Tämä blogi sai joskus yli kymmenen vuotta sitten alkunsa sairastamastani syövästä. Samalla meni elämä kokonaan uusiksi, parisuhdetta myöten. Sitä aiemmin sama tapahtui kymmenisen vuotta tästä aiemmin, panoksenaan taas koko elämä.
Jäin nyt miettimään sitä, että elämä nyt vaan näyttää menevän uusiksi noin kymmenen vuoden sykleillä.
Eikä kaikki edes ole niin yksinkertaista. Joskus jollakin esimieskurssilla jouduimme piirtämään aikajanaa elämistämme niin, että rinnakkain oli yksityiselämän käyrä ja työelämän käyrä, molemmat kaikkinen huippuineen ja notkoineen. Minulla ne menivät aika hyvin yksiin, eli notkahdusvaiheessa tuntui, että kaikki on huonosti. Joillain muilla taas yksityiselämä ja parisuhde kantoi paremmin silloin, kun töissä meni huonosti. Mielenkiintoisia havaintoja nämäkin.
Näiden käyrien myötä onkin hyvä reflektoida hiukan omaa suhtautumistaan elämään ja ongelmiin yleisemminkin. Omalta osaltani tulin siihen tulokseen, että hyvin helposti sulkeudun itseeni ja pyrin tulemaan toimeen itsenäisesti ja muita kuormittamatta, mikä ei aina ole ihan järkevää sekään. Varsinkin kun yleisesti turvaverkko ja läheisten piiri on olemassa, mutta tämä tapa on vaan niin lujittunut osaksi omaa itseäni, etten haluaisi mitenkään kuormittaa ympäristöäni esimerkiksi omien sairauksien tai muiden ongelmien takia. Mietin myös sitä, miksi sen avun ottaminen vastaan voi olla niin hankalaa.
Ellet ole koskaan kokeillut piirtää kyseisenlaisia käyriä, kokeilepa. Aikajana voi olla vaikka 10 vuotta ja käyrä saa mennä ylös ja alas paperilla, mutta merkkaa kuitenkin kaikki huiput, syvänteet ja käännöspisteet, ja analysoi niitä. Voit todella yllättyä, kun tarkastelet tulosta.
Toisaalta voi miettiä myös sitä, että kuinka paljon kuormittaa sillä toisia ihmisiä, ettei puhu omista asioistaan? Ite ainakin koen sen hyvin kuormittavana, etten tiiä missä mennään tärkeimpien ihmisteni elämässä.
VastaaPoistaNiin, onhan se niinkin.
Poista