torstai 12. toukokuuta 2022

Peitevoide x 2

Paljon olisi kaikenlaista kosmetiikkaa, josta pitäisi kirjoitella mutta otetaanpa nyt esille pari peitevoidetta, jotka ovat oikeastaan hämmästyttävän samankaltaisia. Tosin on niissä erojakin.

It Cosmetics Bye Bye Under Eye Concealer on ollut minulla jo pitkään, hankin pikkutuubin jo ennen kuin merkkiä Suomessa myytiinkään, enkä ihan heti varauksetta siihen ihastunut, täytyy myöntää. Aiempi arvio on luettavissa täältä. Sittemmin valaistuin sen käytöstä muuttaen mielipiteeni kokonaan: Sehän pitää ensin lämmittää sormien välissä, ja taputella vasta sitten oikein ohueksi kerrokseksi silmänalusille. 

Nyt on jo täysikokoinen tuubi odottamassa tuon liki loppuun rutistetun loppumista. Sävyni on Light Natural.

Toinen katsauksen aiheena olevista peitevoiteista on Kevyn Aucoinin The Sensual Skin Enhancer. Sävyni on SX05. Näitä myyvät monet ulkomaiset nettikaupat. Omani ostin Beautybaysta, joka toimittaa nykyään ilman tulleja ja muuta vaivaa Itävallasta käsin.



Pakkaushan näissä on erilainen, ja tuubi on tottakai hygieenisempi, mutta en minä koskaan sormin kaivele mitään purkistakaan, vaan aina löytyy siihen avuksi jotakin kättä pidempää. Ellei muuta niin meikkikynän toinen pää, jonka voi ehkä vielä putsata ennen toimenpidettä.

It Cosmetics peitevoide on tarkoitettu nimenomaan silmänalusille, ja siinä on myös hoitavia aineita, eli peptidejä, hyaluronihappoa, antioksidantteja ja vitamiineja (tosin kyseenalaistan kyllä topikaalisten vitamiinien toimimisen, C-vitamiinia ehkä lukuunottamatta). Kevyn Aucoinin voide on pelkkä peiteaine, josta tosin siitäkin löytyy ihoa pehmentävää jojobaöljyä, lesitiiniä ja kolesterolia.


Kuvassa vasemmalla It Cosmetics, oikealla Kevyn Aucoin. Hieman erilaisia ovat sävyt! Sama kittimäinen tuntuma on kyllä molemmissa, lienevät myös molemmat (varsin) vedenkestäviä naamassa. Myös jälki on aika samankaltaista, molempia pitää varoa levittämästä liian paksua kerrosta. Huomasin myös, että tuo It Cosmetics hapettuu hiukan iholla.

Mitä tulee hintaan, niillä on muutamien eurojen hintaerosta aina miltei kymppiin riippuen ostopaikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!