sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Sunnuntaihaaste - kysymyksiä

Kristiinan blogista bongasin seuraavan haasteen, ja siis jatkan juttua omalta kantiltani. Katsotaanpa, mitä seuraaviin vastaan:

Asun: Kolmessa paikassa. Irlannissa, kotikotona omassa asunnossani Turun keskustan jokirannassa ja miesystävän luona Turun Pitkässämäessä isossa omakotitalossa.

Innostun: No viimeksi näistä Aldin kosmetiikkatuotteista! Ilmiselviä dupeja, mutta toimivia sellaisia, eikä maksa paljoa!



Ihailen: Stoalaisen tyyniä ihmisiä, kuten miesystäväni. Siinä missä minä hypin tasakäpälää jonkin asian suhteen, hän ottaa kaiken järkähtämättömän rauhallisesti.

Haluaisin: Kokeilla jotakin muuta ammattia, mutta mihinkäs sitä enää tässä iässä. Samalla alalla olen ollut jo 25 vuotta, tosin tehtävät ovat vaihtuneet vuosien myötä, mikä on tietty hyvä asia.

Rentoudun: No vaikka hyvän kirjan ja viinilasillisen kanssa omalla eteläparvekkeella jokinäkymissä Turussa. Vaihtoehto voisi olla joku ihana keidas etelän mailla. Auringonpaiste kuuluu asiaan.

Luonnettani kuvaa: Kipakka temperamentti. Onneksi sitäkin on oppinut hallitsemaan vuosien varrella.

Ilostun: Ystävien tapaamisesta ja uusista käsilaukuista. Viimeisin hankinta on kuvassa näkyvä Carvelan laukku.


Haaveilen: Elämästä lämpimässä ilmastossa, bambupöheiköistä ja tummista illoista. Vähemmän hektisestä elämästä.

En luopuisi: Jaa-a. Tämä on vaikea. Kaiketi en luopuisi tästä kaikesta kansainvälisyydestä, mitä työ on tuonut tullessaan. Globaalista meiningistä, ystävistä ympäri maailman ja kaikista kokemuksistani matkoilla maailmalla ja asumisesta eri maissa.

2 kommenttia:

  1. Hei! Tein saman haasteen aika pitkä aika sitten. Oli kiva lukea vastauksiasi. Ai, sinä asut muun muassa Turussa ihanalla paikalla. Minä asuin Turussa kymmenen vuotta. Opiskelin Turun yliopistossa ja sitten olin siellä töissä muutaman vuoden. On ikävä Turkua etenkin keväällä. Kuinka kaunis onkaan silloin Aurajoen ranta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kävin kurkkaamassa vastauksesi!

      Aurajoki on kyllä ihana, varsinkin kesällä. Kaikista paras on asua veden äärellä, nytkin tuossa vieressä on kanaali. Amsterdamissa asuin kanaalin varrella. Liikkuvassa vedessä on sitä jotakin.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!