Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fresh. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fresh. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. maaliskuuta 2023

Fresh (ja vähemmän "fresh" käyttäjä tänään)

Fresh on brändi, jonka naamioita on etenkin ylistetty. Olen aiemmin käyttänyt merkin ruusunaamiota, mutta pienellä haulla siitä ei löydy postausta, joten sen kirjoittaminen on näemmä unohtunut.

Luin ylistäviä arvioita netistä tästä Fresh Black Tea Instant Perfection -naamiosta, ja kun kävin täkäläisessä Sephorassa, ostin matkakokoisen purkin testiin.


Naamio on nimensä mukaan pikakaunistaja, ja se sekä viilentää että kosteuttaa. Siinä on mm. glyseriiniä, riisifermenttifiltraattia (sake), teenlehtiuutetta (kombucha, fermentoitua teetä siis), betaiinia, hiivauutetta, hyaluronihappoa, kauranjyvä- ja karhunvatukanlehti- ja litsinsiemenuutetta, ruusu- (Rosa damascena) ja rypäleensiemenöljyä. Naamio on varsin voidemaista, mutta ei kovin rasvaisen oloista.

Viilentävästä vaikutuksesta pitää huolen mentoksipropanedioli.


Hyvältä tuo tuntuu, ja sopii juurikin pikakaunistajanaamioksi. Viilentävä vaikutus on huomattava, ja siksipä sen suosittelekaan käyttämään sitä kuumeisena, kuten minä tein tänäaamuna. Tuntui kuin olisi haudannut naamansa jääkasaan ja se jopa sattui. Kihelmöivä tunne on käyttöohjeen mukaan "normaalia" ja osoittaa sen toimivan, mutta kun tämä ei ollut kihelmöintiä. Aiemmalla käyttökerralla ei ollut mitään kummallisempia tuntemuksia.

*****
Olen siis jo kolmatta päivää vatsataudissa, mikä on uskomatonta, sillä sairastelen tällaisia todella harvoin. edellinen kerta oli ollessani n. 19-vuotias, ja sairastuin yhtäkkiä silloisen tulevan anoppini luona, siitä sen niin elävästi muistankin.

Muut olivat silloin käyneet läpi taudin, ja koska viimeisestä oli jo kaksi viikkoa, kuvittelin säästyneeni, mutta ei.

Meillä on työpaikalla ollut sairastelua, ja olenkin ihmetellyt, että missään aiemmassa työpaikassani ei ole näin paljoa ollut sairauspoissaoloja juuri vatsataudin tai "flunssan" takia. Vertaan siis myös koronaa edeltävään aikaan.

Maanantaina olin toimistolla ja meillä oli koko päivän UAT (user acceptance testing) -ryhmiä erään uuden systeemin takia. Epäilen tämän pöpön tulleen sieltä, koska meillä oli assari-Kimin herkkukaapista tuotuja snacksejä kokoushuoneen pöydällä, ja aamulla toimiston keittiössä oli pari isoa kulhollista kaikenlaista "pikkunannaa". Minäkin otin kahvini kanssa muutaman. 

Kuulin sitten jälkeenpäin, että ne olivat varmaankin peräisin karnevaalista, missä kulkueet nakkelivat niitä yleisölle. Olivathan ne kaikki karkit ja suklaat yksittäispakattuja, mutta herää epäilys, ovatko ne kerätty kadulta? Varsin mahdollista. En olisi ottanut, jos olisin tiennyt.

Samaten niitä Kimin varastoista haettuja herkkuja hypistelivät kaikki.

Tartunta sopisi tällaiseen kuvioon, koska tiistaina illemmalla söin parsakaaligratiinia ja siitä se alkoi, ei pysynyt sisällä mikään sen jälkeen. Eikä pysy edelleenkään.

Frau Köttgen kävi tiistaina siivoamassa, enkä tiedä, mahtoiko hän kaiken kukkuraksi vahata tämän kivilattian, ainakin se on tuhannen liukas, kun yrittää rynnätä huushollin toisella puolella olevaan vessaan nopeasti 😒.

Kuume on huidellut 39 C:ssa, ja tiedän, että perussairauden takia pitäisi mennä sairaalaan aina kun se menee yli 38 C, mutta oikeasti, hyvä kun tässä pysyy jotenkin tolpillaan.

Tilasin apteekista kotiinkuljetuksella parasetamolia, ja sillä lämpö pysyy jotenkin kurissa, mutta päänsärky on tolkuton.

Toivottavasti menee ohi pian. Pysyn petissä siis edelleen, ja kaikki talouden kolme huopaa ja yksi täkki kasattuna palelun takia päälleni. Silti palelen.

Jos kiinnostuit tuosta naamiosta (tai siitä ruusuversiosta), niitä myy Suomeen mm. Cult Beauty, Ruotsin Sephora, Feelunique ja Saksan Amazonistakin löytyy.

Naamion ainesosat ovat 95% luonnollista alkuperää.