perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kemikaalitonta kasvojen putsaamista

Jostakin boxista, joulukalenterista tms. tuli tällainen ihanan pehmeä, mikrokuituinen meikinpoistoliina, jota nyt olen käyttänyt jonkin aikaa.


Minulla on aiemminkin ollut (pinkki) mikrokuituliina kasvojen puhdistukseen, mutta se on enemmän muistuttanut sellaista siivoukseen käytettävää liinaa, ja sekin on hoitanut hommansa erinomaisesti. Tämä liina taas näyttää patalapulta ja on erittäin miellyttävän pehmeää ja sanoisinko, että karvaista materiaalia.


Mikä näissä liinoissa on parasta, ne voi laittaa pesukoneeseen, sillä toki niihin meikki tarttuu ja sitä myötä ne likaantuvat. En tosin pese joka käytön jälkeen, mutta ehkä kerran viikossa tai kahdessa. Toki huuhtelen sen käyttöjen välillä.


Mikrokuituliina on toki keinokuitua, eikä sen "hyvyydestä" luonnolle voi paljoa sanoa, mutta voiko kosmetiikan ja puhdistusaineiden vaikutuksesta luontoon sanoa mitään oikein hyvääkään? Noin yleisesti. Tällaista liina voi käyttää liki loputtomiin. Tuon edellisen liinani hankin varmaan 10 vuotta sitten, ja yhä se pelittää hyvin. Reissussahan tämä on aivan loistava, sillä se ei vie paljoa tilaa matkatavaroista ja sen voi jopa viedä lentokoneen kabiiniin.


Oikeastaan tästä ei voi sanoa mitään pahaa! Vedenkestävä meikki sillä ei kuitenkaan irtoa (tai voi olla aika hankalaa, tällä tarkoitan lähinnä ripsiväriä). Minun jokapäiväisen offiisimeikkini (meikki- ja peitevoide, puuteri, ripsiväri, huultenrajauskynä, huuli- ja poskipuna) se kuitenkin irrottaa ihan pelkän veden voimalla helposti. Kasvovesivanulappuun, jolla yleensä poistan loput liat, ei jää mitään, mikä on yllättävää. Toisinsanoen, voin suositella!

Kiinnostuitko? Markkinoilla on aika monta merkkiä, tämä näistä yksi.

5 kommenttia:

  1. Mullekin on tullut uto sama jostain ,mutta itsehän mietin ,että tuon liinan pesemiseenkin kuluu pesuainetta.Ja en oikein osaa ilman mitään putsaria näitä käyttää,hmm. Ehkä vika on mussa;)

    VastaaPoista
  2. Multa löytyy Makeup eraser -liina, se lienee samanlainen, puolet isompi vaan. Toimii hyvin, tykkään kyllä ja satunnaisesti käytänkin. Eipä tullut mieleen tuo reissu-aspekti, siinä on varmasti ihan ässä! 😊 ~Ohmy

    VastaaPoista
  3. Moi molemmille,

    @taina: Kuten sanoin, sitä liinaa ei tartte koko ajan olla pesemässä. Kokeilepa ilman putsaria! Putsari voi vaan haitata ihoa.

    @Ohmy: Juu, se on samanlainen, olen kokeillut sitäkin. Onko käyttökokemus samanlainen (näin ymmärsin)? Rajoituksia? Oletko kokeillut vedenkestävän meikin kanssa?

    VastaaPoista
  4. Joo, mulla on vakikäytössä Kat von D:n eyeliner, joka kestää kun tauti koko päivän. Sen tuo liina poistaa, mutta ripsivärin kanssa tulee ongelma, mun mielestä on ripsille hellempää käyttää suosiolla meikinpoistoainetta. Voisi tietysti alustaa kasvojenpesua putsaamalla vedenkestävät vaikka jollain öljyllä.
    Uskoisin, että on samanlainen pesukokemus, olen käyttänyt vaan makeup eraseria, mutta multa löytyy tuo samainen liina iskemättömänä. Pitääkin kokeilla! ~Ohmy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo kyllä kestää!Samaten kuin Kat Von D:n muutkin meikkituotteet. Ajattelin postailla niistäkin lähitulevaisuudessa.

      No se KVD:n meikkivoide ainakin poistui kunnialla tuolla postauksen liinalla :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!