lauantai 4. elokuuta 2018

Paraisten Art Bank (Art Bank Finland)

Tässä uutta biopsia-aikaa odotellessa pitänee keskittyä hiukan muihinkin aiheisiin. Jos satuitte talvella katsomaan Yle Femman Egenland-sarjaa, siellä esiteltiin myös Art Bank Paraisilla. Kyseessä on "maailman pohjoisin", ja yksityinen Salvador Dalí -kokoelma, jota pitää hauskajuttuinen Ted Wallin. Tänään olimme siellä Mikko Paakkolan näyttelyn avajaisissa.


Paakkolan työt ovat vähän kuin tyyniä Rohrshachin musteläiskiä; niissä voi nähdä vaikkapa maisemia- Tai minä näin maisemia, jotka olivat välillä mitä tahansa, tulenkarvaisia auringonlaskuja tai salamoivia ukkosilmoja. Tai ehkä tulivuorenpurkauksia?



Pysyvänä näyttelynä paikassa on siis Dalín töitä, joita näköjään tulee uusia kaiken aikaa. Ted osaa niistä myös hyvin vauhdikkaalla ja viihdyttävällä tavallaan tarinoida.



Dalín Hevoset (hopeaa)




Korutaiteilija Matti Hyvärisen Art Bankille tekemät hopeiset aterimet. Hyvärisellä oli ennen kuolemaansa Art Bankissa näyttely, jonne minä en valitettavasti Sveitsistä päässyt, mikä oli harmillista. Mies onneksi välitti tunnelmia kuvina oltuaan paikan päällä.

Jos osutte Paraisille päin, menkää ihmeessä käymään! 10 euron pääsymaksuun sisältyy erittäin informatiivinen ja hauska opastus.

4 kommenttia:



  1. Et varmaan ymmärtänyt yhtään mitä mä sanoin, mutta ei sillä ole väliä.

    Ymmärsimme varmaan juuri surrealistisen sopivasti.
    "Tietysti turvavyötä pitää käyttää, mutta surrealistisella tavalla"

    VastaaPoista
  2. En tällaisestä ArtBankista ole koskaan kuullutkaan. Kiitos vinkistä. Täytyypä vierailla siellä joskus, kun Turun suuntaan taas menen. Mikäli ymmärsin oikein info-sivuista, paikka on auki ympäri vuoden. Hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä!

      Olen paikasta aiemminkin kirjoitellut, ja kyllä, se on auki läpi vuoden. Ihan Paraisten keskustassa.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!