torstai 5. maaliskuuta 2020

Ihonpuhdistustrendit tulevat ja menevät

Kun katsoo menneitä vuosia, saippua oli oikeastaan se ainoa tapa puhdistaa kasvot. Oli joitain merkkejä yli muiden, tai joiden ainakin ainakin mainostettiin olevan oikotie kauniiseen ihoon. Tottahan kaikki halusivat olla yhtä kauniita, kuin ne filmitähdet, jotka noita saippuoita mainostivat.



Viime vuosina on taas markkinoille tullut vaihtoehtoja, kuten misellivedet, puhdistusöljyt ja -balmit. Veuhkotetaan kaksoispuhdistuksesta, joka voi olla hyvä vaihtoehto ilmansaasteista kärsivissä maissa, mutta mielestäni ehkä turhan rankkaakin Suomen puhtaampiin oloihin ja suomalaiselle, herkälle iholle.

Mutta minne jäivät puhdistusmaidot, tai oikeammin puhdistusemulsiot? Tätä aloin miettiä muutama viikko sitten, kun käteen osui jostakin löytynyt, korkkaamaton puhdistusemulsioputkilo.

Olen viime aikoina puhdistanut meikit kasvoiltani käyttäen puhdistusöljyä ja sen jälkeen misellivettä suuren vanulapun kanssa. Homma on toiminut hyvin, ja mitään pesevämpää en ole halunnut öljyn jälkeen, sillä kokemukseni mukaan se saa ihoni kuivumaan ja tekee kasvoille rohtuneet, punaiset läikät alta aikayksikön. Ei ollut hyvä juttu.


Nyt olen käyttänyt tätä italialaista puhdistusemulsiota öljyn sijasta, ja se pelittää vielä paremmin kuin Diorin öljy. Misellivesilappuun ei jää enää juurikaan enempää jälkeä meikistä, mikä on hyvä asia.

On tietty eri, onko emulsio vesi-öljyssä -, vai öljy-vedessä -versio. Tämä taitaa olla ensimmäistä sorttia. Joka tapauksessa ajattelin hankkia seuraavaksi seuraavaksi emulsiomaisen puhdistusaineen, ja toisaalta onhan nykyään sellaisia misellivesiäkin, jotka muistuttavat puhdistusmaitoa, mm. tämä Garnier Micellar Milky Cleansing Water.
Luulisin päätyväni johonkin tällaiseen ratkaisuun.

Miten sinä puhdistat ihosi?

6 kommenttia:

  1. Ihanaa LUX-nostalgiaa!

    Minulla useinmiten perinteistä puhdistusmaitoa ja misellivettä.

    VastaaPoista
  2. Minun pitää saada puhdistaa iho suihkussa veden kanssa. Hyvin olen pärjännyt Dermosilin kasvopesulla ja kasvovedellä. Tosin ihan viime aikoina olen käyttänyt myös palasaippuaa! Nythän en enempää muista käytössäni olevasta saippuasta muuta kuin että se sisältää oliiviöljyä. Pesen sillä koko kropan ja sen jäljiltä iho ei jää kuivaksi ja kutiavaksi kuten ennen nestesaippuaa käyttäessäni.

    VastaaPoista
  3. Ihania vanhoja mainoksia. Jos ei ole meikkiä, puhdistan kasvot ihan vain vedellä ja kasvovedellä. Jos on meikkiä, teen öljy- ja kasvovesipuhdistuksen. Aamulla pesen kasvot vedellä ja puhdistan mahdolliset yön aikana tulleet talit ja muut epäpuhtaudet kasvovedellä. Vanhan kunnon puhdistusmaidon olin miltei unohtanut. Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä samaa!

      Katsellessani esim. Bootsin valikoimia, näyttää vähän siltä, että puhdistusmaito on tulossa takaisin, ja hyvä niin!

      Poista
  4. Voi miten ihania nuo vanhat Lux-mainokset!

    Täällä Suomessa moniosainen ihonpuhdistus lienee suht turha, siltä ainakin minusta tuntuu. Toki asia on eri, jos meikissä on paljon vedenkestäviä tuotteita.

    Oma ihoni ei oikein pidä siitä, että sitä puhdistetaan ajallisesti pitkään aineista riippumatta. Iho alkaa osoittaa mieltään punoittamalla ja ärtymällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tosiaan vähän sama juttu. Jos kovin puhdistelee, menee kai ihon oma happovaippa epäkuntoon, ja hyvinkin alta viikon iholla alkaa olla rohtuneita ja punaisia läiskiä :(

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!