Sain minäkin sitten näppeihini tämän kuun Livboxin, jonka sisältö ei saanut niinkään hihkumaan innosta. Ilmeisimmin Vichyn puhdistusvaahto oli vaihtoehtoisena Clarinsin Gentle Foaming Cleanserin kanssa, ja minua olisi juurikin kiinnostanut tuo Vichyn tuote, jota ei tietty sitten boxistani löytynyt.
Huulikiilloista en kovinkaan välitä ja Ahava on sarjana hyvinkin tuttu. Ainoa, joka oli hyvinkin kiinnostava juttu, on tuo Bernard Cassieren suklaakuorinta.
Greenlandin ihoöljy, jonka minä sani omenantuoksuisena, valitettavasti houkuttelee iholle suunnattomasti pikkuötököitä. Huomasin tämän sitä kokeiltuani, kun menin ulos. Kotona on myös jostakin ilmestyneitä banaanikärpäsiä, joita näkyy tuo öljy myös kovin kiinnostavan.
Ehkäpä ensi kuussa parempi tuuri tilauksen kanssa.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Livbox elokuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Livbox elokuu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)