarjapiirakka, jossa on maitorahkaa mehevöittämässä makunautinnon. Ohje on muuten äärettömän yksinkertainen tehdä.

Se tarjottiin haaleana kylmän vaniljakastikkeen kera. Kahvin kera oli myös kulhollinen Fossierin Le Mini Biscuit Rose de Reims, joita pitäisi tietty tarjota alueelle tyypilliseen tapaan shampanjan kanssa. Linkissä on muuten kiva selostus niiden historiasta kuvineen.



Raparperi-mustaviinimarjapiirakka (pellillinen, eli n. 20 annosta, tee 1/3-1/2 annosta pyöreään vuokaan)

Laita uuni lämpiämään 175 C.

250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
2 dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

Nypi aineet hyvin sekaisin käsin.

Nosta 1/3 muruseoksesta syrjään.

Lisää jäljelle jääneeseen 2/3-muruseokseen:

2 tl ruokasoodaa
2 dl piimää
1 kananmuna

Sekoita ja levitä pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi.

Täyte:

500 g maitorahkaa
2 dl sokeria (osa saa olla fariinisokeria)
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria

Sekoita ainekset ja kaada pohjan päälle.

Ripottele päälle:

Runsas 1 litra raparperikuutioita ja mustaherukoita sekaisin (omenakuutiotkin käyvät  - valitse hapahkoja omenia), sekä jäljelle jäänyt muruseos.

Paista uunissa kullanruskeaksi noin 45 minuuttia.

Anna jäähtyä ja tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!