maanantai 9. toukokuuta 2022

It Cosmetics Your Skin but Better CC+ vol XX.x

Luettuani Charming Nails -blogin pikakatsauksen tästä CC-voiteesta, ajattelin kaivaa sen niin sadannen kerran ylös haudastaan, eli laatikon pohjalta. Voide on ostettu ennen kuin kyseistä merkkiä edes Suomesta sai, joten nuuhkin sen tarkasti myös voiteen rakenteen tsekaten ja totesin, että koska kummassakaan ei ollut vikaa, niin se lienee edelleen käyttökelpoista. 


Tällaisella vähäiselläkin käytöllä muovinen pumppu oli yläosastaan haljennut, joten voide tursusi halkeamasta ulos pumputessa. Avasinkin pumppukorkin ja puristin tuotetta ulos tuubista suoraan  muovisen levyn päälle, josta sen tuputtelin naamalleni.

En muista, mitä pohjustusta käytin aiemmin tämän kanssa, mutta nyt varoin erityisesti käyttämästä mitään vesipohjaista, sillä voiteeseen tyytyväiset käyttäjät ovat maininneet sen rullautuvat naamalla erityisesti jos mitään vesipohjaista pohjustusta käyttää.

Tuomio: Voide jää edelleen lillumaan kiiltävänä kerroksena naamalleni, on se niin kittimäistä ja paksua, vaikka sitä yrittäisi kuinka ohuelti sienellä tuputtaa. Kerrostin vain pahimmille punoitusalueille. Tämän takia voide vaatii kiinnittyäkseen puuteria. Käytin merkin omaa kiinnityspuuteria, jonka olen todennut todella hyväksi muiden tuotteiden kanssa.


Voidekerros puutereineen jää ikäviksi harjanteiksi esimerkiksi ns. marionettiryppyjen ympärille. Päivän mittaan se jopa kasautuu sinne. Tätä ei tapahdu muilla käyttämilläni meikkipohjilla (HUOM. eikä myöskään saman merkin silmänympärysvoiteella, jonka koostumus on likipitäen samanlainen!). 

Ylläolevassa kuvassa on jo jonkin aikaa odotettu voiteen imeytymistäkin, mikä ei normaaleina arkiaamuina toimistolle mennessä ole vaihtoehto ajankäytön kannalta. Kuvan ottohetkellä olin myös kevyesti niistänyt nenäni varoen koskemasta kasvojani yhtään sen suuremmalta alueelta kuin oli tarpeen, joten sierainten ympäriltä ja alta liki kaikki voide tarttui paperinenäliinaan 😠. Tämä oli arvattavissa vanhan kokemuksen pohjalta. Muutenkin vaikutelma on jauhoinen, mikä kyllä näkyy kuvastakin.

Tätä voidetta käyttäessä ei paljoa voi kosketella kasvojaan päivän mittaan, mikä tietty on hygieniasyistä näin korona-aikaan hyvä juttu. Huonompi juttu on se, että varsinkin hikoiltua päivän mittaan tuote tarttuu herkästi käsien lisäksi vaatteisiin, mm. huiveihin ja kauluksiin.

Näin vajaan viikon kokeilujakson jälkeen voin sanoa, ettei tämä yhtään parantanut käyttökokemuksia voiteen suhteen.

Lisäksi pohdin, että jos tämän kanssa käyttää kovin silikonista pohjustusainetta, niin eikö siinä ole kalvoa muodostavia silikoneja niin, ettei tämän CC-voiteen sisältämä seerumi kunnolla imeydy kasvoille, eli voiteen hoitava vaikutus jää hyödyntämättä? 

Pigmenttistähän tämä voide on kuin mikä, eli siinä mielessä fysikaalinen aurinkosuoja ainakin on taattu. Tosin se ilo jää todella pieneksi, ellei voide naamalla kehtaa juuri ihmisten ilmoille ja ulos mennä 😂😈, koska näyttää siltä, kuin jauhopurnukka olisi pölähtänyt kasvoille.

Ei meistä tullut sittenkään kavereita tämän kanssa, vaikka kuinka oli tahtoa ja yritettiin.

2 kommenttia:

  1. Kyllä mä muistelen että se jotenkin jäi lilluvan näköisenä iholle, mutta minä puuteroin aina heti, rasvanaama kun on, niin se tasoittui. Pidin kuitenkin kovasti todella hyvästä peittokyvystä, sellaiseen kun harvemmin aina törmää :) Kiva kun jaoit kokemuksiasi tästä, olen kuullut just hyvää että huonoa...en ole vielä ostanut tätä kun pähkäilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kuten sanottu, sun sijassa harkitsisin todellakin sen matkakoon hankkimista ensin. Onhan tää todella riittoisaa, eikä sekään tuubi ihan mikään lilliputtikoko ole. Minä puolestani palaan takaisin saman merkin Celebration Foundationin kokeiluun, siitä pitäisi tehdä postauskin. Olen ollut aika tyytyväinen siihen.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!