perjantai 5. huhtikuuta 2019

Philosophy: The Microdelivery Exfoliating Facial Wash

En yleensä suuremmin pidä kasvojenpesutuotteista, sillä suurin osa niistä on valitettavasti kuivattavia saippuapohjaisia. Puhdistan mieluummin kasvoni puhdistusmaidolla tai/ja miselligeelillä tai -vedellä.

Korkkasin tämän jokin aika sitten ostamani Philosophyn tuotteen, luullen sen olleen puhdistusmaitomainen tapaus, mutta ei. Kyseessä on kuoriva kasvojenpesuaine.

Katselin sitten INCI-listaa, vaikka  - kuten olen sanonut - aineen pitäisi olla iholla noin puolisen tuntia, että mikään sen tehoaineista ehtisi vaikuttaa. Huomasin siinä olevan mm. glyseriiniä, purasruohoöljyä, pantenolia, auringonkukkaöljyä, E-vitamiinia, appelsiininkuoriuutetta sekä paljon piitä.


Piin huomaakin seoksen sameudesta. Kuorivat hiukkaset ovat hyvin pienikokoisia ja ne ovat piimaata. Ensivilkaisulla huomasin ainesosalistassa akrylaatit ja polymeerit ja ehdin jo hetken ajatella, että rakeet ovat keinotekoisia, mutta ei, ne ovat piitä ja hyvä näin. Nuo akrylaatit ja polymeerit ovatkin yleensä viskositeetinmuodostajia.

Käyttöarvio: Kyllähän tämä hommansa hoitaa (puhdistaa, meikin ja muut jämät iholta), ja onneksi rakeet eivät raasta ihoa, eli kuoriva vaikutus on kevyt. INCI:ssä on myös tuoksuaineksia, mutta mitään kovin nenään käyvää tuoksua en tuotteessa huomaa. ne voivat tosin toimia herkistäjinä.

Iho on pehmeä käytön jälkeen, eikä aine tunnu kuivattavan.

Kiinnostuitko?

9 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt tätä pullollisen ja yksi pullo nytkin käytössä.
    Oletko tästä tuotteesta sitä mieltä,että sitä voisi pitää puoli tuntia kasvoillaan,jos jostain syystä olisi aikaa sitä pitää.Yleensähän ei ole.
    Mutta ihan teoriassa ?Vaikuttaisko tämä enemmän siten?
    Itse pidän jotain pari minuuttia .
    Mulla on kyllä kuorivia tuotteita niin paljon,että kohtelen tätä Philosophya vaan sellaisena ihan kivana kevyenä kuorinta-tapauksena.
    Mutta silti kiinnostaa mielipiteesi juuri tämän microdelivery exfoliating washin kohdalla,siis se puolen tunnin nassussa pito;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ei mikään iholle laitettava lääkevoidekaan vaikuta parissa minuutissa, yleensä puhutaan paristakymmenestä minuutista, jonka minä nyt tuossa pyöristin puoleen tuntiin.

      Poista
    2. Niin, tässä puhun siis kaikista ns. hyvistä aineista. Nuo rakeet ovat ihan toinen juttu, sillä ne toimivat ihoa hierottaessa hiovina partikkeleina.

      Poista
  2. Ei kun kyllä mä tajuan,mietinkin vaan juuri tämän kyseisen tuotteen kohdalla sitä puolta tuntia?
    Tottakai tiedän,että pitää pyötitellä iholla,tuote on minulle tuttu:)
    Siis pitäisitkö just tätä tuotetta kasvoilla vaikka puoli tuntia jos aikaa olisi tuhlattavaksi.
    Vai onko tää vaan niin uskomaton kysymys,että siihen ei voi vastata.Ettäkö joku pitäis tätä puoli tuntia kasvoillaan meinaan?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kukaan varmaan pitää. INCI-lista vaan näyttää hienolta, kun siinä on "tehoaineita".

      Poista
  3. Haha ,tämä olikin teoreettinen kysymys,kun minulla ehkä olisi aikaa tähän operaatioon,että mitä ajattelisit,jos teksin noin ,hih ,että pitäisitkö itse tätä puoli tuntia vai olisko ihan plääh,että mielummin joku toinen puoleksi tunniksi.9









    VastaaPoista
  4. Ei kun en jaksa ,että minua väheksytään,kun olen omasta mielestäni kysynyt kysymyksen ihan järkevästi .En ole mikään idiootti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ????!

      En missään tapauksessa ole väheksynytkään! Miten niin?

      Poista
    2. No ,musta tuntui siltä.Unohdetaan vaan koko asia.Ei pidetä puolta tuntia eikä 20 minuuttia tätä tuotetta kasvoilla.Jotenkin vaan ...Ei ehkä olisi pitänyt muutenkaan kysyä asiasta,johon itsekin tiedän vastauksen.Siis kuorinnat ovat lempparituotteita ja niiden testaaminen ja tutkiminen.
      Sorry:O

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!