Nyt kun noissa ayurveda-postauksissani (ja sillä mainitsemallani viiden illan kurssilla) puhuttiin paljon ihoöljyistä, niin mietin itsekin asiaa uudestaan.
Periaatteessa en ole öljyistä niin kovin innostunut, koska ne tuntuvat varsin tahmeilta - ja niin, siis turhan rasvaisilta - iholla. Mutta joskus pitää arvioida asiaa uudelleen.
Eräässä aiemmassa postauksessa oli kommentti risiiniöljyn käyttäjältä. Minä en ole ikinä kokeillut risiiniöljyä, joten käydessäni lähi-Dm:ssä, lähti sieltä mukaan pullollinen 100% puhdasta risiiniöljyä. Se oli tosin tarkoitettu ummetuksen hoitoon, mutta samapa tuo, ainapa se on puhtaampaa, jos sitä voi kerran jopa suuhunsakin laittaa.
Kyse on siis farmaseuttisen tason öljystä, ja 100 ml:n pullollinen sitä maksoi noin 4 euroa.
Kotona hämmästyin: olin jotenkin kuvitellut, että kyseessä olisi juoksevampi öljy, mutta tämä olikin todella viskositeetiltaan ihan älyttömän paksua, jopa suorastaan tönkköä.
Ajattelin laittaa illalla puhtaalle iholle ensin kosteuttavaa kasvovettä/hoitonestettä ja seerumin, siis vesiliukoisia kosteuttajia, ja kuorruttaa koko homman sitten tällä öljyllä. Jota tuli sitten ensimmäisinä iltoina turhankin paksu kerros.
Todella loistavasti se pelitti! Huulten rohtumatkin ovat tipotiessään ja iho pehmeä kuin mikä.
Menivät muuten hassun värisiksi nuo pionit! Alkuperäinen väri on tuo kirkas pinkki, mutta väri haalenee vaaleankellerväksi parissa päivässä, kun kukka aukeaa kunnolla. Omituinen ilmiö, jota en ole aiemmin millään ostamallani pionilla havainnut.
Ei tuo keltainenkaan tosin mikään huono väri ole, mutta miten se yhdessä yössä noin väriään muutti? Kukka on kuitenkin edelleen ihan terhakka, eikä mitenkään vielä lakastumassa.
*****
Ilmeisestikään ketään ei kiinnostanut ayurvedinen ravinto? Ellei, en edes suunnittele siitä postausta, vaikka periaatteessa se kuuluisi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kuvaan, jota ayurveda edustaa.