Parempi viikko

Onneksi moni asia on korjaantunut viime viikosta, ja hemoglobiinikin näyttää nousseen ysikymppisestä tiistaiseen 112, mikä sekään ei ole vielä ihan hurrattava, koska naisten alaraja on 117.

Sairaalastakin siis tulin jo pois, vaikka se "kova luu" hematologi olisi halunnut, että olen siellä maanantaihin. Ihan turhaa, sanon minä. Olin jo töissä torstaina normaalisti. Epikriisiin oli infektio-osaston erikoistuva laittanut, että "työkiireet stressaavat, eikä potilas osaa sitoutua osastohoitoon", ja seuraavassa lauseessa oli, että "potilas ei tarvitse osastohoitoa, joten kotiutetaan". Höh.

Ihanat irlantilaiset työkaverini piristivät minua maanantaina kukka- ja suklaalähetyksellä. Vahinko vaan, etten viime viikkojen koronatesti- ja sairaushässäkässä ollenkaan ollut muistanut kertoa, että olen jo Suomessa, joten lähetys tuotiin Irlannin-asuntoni oven taakse. Vuokraemäntäni sai siis nautittavakseen tämän ihanan kimpun ja suklaarasian. Kimppu on todella yksi kauneimpia ikinä, ja varsin isokin! Olin suorastaan häkeltynyt.

Hematologi soitti eilen aamulla, ja oli tyytyväinen labratuloksiin. Munuaisten kreatiiniarvo huitelee vielä hiukan alta 200, mutta on alenemaan päin, ja pitäisi saada se kaksinumeroikseksi luvuksi ennen kuin sytostaatti lisätään lääkelistalle. Bortetsomibi on nyt mennyt kerran viikossa ihon alle, mutta senkin annostus on normaalisti tiuhempi. Maksa-arvo (ALAT) on hiukan koholla, johtunee lääkkeistä.

Hematologi sitten huomautti, että jaa, sulta on otettu luuydinnäytekin, ja että "sitä nyt ei olisi välttis tarvinnut, koska edellisestä ei ole niin hirveästi aikaa", mutta "tulipa nyt sitten sekin otettua varmuuden vuoksi". Tämä hiukan harmistutti, sillä minulla on taas siitä sohimisesta ollut selkä älyttömän kipeä (TYKSissä ottavat sen suoliluun harjanteesta selän puolelta) jo toista viikkoa. Ei ollut infektiotauteihin erikoistuva tietenkään varmaan kovin paljoa harjoitusta tuossa toimenpiteessä saanut ja verikin roiskui pitkin petiä niin, että toimenpiteen jälkeen näytti siltä kuin siinä olisi teurastettu joku pieni eläin.

Kortisoni on edelleen aina bortetsomibi-piikkipäivää ennen ja jälkeen isona annoksena ja se kyllä toden totta lisää kierroksia ankarasti. Öisin ei nukuta ja jos nukuttaa, unet ovat vähintäänkin pimeitä. Onneksi kortisonia ei mene joka päivä (ainakaan toistaiseksi). Työenergiaa se kyllä lisää, mutta aiheuttaa myös keskittymisongelmia.

Mutta ei olisi uskonut, kuinka paljon tuo kohonnut, vaikkakin edelleen alakanttiin oleva hemoglobiiniarvo tekee olotilalle, olen ihan kuin eri ihminen, jos vertaa viime viikkoon!

PS: Täytyy kehua hiukan KELAa. Hematologi muisti eilen aamulla, että hänen pitää kirjoittaa B-lausunto KELAlle noista syöpälääkkeiden korvattavuuksista. Jäin miettimään, että mitä minun pitää sen B-lausunnon saatuani sille tehdä, kun KELAsta soittaa ystävällinen naishenkilö, joka kertoo heidän saaneen sen lausunnon ja tehneen päätöksen korvattavuudesta, uusi KELAkortti tulisi postissa. Olin aika mykistynyt tästä nopeudesta. Hän myös kertoi, että saan takautuvasti korvaukset nyt jo ostamistani syövän hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä. Tätä en edes osannut odottaa, eli todella hyvää palvelua!