torstai 16. elokuuta 2018

Mitä mieltä olette kosmetiikan testauksesta eläimillä?

Vaikka se onkin Euroopassa kiellettyä, monet maat, kuten Kiina taitavat vaatia sitä. Minä en pidä koko ajatuksesta, ja se, että se on Euroopassa kiellettyä, on todennäköisesti tuottanut uusia testausbisneksiä maihin, joissa eläinten kohtelu ei ole edes lailla säänneltyä.


PS: Luukasvainhoitaja soitti tänään ja kertoi viiveen johtuvan siitä, ettei heillä biopsiapäivänä ollutkaan "superpitkällä tai käyrällä terällä varustettua poraa". Sellainen tarvitaan, että päästäisiin kasvaimeen saakka poraamaan vaurioittamatta hermoja. Että silleen, luultavasti uusi yritys ensi viikolla.

4 kommenttia:

  1. En tykkää eläinkokeista mutta käytän tuotemerkkejä, joita löytyy Kiinan markkinoilta. Tietysti emme tiedä tarkalleen, millaiset testausmenetelmät Kiinassa oikein on, tästäkin olen lukenut erilaisia väitteitä. Toki käytän paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta sitten myös Bobbi Brownia jne. En siis ole eläinoikeuksien hc puolustaja, mutta en kannata eläinkokeita.

    VastaaPoista
  2. Eläinkokeet o tietenkin täysin tuomittavia ja pöyristyttäviä. Surullista, että tuossakin posterissa on yrityksiä, joiden ei uskoisi olevan mukana laisinkaan. Kuten totesit kielto saa usein aikaan sen, että valitettavasti sitä kierretään ja tulokset ovat vieläkin karmeammat. Vaikea asia.

    VastaaPoista
  3. En todellakaan pidä eläinten käyttöä kosmetiikkatuotteiden testauksessa.

    VastaaPoista
  4. Eläintestaukset tuntuu vastenmieliseltä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!