tiistai 24. heinäkuuta 2018

Hiki virtaa (tehokkaat antiperspirantit)

Voi tätä tylsää odottelua! Vasta tiistai, ja perjantaihin, eli viime viikon kuvantamisten tuloksiin on vielä matkaa. En pysty oikein tekemään töitäkään, sillä mitään en voi sopia, matkoja, töitä enkä muuta, joten olen siis saikulla.

Tämä kuumuus vaan jatkuu ja ilmeisimmin kipulääkkeet edesauttavat hikoilua. Deodoranteista ei ole mihinkään, joten vanha arsenaali on otettu käyttöön, eli Triple Dry (jonka teho on siinä ja siinä) ja se kaikista tehokkain, eli Absolut Torr.



Triple Dry ei ole niin tehokas kuin tuo toinen. Tosin olen kuullut monen kertovan, että Absolut Torr ärsyttää kainaloita, mutta siihen voi totuttautua kun laittaa sitä kainaloihin, antaa imeytyä ja odottaa jonkin aikaa ja sitten pesee sen pois. Näillä pärjää näin hikisillä ilmoilla.

*****
Salilla käynti on vähän jäänyt selkäsäryn takia. Käyn siis hiukan "kevennetysti". Jotakin muutakin viihdykettä on pitänyt keksiä, kuten lounastapaamiset ystävien kanssa. Eilen olimme erään turkkilaisen ystävättäreni kanssa Kupittaan Paviljongilla syömässä, ja voin vaan sanoa, etten suosittele. Ruoka ei ollut hääppöistä kummallakaan, vaikkakin miljöö itse olikin todella kiva, jos laskee pois viereisestä maauimalasta kantautuvat mekkalan.

Kupittaan Paviljonki.
Aurajoen rantakin on ihan kiva käyntikohde, ja minun oma asuntoni onkin siinä keskustassa joen rannalla. Tosin siinä asunnossa en ole paljoakaan oleillut viimeisten vuosien aikana.


2 kommenttia:

  1. Kurjaa odottelua tosiaan:/ Rexonan maximum protection voidemainen deodorantti on tosi hyvää, sellainen,joka maksoi ainakin joskus n 10 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei toi Rexonakaan huono ole, mutta nyt ei ainakaan mulla riitä oikein sekään.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!